Itsetuntemus

Miksi keski-ikäiselle tyrkytetään kauneushoitoloissa nuorennushoitoja? ”Ärsyynnyn niin, että savu alkaa nousta korvista”

Ikääntyminen näkyy väistämättä naamasta. Toimittaja kiukustui kauneushoitolassa, kun tavallisia kasvohoitoja tarjottiin nuorennushoitoina. Eikö olisi jo korkea aika hyväksyä se, että nainen saa näyttää ikäiseltään?

Teksti:
Tyyne Pennanen
Kuvat:
Istock

Olisiko jo aika hyväksyä se, että ikääntyminen näkyy naamasta?

Ikääntyminen näkyy väistämättä naamasta. Toimittaja kiukustui kauneushoitolassa, kun tavallisia kasvohoitoja tarjottiin nuorennushoitoina. Eikö olisi jo korkea aika hyväksyä se, että nainen saa näyttää ikäiseltään?

Olen tullut viettämään viikonloppua kylpylään. Selailen katalogista tarjolla olevia kasvohoitoja, koska kuiva ihoni janoaa kalsean sään jäljiltä kosteutta.

Muuten olen ihan tyytyväinen ulkonäkööni. Olen 47-vuotias nainen, ja rypyt ja juonteet kertovat hauskoista, ihanista ja ikävistä asiois­ta, joita olen jo ehtinyt kokea.

Kylpylän henkilökunta on ilmeisesti eri mieltä. Lehdykässä kerrotaan, että heidän tekemänsä kasvohoito ”auttaa ehkäisemään tehokkaasti ihon ennenaikaista vanhenemista ja vähentää jo olemassa olevia ikääntymisen merkkejä”.
Seuraavan hoidon kerrotaan antavan iholle ”nuorekasta kuulautta”, ja se ”sopii erinomaisesti juuri silloin, kun ihossa on havaittavissa ikääntymisen ensimmäisiä merkkejä”.

Ja tätä rataa. Kylpylän seitsemästä kasvohoidosta neljä tekee selväksi sen, että naisen pitää näyttää nuorelta tai vähintään nuorekkaalta. Miesten kasvohoitojen luvataan vain rentouttavan.

Ärsyynnyn niin, että savu alkaa nousta korvista. En halua alkaa kamppailla ikääntymistä vastaan; olen valinnut tässä elämässä ihan toisenlaiset taistelut. Tänään tahdon vain kiristävän tunteen pois kasvoiltani ja rentoutua.

Ikääntyminen pois voiteella?

Rentoutua haluaa moni muukin nainen, sanoo Cidesco-kosmetologi Anne Lohiniva, jolla on kauneushoitola Helsingissä. Hän sanoo, että suuri osa kosmetologihoitoihin tulevista naisista hakee hetken hemmottelua ja hyvää oloa. Kosmetologin luona käyminen on omaa aikaa stressaavan arjen keskellä.

– Joku asiakas voi sanoa, että voitko ottaa kymmenen vuotta pois, mutta se on vain vitsi. Kaikki tietävät, ettei me tästä nuorruta.

Lohiniva sanoo, että asiakkaan hoitaminen lähtee siitä, että ensin kartoitetaan ihon tilanne.

– Ihon kuntoon vaikuttaa niin moni asia iän lisäksi, kuten sairaudet, lääkitykset, masennus, unettomuus, stressi, raskaus, Lohiniva luettelee.

Hän sanoo, että tavallisissa kasvohoidoissa kiinnitetään useimmiten huomiota ihon kosteuttamiseen. Tähtäimessä on mahdollisimman hyvinvoiva iho – ei nuorempi.

– Emme ole ihmeidentekijöitä, emmekä saa antaa katteettomia lupauksia.

Ikääntyminen saa näkyä

Kauneusalan viestintätehtävissä työskentelevä Anu Herrala kertoo, että nykyisin ihonhoitoon satsataan. Se on osa meneillään olevaa isoa hyvinvointitrendiä. Ihmiset haluavat pitää huolta itsestään: voida hyvin ja näyttää hyvältä.

– Mutta nykyisin kosmetiikkapuolella ajatellaan pikemmin niin, että ihon pinta pitää saada kuntoon. Ei ole tarvetta yrittää päästä ihon alaisiin kudoksiin ja pysäyttää ikääntymistä, Herrala sanoo.

Työelämää tutkinut professori emerita Päivi Korvajärvi huomasi nuoria kosmetologeja haastatellessaan, että he halusivat tuloksellisten nuoruushoitojen sijaan ensisijaisesti tuottaa asiakkailleen hyvinvointia.

Jos sekä kosmetologit että asiakkaat puhuvat hyvinvoinnista, miksi kasvohoitoja silti myydään lupauksella nuorekkuudesta?

– Koska esimerkiksi isot kansainväliset kosmetiikkasarjat sisältävät edelleen anti-age-markkinointiretoriikkaa ja kosmetologit kirjoittavat mainostekstejään niiden perusteella, Herrala vastaa.

– Muutos on käynnissä, mutta se tapahtuu hitaasti.

Kasvohoidon sijaan valitsen kylpylässä neutraalilta kuulostavan vartalohoidon. Siinä luvataan vain autuasta rentoutumista. Ehkä samalla vältyn myös kuulemasta myyntipuheita siitä, miten minun kannattaisi käyttää ”ikääntymisen merkkejä pois pyyhkiviä” anti-age-voiteita.

Ikääntyminen on etuoikeus

Ymmärrän kyllä, että kosmetologien työhön kuuluu myydä tuotteitaan. Kyse onkin siitä, millaisilla sanoilla he niitä myyvät.

Kieli ei ole yhdentekevä, kirjoitti amerikkalaisen naistenlehti Alluren päätoimittaja Michelle Lee pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan.

Tuolloin lehti lopetti kokonaan anti-age-sanan käytön, koska termiä käyttämällä ”me tietoisesti tai tietämättä vahvistamme viestiä, jonka mukaan ikääntymistä vastaan on taisteltava”, Lee kirjoitti. Miksi käydä kamppailua väistämätöntä muutosta vastaan, kun meidän pitäisi oppia arvostamaan vanhenemista? Ikääntyminen on etuoikeus, jota kaikki eivät saa kokea, hän muistutti.

Herrala sanoo, että nykyisin kosmetiikka-alalla näkee jo jonkin verran well-aging, better-aging tai pro-aging-termejä.
Well-aging tarkoittaa ”hyvin ikääntyvää”. Mutustelen sanaa. Se kuulostaa jo paremmalta. Itse asiassa menisin mielelläni kasvohoitoon, joka lupaisi tehdä minusta kauniin vanhan naisen.

Ikäpositiivisuus kauneusalalle

Viime vuosina on puhuttu paljon kehopositiivisuudesta.

– Se alkaa olla ihan oikea juttu. Salilla näkee eri kokoisia naisia, jotka kulkevat rinta rottingilla. Se on vaikuttanut kauneusalaankin. Nykyisin aletaan hyväksyä rypyt ja juonteet, Herrala sanoo.

Hänen mukaansa ikäpositiivisuus on uusi, tuloillaan oleva trendi. Esimerkiksi mainoksissa on jo pidempään näkynyt vanhempia malleja, joiden ryppyjä ei ole käsitelty pois.

Yksi näistä naisista on 81-vuotias Jane Fonda. Totuuden nimissä mainittakoon, että hän on kertonut käyttäneensä kauneuskirurgiaa, joten hänen kauneutensa ei ole pelkästään luonnollista. Mutta siitä viis – vanhempien naisten näkyvyys kosmetiikkamainoksissa on ollut silti askel parempaan.

Herrala kertoo, että Allure-lehden lisäksi jotkin pienet kosmetiikkafirmat ovat luopuneet anti-age-sanan käytöstä.

Toki kirurgisille kauneushoidoille ja täyteainehoidoille tulee varmasti tulevaisuudessakin olemaan kysyntää. On silti reilua, että jos haluaa vanheta luomusti, saa mennä kosmetologin luokse hemmotteluhoitoon ilman jatkuvaa muistutusta ikääntymisen merkeistä ja taistelusta niitä vastaan.

Mikäli on uskominen Anu Herralaa, saan rypistyä rauhassa.

– Olen varma siitä, että ikäpositiivisuus lyö lähitulevaisuudessa kunnolla läpi, hän sanoo.

X