Itsetuntemus

Haahuilua, sanoivat omat vanhemmat, kun tytär luopui urastaan: ”Tavallaan he sanoittivat Suomessa yleisen asenteen”

Intuitio käynnisti elämänmuutoksen, josta kolme naista kertovat omalla kohdallaan. Tärkeää on tunnistaa myös ne hetket, jolloin omaan fiilikseen ei kannata luottaa, sanoo asiantuntija.

Teksti:
Kaisa Pastila
Kuvat:
Tinka Lindroth

Intuitiota voisi kuvata sisäiseksi viisaudeksi, joka kutsuu kasvamaan kohti uutta, kuvailee Asta Raami.

Intuitio käynnisti elämänmuutoksen, josta kolme naista kertovat omalla kohdallaan. Tärkeää on tunnistaa myös ne hetket, jolloin omaan fiilikseen ei kannata luottaa, sanoo asiantuntija.

Luotettava intuitio on monelle tunnistettavissa siitä, että siihen ei liity tunteita. Jotkut puhuvat kirkkaudesta, kertoo intuitiotutkija ja -kouluttaja, tietokirjailija Asta Raami.

Kolme naista kertoo, miten intuitio on liittynyt tärkeissä kohdissa elämää omaan päätöksentekoon.

Nainen, 43, Uusimaa:

”Hain lääkikseen monta kertaa ja pääsin”

Urakipuiluni alkoi jo reilu kymmenen vuotta sitten. Olin valmistunut aikoinaan kauppakorkeasta ja lähtenyt mainostoimistouralle. Ala alkoi kuitenkin tökkiä minua. ”Vaikka tekisimme kuinka hienon kampanjan, emme paranna kenenkään elämää”, pohdin itsekseni. Vähitellen minulle alkoi tulla uupumisoireita, ja viisi vuotta sitten olin kypsä tekemään siirron. Jätin mainosalan.

Työkavereille ja tutuille sanoin, että pidän sapattia. Vain muutamalle lähimmälle ystävälle ja vanhemmilleni kerroin, mitä olin oikeasti aloittamassa: alkaisin opiskella lääketieteellisen pääsykokeita varten. Eläisin säästöjen ja puolison palkan turvin.

Vanhempieni reaktio ei herättänyt minussa lämpimiä tunteita. He sanoivat: ”Mitä haahuilua!” Tavallaan he sanoittivat Suomessa yleisen asenteen. Ikään kuin ihmisen pitäisi olla hyvä veronmaksaja kolmikymppisestä eteenpäin. Alanvaihtajiin suhtaudutaan meillä mielestäni aika huonosti. Kasvun ajatus sivuutetaan kokonaan.

Itse koen, että olen eri ihminen nyt kuin 18-vuotiaana, jolloin valitsin ensimmäisen ammattini.

”Rajua päätöksessäni oli se, että liike oli niin totaalinen.”

Elämänmuutospäätöksessäni intuitio ja järki kulkivat käsi kädessä. Vanha ala ei yksinkertaisesti tuntunut hyvältä. Halusin mennä kohti jotain parempaa. Ajattelen niin, että en voi enää tämän ikäisenä tehdä kompromisseja. En voi tehdä jotain vain siksi, että se olisi sosiaalisesti suotavaa. Järkisyy elämänmuutokseen oli perheen ja parisuhteen hyvinvointi. Puolisoni ja minä olimme tehneet monta vuotta hulluna töitä, ja arjestamme oli tullut liian kuormittavaa. Kun jäisin kotiin, voisin olla enemmän läsnä lastemme elämässä, vaikka opiskelisinkin sataprosenttisesti.

Rajua päätöksessäni oli se, että liike oli niin totaalinen. Lääkikseen lukemista ei voi tehdä ”siinä sivussa”. Se on kaikki tai ei mitään. Elämä menee ikään kuin tauolle. Pitää kestää tunne välitilassa olosta. Pitää myös oppia elämään valtavan epätietoisuuden kanssa: vaikka osaisin asiat juurta jaksain, en silti ehkä pääsisi sisään.

Kun ensimmäisen kerran sain hylsyn pääsykokeissa, en ollut kauhean moksiskaan. Seuraavilla kerroilla otti kovemmalle. Jouduin kyseenalaistamaan päätökseni: onko hakemisessani mitään järkeä? Joka kevät minulle tuli kunnon paniikkihetkiä: mitä jos en tälläkään kertaa pääse sisään?

Sanotaan, että uran kannalta yksi tärkeimpiä ratkaisuja on se, kenen kanssa menee naimisiin. Allekirjoitan tämän. Ilman puolisoani en olisi tässä. Vaikeimpina epävarmuuden hetkinä puolisoni oli se, joka sai jalkani takaisin maahan. Hän sanoi: ”Katso, perheesi voi hyvin ja sinun mielenterveytesi on nyt hyvä. Keskity vain opiskeluun.” Se tehosi minuun.

Viime kesäkuussa avasin pääsykoetulokset vapisevin käsin. Kiljumisestani ei meinannut tulla loppua, kun luin, että olin saanut opiskelupaikan.

Intuitiotutkija ja -kouluttaja, tietokirjailija Asta Raami:

Meillä ei ole vain yhtä intuitiota, vaan monta. Meissä on erilaisia tietoisuuksia, joita yhdistelemme.

Käytössämme on esimerkiksi asiantuntijan intuitio eli alitajuinen tietopankki, joka pohjautuu siihen, mitä olemme kuulleet, lukeneet ja kokeneet. On myös vaistoihin perustuva intuitio eli evolutiivinen äly. Vaistointuitio tarvitsee ennen kaikkea turvan ja hyväksynnän kokemusta. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin.

Asta Raami. Kuva: Mikael Ahlfors.
Asta Raami. Kuva: Mikael Ahlfors.

Elämänmuutoksissa käykin usein niin, että vaistointuitio puhuu meille niin kovaa, että uudelle uralle lähteminen on vaikeaa. Se voi sanoa esimerkiksi, että tee säkin näin, muutkin tekevät, vaikkei vaihtoehto olisi järkevin meille. Tässä tarinassa vaistointuitio tulee esille naisen kuvailemissa epävarmuuden ja pelon tunteissa. Kun lähdemme laajentamaan näkökulmaamme, usein käy niin, että ajaudumme epämukavuus- alueelle, ja meille voi nousta esimerkiksi ahdistuksen tunteita. Nämä reunatuntemukset ovat tärkeitä signaaleja. Ne kertovat siitä, että nyt ollaan uuden äärellä. Niitä kannattaakin tarkkailla vähän aikaa. Luotettava intuitio on ehkä vasta reunatuntemuksen takana.

Tarinassa tulee esille myös toinen tyypillinen ilmiö elämänmuutoksissa: ympäristön vastustus.

Kun itse alkaa nähdä jotain uutta ja tehdä jotain muutosta, monesti käy niin, että oma ”lauma” reagoi kielteisesti. Valtaosalle lähi-ihmisistä se, että kaikki jatkuisi samalla tavalla kuin ennenkin, olisi se turvallisin vaihtoehto. Kun tätä haastaa, voi saada osakseen ei-kannustavia reaktioita.

Nainen, 43, Turku:

”Intuitio on johdattanut myös ihmissuhteissani”

Kun viime kesänä sanoin uudelle puolisolleni, että voisin muuttaa hänen luokseen maalle, hän kysyi monta kertaa: ”Oletko nyt aivan varma?” Yllätin itsenikin päätökselläni.

”En pelkää luottaa tunteeseen.”

Olen aina ollut kaupunki-ihminen. Olen painottanut hyviä kulkuyhteyksiä ja sitä, että teatteriin tai konserttiin pääsee kävellen. Ja nyt olin ilmaissut halukkuuteni muuttaa keskelle ei-mitään.

Olen ihminen, joka ei pelkää luottaa tunteeseensa. Tässäkin tapauksessa kaikki lähti havainnosta, jonka tein kerran miesystäväni luona: tunsin rauhaa hänen talossaan, tunsin balanssin sisälläni. Aloin pohtia, voisinko sittenkin olla toisenlainen asuja kuin olen tähän asti elämässäni ollut.

Viime kesänä eräänä iltana saunan jälkeen vastaus tippui syliini: ”Tämä on uusi kotini.”

Myös ihmissuhteissani olen seurannut intuitioni ääntä. Tiedän, kun tunnen jonkun oikeaksi. Tapasin mieheni deittisovelluksen kautta viime talvena. Nopeasti meille oli selvää, että olimme vakavasti rakastuneita.

Joulukuussa menimme naimisiin ja nyt valmistelemme seuraavaa askelta, yhteenmuuttoa. Jo tällä hetkellä asun mieheni luona aina silloin, kun lapsillani on isäviikko.

Tämä ei ole ensimmäinen nopea siirto elämässäni. Olen esimerkiksi lähtenyt kolme kertaa vakituisesta työpaikasta, koska työ ei ole enää tarjonnut uusia haasteita eikä tuntunut oikealta. Olen opiskellut kolme tutkintoa, koska innostun herkästi. Minulla on ollut useampi parisuhde. Usein huomaan, että nopeat käännökseni hämmentävät ihmisiä. Minun rauhaani muiden ihmettely ei kuitenkaan vie.

Luotan siihen, että tiedän itse parhaiten. Eivät muut ole olleet minun junassani kyydissä. Eivät he tiedä, mitä koen.

Neljänkympin kohdalla minulla oli paha elämänkriisi. Erosin parisuhteesta, joka oli ollut tosi kuluttava. Samaan aikaan töissä sain burnoutin ja sairastuin keskivai­keaan masennukseen. Siinä kohtaa jouduin kyseenalaistamaan valintojani: oliko intuitio vienyt minua väärään suuntaan?

Onneksi pääsin Kela-terapiaan. Siellä sain valaistuksen: valintahetkissä en olisi voinut tietää, mitä on tulossa. Tärkeä käännekohta parantumisessani oli, kun tajusin, etten voisi alkaa elää peläten: ”Enhän minä voi muuta kuin uskaltaa, muuten en saa mitään.”

Nykyään luotan entistä rohkeammin intuitiooni. Se puhuu minulle esimerkiksi aamuissa. Tykkään herätä ensimmäisenä ja juoda aamukahviani kaikessa rauhassa sohvankulmassa. Silloin voin tuntea, että kaikki on hyvin. ”Näinhän tämän pitikin mennä”, intuitioni sanoo.

Olen kokenut myös sen, kun jokin päätös ei ole oikea. Sen kyllä huomaa nahoissaan. Ensin sisällä jokin alkaa harata vastaan ja hetken päästä tulee fyysinen ahdistus.

Intuitiotutkija Asta Raami:

Ihmistieteissä intuitioksi määritellään kaikki sellainen ajattelu ja prosessointi, joka ei ole tietoista. Arkipuheessa intuitio sekoitetaan kuitenkin usein tunteeseen. On tavallista, että ihmiset kuvaavat elämänratkaisujaan: ”Luotin tunteeseeni.” Vaikka he puhuvat vain tunteesta, luultavasti he ovat käyttäneet päätöksessään hyväksi erilaisia tietoisuuksiaan ja niiden antamaa tietoa – paitsi tunteiden antamaa myös esimerkiksi kehossa olevaa tietoa sekä tietoa, jonka he ovat oppineet elämän varrella: ”Tämä toimii minulla, tämä vie minua eteenpäin.”

Intuitiota voisi kuvata vaikka sisäiseksi viisaudeksi, joka kutsuu meitä kasvamaan kohti uutta.

Tarinassa tulee esille seesteisyys, mielen rauha, jonka tutkimuksienkin perusteella tiedetään liittyvän luotettavaan intuitioon. Päähenkilö kuvaa ihanasti rauhan olotilaa, joka hänelle tuli ratkaisun kohdalla.

Kouluttaessani intuitiosta käytän usein liikennevalovertausta. Rauhallinen olotila on vihreä valo. Asiassa voi edetä. Jos taas huomaa, että itsellä on kovasti tunteet pinnassa, kyse on punaisesta tai keltaisesta valosta. Peloissamme, kiihkossa, vihastuneena tai superrakastuneena näemme asiassa yleensä vain yhden puolen. Ajattelumme on kuormittunut. Emme pysty päättelemään loogisesti, ja näkökulmamme kaventuu.

Sama pätee intuitioon: tunteet vinouttavat kykyämme nähdä. Intuition kuuntelussa onkin tärkeää, että tunnistaa myös ne kohdat, kun fiilikseensä ei voi luottaa.

Jos haluaa tehdä hyviä päätöksiä, kannattaa satsata mielenrauhaan. Nyrkkisääntönä voi pitää, että aina kannattaa nukkua yön yli, kun huomaa olevansa voimakkaan tunteen vallassa. Voi myös lähteä kävelylle, mennä saunaan, neuloa…

Päähenkilö kuvaa aamujaan. Intuitio toimii usein unen ja valveen rajassa, kun mieli on levännyt ja kiitollinen. Niissä hetkissä voi nähdä jotain, jota ei ole nähnyt ennen.

Nainen, 44, Helsinki:

”Miksi intuitio lakkasi puhumasta minulle?”

Olen intuitiivinen ihminen. Nuorena varsinkin menin paljon sisäisen johdatukseni varassa. Kun halusin ulkomaille, valitsin summanmutikassa paikan. Joku toinen olisi valinnut järkevämmin: kielen opiskelun tai urahaaveiden näkökulmasta.

Myös urapolkuni on erikoinen. Aloitin parikymppisenä yliopiston, mutta jätin sen kesken jo puolen vuoden jälkeen, koska ala ei tuntunut minulta. Menin opintojen sijaan työharjoitteluun, ja oma ala löytyikin sitä kautta.

Ehkä juuri nämä kokemukset selittävät sen, miksi luotan niin paljon omaan fiilikseeni. Intuitio on yleensä vienyt elämääni oikeaan suuntaan. Olen tyytyväinen siihen, mihin olen tullut tähän mennessä.

Nykyään intuitioni näkyy ennen kaikkea työroolissani. Saatan esimerkiksi lähteä aivan ennakoimattomaan suuntaan jonkin hankkeen ideoinnissa. Tyydyttävintä on, kun projekti sitten menee maaliin ja saan superhyvää palautetta. Onneksi uskalsin ajatella yllättävällä tavalla, kehun itseäni. Onneksi olin rohkea.

”Aivan kuin pelkäisin ottaa seuraavaa askelta.”

Vaikka intuitioni toimii arjessa, isoissa elämänkysymyksissä sisäinen kompassini on ollut viime vuodet hiljaa. Minulla on kaksi asiaa pöydällä: asunnon vaihto ja uran seuraava askel. Kumpikaan kysymys ei ole edennyt minnekään viidessä vuodessa.

Tunne on kuin olisin jumissa. Aivan kuin pelkäisin ottaa seuraavaa askelta. Mikä minua oikein pelottaa? kyselen itseltäni. Varsinkin asuntoasia on valvotuttanut minua. Miksi emme saa puolisoni kanssa tehtyä liikettä sen suhteen? Asumisratkaisumme ei ole taloudellisesti järkevä tällä hetkellä. Tarvitsisimme myös lisätilaa. Mikä meitä siis jarruttaa? Minulle on alkanut tulla epäonnistunut fiilis. Syyllistän itseäni passiivisuudestani.

Jokin aika sitten minulle tuli uusi ajatus: mitä jos intuitio on sittenkin puhunut minulle kaikki nämä vuodet? Mitä jos juuri se on kehottanut minua vartomaan ja olemaan tekemättä mitään? Ehkä kyse ei ole ollutkaan saamattomuudestamme tai rohkeu­den puutteesta, vaan ”liike” onkin ollut juuri se, että olemme jääneet vanhaan kotiimme.

Onko meidän sittenkin tarkoitettu asuvan juuri näin: pienissä neliöissä mutta tutussa yhteisössä ja lasten kaverit lähellä?

Intuitiotutkija Asta Raami:

Jos tulee pitäisikö vai eikö pitäisi? -olo, kehotan ihmisiä aina odottamaan. Liikennevalo on silloin keltainen. Jokin estää itseä näkemästä. Jos on esimerkiksi ahdistunut, kannattaa työstää sitä: mikä minua ahdistaa? Kun tunne jossain kohtaa poistuu, usein käy niin, että samalla oma näkökyky laajenee ja silloin huomaakin, että vastaus on ihan nenän edessä.

Päähenkilö kokee, ettei hän saa vastausta intuitiol­taan. Silloin voi auttaa, jos kokonaisuutta pilkkoo pienempiin osiin ja tunnustelee niitä erikseen. Intuitiojärjestelmämme skannaa koko ajan kaikkea ympäristössämme ja poimii signaaleja. Eri ihmiset myös tavoittavat eri signaaleja. Siksi tällaista päätöstä, joka koskee montaa ihmistä, kannattaa pohtia yhdessä. Kun juttelette ja tuotte tietoa – myös intuitiivista tietoa – yhteen, saatte välineitä päätöksentekoonne.

Päähenkilöllä on tapana kysyä itseltään kysymyksiä. Se on hyvä idea. Silloin suuntaa omaa intuitiotaan. Kun heittää ongelman ilmaan, intuitiojärjestelmä alkaa kerätä vastauksia ja tarjoilla erilaisia ratkaisumahdollisuuksia.

Toinen intuitiota auttava asia on itsensä kannustaminen. Ihanaa, että päähenkilö osaa antaa itselleen positiivista palautetta työssä onnistumisistaan. Jos tuntuu, että joku ei suju itseltä, kannattaa se muotoilla: opin koko ajan paremmin, uskallan avautua tälle. Jos taas syyllistää itseään, menee helposti lukkoon.

Ei kannata ajatella, että onpas tämä mahdoton ongelma, vaan: ”Mä ratkaisen tämän.”

X