Unelmaelämä poltti hyvinvointivalmentaja Katri Syvärisen loppuun.
Unelmaelämä poltti lopulta Katri Syvärisen loppuun. Uupumus laukaisi paniikkikohtauksen.
Työ ja raha

Hyvinvointivalmentaja uupui itse: ”Minulla ei ollut mitään käsitystä omasta jaksamisestani”

Katri Syvärisellä, 39, oli kaikki, mistä hän oli haaveillut: unelmien työ, avioliitto ja ikioma hevonen. Sitten hän huomasi, että juuri unelmaelämä kulutti hänet loppuun.
Teksti: Riina-Maria Metso Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Paniikkikohtaus tuli bussissa. Se alkoi yllättäen ryöpsähtävällä itkulla, joka yltyi pakokauhuksi. Katri Syvärinen kaivoi nopeasti laukustaan aurinkolasit ja laittoi ne päähänsä.

Päänsärky oli alkanut jo aamulla, kun Katri oli katsonut viikon työlistaa. ”En mitenkään selviydy tästä.” Bussissa päänsärky yltyi samaa vauhtia paniikin kanssa. ”Pitäisikö hypätä kyydistä seuraavalla pysäkillä?”

Jotenkin Katri selviytyi päätepysäkille ja hoippui apteekkiin ostamaan särkylääkettä. Sitten hän käveli kadunkulmaan, jossa oli sopinut tapaavansa ystävänsä.

Ystävä löysi Katrin katukivetykseltä, johon tämä oli romahtanut istumaan.

– Vaikka opetin tuolloin muille mielen hallintaa, yhtäkkiä en enää pystynyt kontrolloimaan omaa oloani millään tavalla. Jotain vain tapahtui, ja se tuntui todella pelottavalta, Katri muistelee nyt, viisi vuotta myöhemmin.

Unelman kääntöpuoli: 12-tuntiset työpäivät

Paniikkikohtaus oli seurausta vauhdista, joka oli vuosien mittaan vain kiihtynyt. Katri eli unelmaansa. Hän oli vaihtanut palkkatyön yrittäjyyteen, ja töitä riitti. Katri teki toimittajan töitä, yritysviestintää ja kirjaprojekteja. Lisäksi hän oli kouluttautunut NLP-kouluttajaksi ja luennoi sekä piti yksilövalmennuksia. Kolme vuotta aiemmin hän oli toteuttanut jo pikkutyttönä syttyneen unelmansa ja ostanut oman hevosen.

Sitten oli unelman kääntöpuoli.

Päivässä ei ollut ainuttakaan hetkeä, jolloin Katri olisi antanut itselleen luvan vain olla. Yrittäjänä hän ajatteli, että niin sen pitikin mennä. Yrittämisenhän kuului olla raskasta.

Työpäivät olivat yleensä kaksitoistatuntisia. Oli päiviä, joina Katri valmensi seitsemää uutta ihmistä peräkkäin, jokaista puolitoista tuntia.

– Seuraavana päivänä saatoin saada itkukohtauksen jostakin pienestä asiasta. Minulla ei ollut mitään käsitystä omasta jaksamisestani. Otin kaikki työt vastaan.

Hevosen kanssa Katri treenasi päivittäin ja tähtäsi kansallisiin kouluratsastusluokkiin. Työpäivän jälkeen hän lähti tallille ja tuli kotiin ennen puoltayötä. Katri laittoi ruoan ja istuutui syömään sohvalle television ääreen. Syödessään hän tarttui sohvapöytään kiinnitettyihin ohjiin ja teki niillä samalla kouluratsastajan kuivaharjoituksia.

Sitten hän vihdoin pääsi nukkumaan – vain herätäkseen aamuyöllä pyörimään sängyssä työasiat mielessään.

– Jokaisen hetken piti hyödyttää eteenpäin menemistäni. Olin kiinnostunut oppimisesta ja kehittymisestä ja halusin saada aikaan niin paljon kuin mahdollista. Tässä hetkessä ei ollut ikinä hyvä. Tämä hetki toimi vain välineenä, jonka avulla pääsen joskus johonkin muualle, Katri muistelee.

Hän kouluttautui jatkuvasti lisää ja ajoi kursseille ympäri Suomea. Jos hän palasi kotiin iltayhdeksältä, hän lähti vielä hoitamaan hevosensa.

– Mikään aika päivästä ei ollut minulle pyhää.

Hyvinvointivalmentaja Katri Syvärinen.

Katri Syvärisen mukaa elämä vei hänet lopulta erilleen myös miehestään. – En enää pystynyt kasvamaan siinä suhteessa.

Ensin meni hevonen, sitten avioliitto

Jälkikäteen Katri ymmärsi, että keho oli lähettänyt merkkejä uupumuksesta jo pitkään ennen paniikkikohtausta. Kun Katri luennoi yleisölle, hänen oli aina etukäteen varmistettava, että salin edessä olisi jotain, johon hän voisi nojata. Hän vilkuili kelloa kymmenen minuutin välein ja tsemppasi mielessään itseään: Enää tunti. Jaksat kyllä.

– Samaan aikaan kannattelin itseäni hyvinvoivan luennoitsijan roolissa. En tiedostanut väsymykseni laajuutta itse, eikä kukaan huomannut mitään. Sain aina tosi hyvää palautetta asiakkailta.

Kun hän vuonna 2011 putosi hevosen selästä, sai revähdysvamman kaularankaan ja oli pakotettu jäämään illoiksi sohvalle, hän tunsi huojennusta. Vuoden lähestyessä loppuaan hänen oli myönnettävä itselleen, että hevonen ei enää sopinut kuvioon. Se oli vaikea päätös, mutta vaikea oli ollut myös viimeinen yhteinen vuosi.

Sekä Katri että hevonen olivat olleet vuorotellen toipilaina. Hevosesta luopuminen oli helpoin tapa purkaa kuormaa. Sen piti mennä.

Samoin avioliiton.

Vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä Katri jätti miehensä kanssa avioeropaperit ja laittoi rakkaan hevosensa myyntiin.

– Hevonen oli antanut minulle ratsastajana aivan valtavasti, mutta nyt yhteinen taipaleemme oli tullut tiensä päähän. Elämä vei minut siististi erilleen myös miehestäni. En enää pystynyt kasvamaan siinä suhteessa. Universumi selvästi siivosi pöytää.

Kun pöytä oli tyhjä, Katrin oli pakko kääntää katse itseensä. Sen tarpeen universumi vielä alleviivasi paniikkikohtauksella, joka tuli kolme kuukautta myöhemmin.

Salitreenin tilalle tuli yin-jooga

Kukkakranssi lipui hiljaa jokea pitkin mereen. Buddhalainen irtipäästämisen juhla thaimaalaisessa retriittikeskuksessa huipentui kranssien matkaan lähettämiseen. Katrin kukkakranssi symboloi hänelle sisäistä suorittajaa. Se kelluisi kohta jossain kaukana valtameressä.

Paniikkikohtaus oli ollut Katrille herätys. Sen ansiosta hän oli nyt täällä, retriittikeskuksessa. Katri tiesi, että muutoksen piti tapahtua, mutta ei ollut varma, miten. Siihen hän toivoi saavansa vastauksia kuuden viikon lomalla.

Ensimmäinen ilta Thaimaassa oli kaunis ja toivoa täynnä. Mutta jopa ihanteellisissa oloissa rauhoittuminen oli Katrista vaikeaa. Suorittaja olisi halunnut kaikille mahdollisille ohjatuille jooga- ja pilatestunneille.

Oikeastaan koko matka oli Katrille sisäistä kamppailua. ”Uskallanko pysähtyä?” Ei auttanut, että ympäristö huokui rauhaa ja seesteisyyttä.

– Junan pysäyttäminen oli järjettömän vaikeaa. Olin takertunut uskomusmaailmaani ajatuksillani ja tunteillani. Minun piti koko ajan olla hyödyllinen ja jotain enemmän.

Se koski myös liikuntaa. Juuri ennen pysäyttävää paniikkikohtausta Katri oli aloittanut Suomessa rankan salitreeniohjelman. Nyt sellaista ei ollut tarjolla – onneksi. Thaimaassa Katri löysi uuden rakkauden, yin-joogan. Passiivisissa, monta minuuttia kestävissä asanoissa ollessaan Katri tunsi, että hänen koko kehonsa oli lukkiutunut ja kankea. Vastaavasti mieli vaelsi levottomana.

Vasta neljännen viikon kohdalla matka alkoi tuntua rentouttavalta. Katri hakeutui hiljaisiin paikkoihin kuten meren rannalle ja antoi mielensä vaeltaa rauhassa. Ajatuksiaan hän kirjasi muistikirjoihin.

Kuuden viikon loma ei riittänyt

”Sitten matkan jälkeen voin paremmin.” Niin Katri oli ajatellut lähtiessään. Kun hän saapui kotiin, olo ei ollutkaan sellainen kuin irtiottomatkan jälkeen voisi kuvitella.

– Salaa ehkä toivoin, että uupumus olisi matkan aikana hoitunut. Mutta en kokenut olevani valaistunut, korkeintaan hieman rennompi. Itse asiassa olin edelleen aika uupunut ja mietin, että olisin tarvinnut vielä kuusi viikkoa lisää.

Ajatusta seurasi syyllisyys. Kyllähän kesäloman mittaisen tauon olisi pitänyt riittää. ”Minussa on jotain vikaa, kun se ei riitä.”

Urhoollisesti Katri pakkasi laukkunsa melkein saman tien uudelleen. Hän oli ilmoittautunut valmentajakoulutukseen Espanjaan. Jo toisena päivänä hän romahti. Kurssin vetäjä totesi romahduksen voimakkaaksi stressireaktioksi. Katri keskeytti kurssin.

Oli aika myöntää itselleen, että irtipäästämistä oli vielä monen kranssin verran.

Hyvinvointivalmentajan uupumus

Katri oppi ymmärtämään, että uupumuksesta toipuminen sisältää monenlaisia vaiheita, joista osa voi tuntua takapakeilta.

Vaikeinta oli opetella sanomaan ei

Pienen pieninä palasina. Niin Katri alkoi Suomeen päästyään muuttaa tapojaan, joista suorittaminen muodostui. Kun hän aiemmin oli mennyt tietokoneelle heti herättyään ja alkanut vastailla sähköposteihin, hän oli saattanut havahtua vasta tuntien päästä siihen, ettei ollut käynyt suihkussa tai syönyt aamiaista. Nyt hän opetteli käymään suihkussa ennen sähköposteja. Kun se sujui, hän lisäsi aamiaisen suihkun perään.

– Pilkoin itselleni osiin kaiken tarvittavan, jotta saisin entisen kaavan rikki. Annoin itselleni luvan opetella. Välillä se oli konkreettista hapuilua.

Vaikeinta oli opetella sanomaan ei. Aikaisempi työmäärä oli ollut kuluttava, jopa järjetön. Yrittäjänä Katrin oli kuitenkin vaikeaa kieltäytyä työtarjouksista. Hänhän oli se, joka otti aina työn vastaan ja hoiti sen mallikkaasti maaliin.

– Uskoin siihen pitkään todella vahvasti. Aivot tykkäävät siitä, mikä on tuttua. Kun lähdin muuttamaan elämääni, se tuntui suorastaan fyysisenä kipuna sydämen alueella.

Vaikeaa oli harjoitella sitäkin, että työn voi jättää päivän päätteeksi kesken.

– Harjoittelen edelleen sitä, että joku keskeneräinen homma voi odottaa huomiseen. Onnellisuuteni ja tyytyväisyyteni eivät ole kiinni siitä, että jotain on saavutettu.

Toipuminen uupumuksesta vaati loppujen lopuksi paljon pidemmän ajan kuin kuuden viikon loman Thaimaassa. Katrin piti oppia ymmärtämään, että toipuminen sisältää monenlaisia vaiheita, joista osa voi tuntua takapakeilta.

– Sisäinen työ vaatii aikaa ja tilaa. Olennaisinta toipumisessa oli mennä syvälle omiin uskomuksiin ja pelkoihin. Milloin olen riittävä? Mitä muut ajattelevat, jos en suoriudukaan? Kuka minä ylipäätään olen? Kauheinta oli tajuta ajattelevansa, että jos en jatkuvasti saavuta asioita, en omasta mielestäni ole mitään.

”Teen vain mukavia asioita”

Nyt Katri istuu sohvalla silmin nähden tyytyväisenä. Hymyyn on syy: matkalla haastatteluun hän osti ison smoothien ja saikin sen pienen hinnalla.

– Pyrin löytämään tosi pienistä asioista elämän taika -asenteen. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen vain mukavia asioita.

Pariin vuoteen Katri ei ole käyttänyt lainkaan herätyskelloa. Aamut ovat hänen omaa aikaansa. Silloin hän joogaa, meditoi tai käy ulkoilemassa tai marjassa. Iltapäivisin Katri on luovimmillaan ja tekee töitä, jotka ovat vähemmän kelloon sidoksissa. Hän kirjoittaa usein kahviloissa ja vetää kurssit netin kautta.

– Kaikki aikani ei ole enää kaikkien saatavilla. Jos joku soittaa, kun olen joogamatolla, sanon, että palaan asiaan parin tunnin päästä. En suostu ottamaan vastaan kaikkia työtarjouksia, vaikka ne olisivat kiinnostavia. Mietin, onko aikani tänään muiden käytettävissä ja jos on, mihin hintaan.

Mies tupsahti elämään

Viime viikkoina Katrille on sanottu monta kertaa, että hän kuulostaa kiireiseltä. Osasyy on Katrin juuri ilmestynyt kirja Löydä elämän taika, jossa hän kertoo, kuinka päästi irti uuvuttavista uskomuksistaan. Katri ei kuitenkaan usko, että se on suurin syy muiden kommentteihin.

– Ulkopuoliset pitävät minua kiireisenä, koska sanon ei. Kyse on vain siitä, etten enää suostu kaikkeen.

Niin on käynyt Katrin kehollekin. Sekään ei enää suostu kaikkeen. Veren maku suussa liikkuminen on saanut jäädä.

– Vuosien suorittamisen jälkeen kehoni alkoi ajaa itseään alas. Vielä muutama vuosi sitten jouduin lepäämään raskaissa joogakoulutuksissa, kun muut vielä jaksoivat. Nyt tunnen jo jaksavani paremmin. Aiemmat raskaat salitreenit ovat kuitenkin vaihtuneet kymmenen minuutin kehonpainotreeneihin kotona.

Kun työn luonne on muuttunut, myös taloudellinen tilanne on erilainen. Katri on joutunut työstämään selviytymiseensä liittyviä pelkojaan.

– Ennen asiat rullasivat helpommin ja yksinkertaisemmin. Toisaalta en enää vaihtaisi siihen elämään. On pitänyt opetella luottamaan, että asiat järjestyvät.

Ne ovatkin järjestyneet aika hyvin. Katri on juuri palannut kahden viikon koulutusmatkalta Balilta. Sen jälkeen hän on viettänyt päiviä miesystävänsä luona. Mieskin tupsahti elämään kuin tarkoitettuna. Katri oli nettideittaillut toinen toistaan oudompia miehiä ja päättänyt, että nyt riittää. Viimeisten epäonnistuneiden treffien jälkeen hän meni koneelle sulkemaan profiilinsa – ja siellä odottikin mies, jollaista hän oli elämäänsä kaivannut.

– Kun oppii kieltäytymään jostain, tulee tilaa oikeille asioille.

Julkaistu Annassa 7/2017

Lue myös:

Kun ei jaksa edes rakastaa – tunne-elämän burnout uuvuttaa ja turruttaa

Näin kehosi viestii stressistä – 8 hälytysmerkkiä ja paljastava hengitystesti

Tunnelukot kahlitsevat elämää – tunnista ja murra lapsuudessa syntyneet tunnelukot

X