Itsetuntemus

”Altistumme arvioinnille lapsesta lähtien” – itsensä vertailu muihin aiheuttaa monille häpeää: psykoterapeutti neuvoo, miten häpeän tunnetta voi helpottaa

Seuraamme jatkuvasti, mitä muut tekevät. Kysyimme psykoterapeutilta, milloin itsensä vertailu muihin muuttuu haitalliseksi ja miten huonommuuden tunnetta voi helpottaa.

Teksti:
Paula Koski
Kuvat:
Istock

Jos itsensä vertailu muihin on jatkuvaa, voivat omat kyvyt, vahvuudet sekä tekemiset jäädä paitsioon.

Seuraamme jatkuvasti, mitä muut tekevät. Kysyimme psykoterapeutilta, milloin itsensä vertailu muihin muuttuu haitalliseksi ja miten huonommuuden tunnetta voi helpottaa.

Ihminen on laumaeläin, jolla on sisäänrakennettu halu joukkoon kuulumiseen, ryhmässä toimimiseen sekä hyväksytyksi tulemiseen. Itsensä vertailu muihin on paitsi luonnollinen, myös positiivinen asia, koska ihminen oppii toisia seuraamalla.

Monesti ryhmän muilta jäseniltä tuleva paine kuitenkin horjuttaa kokemusta omasta itsestä. Esimerkiksi kiusaaminen, kritisointi tai kilpailutilanteet voivat heikentää uskoa omiin kykyihin sekä tekemisiin. Vertailu alkaa varhain, ja se jatkuu elämän loppuun saakka.

– Altistumme arvioinnille jo lapsesta lähtien. Olipa kyseessä sitten kunnianhimoinen kaveriporukka, vaativat vanhemmat tai kilpailuharrastukset, opimme, että hyvin menestyvät saavat huomiota, psykologi-psykoterapeutti Katja Myllyviita sanoo.

Itsensä vertailu muihin voikin aiheuttaa häpeän tunnetta, joka jaetaan yleensä ulkoiseen sekä sisäiseen. Ulkoisella häpeällä tarkoitetaan esimerkiksi kiusaamistilanteissa syntyvää, omaan persoonaan tai kehoon liittyvää häpeää, sisäinen taas kehittyy ulkoisen kautta. Pitkään jatkuessaan muihin vertaaminen muuttuu automaattiseksi sisäiseksi arvosteluksi, eikä ulkoa tulevaa kritiikkiä enää tarvita.

Sisäisestä häpeän tunteesta kärsivä voikin saada sytykkeen vaikkapa harmittomasta Facebook-postauksesta, jossa tuttava juhlii saavutustaan. Omat tekemiset tai saavutukset hautautuvat nopeasti huonommuuden tunteen alle – miksi minä en menesty yhtä hienosti?

Kaksi ääripäätä

Ohi menevät riittämättömyyden tunteet ovat osa elämää, mutta haitallisia ajatuksista tulee silloin, kun niistä on vaikea päästä eroon.

Jos itsensä vertailu muihin on jatkuvaa, voivat omat kyvyt, vahvuudet sekä tekemiset jäädä paitsioon, ja häpeän tunne alkaa hiljalleen vaikuttaa myös omanarvontuntoon. Kroonistunutta riittämättömyyden tunnetta kompensoidaan usein jatkuvalla suorittamisella tai vaihtoehtoisesti motivaatio asioiden tekemiseen katoaa täysin.

– Passivoitunut ihminen ei jaksa yrittää, sillä hänestä tuntuu, että muiden asiat sujuvat, mutta omat eivät. Motivaatio hiipuu, ja vertailusta syntyvään tunteeseen jää jumiin. Ylisuorittaja puolestaan kokee olevansa aina askeleen jäljessä, eikä hän pysty pysähtymään. Passiivisuuden sekä ylisuorittamisen ääripäät voivat myös vaihdella samalla henkilöllä, Myllyviita selittää.

Sosiaalisesta vertailusta voi kuitenkin myös ammentaa voimavaroja silloin, kun osaa vertailla oikein. Ystävältä voi esimerkiksi saada lempeää sekä arvokasta näkökulmaa tilanteissa, joissa omat arvottomuuden tai riittämättömyyden tunteet ovat ottaneet vallan.

– Pystyykö ystävä näkemään hyvät sekä arvostettavat puolesi? Pyydä häntä kuvailemaan niitä. Muiden suhtautuminen on usein toisenlaista kuin tapa, jolla itseäsi katsot, Myllyviita päättää.

Kun itsensä vertailu muihin synnyttää häpeää: 3 tapaa helpottaa tunnetta

  1. Paluu todellisuuteen onnistuu erillisyyden tunnistamisen kautta: palauta mieleen oma tilanteesi sekä se, mitä olet itse tehnyt tavoitteeseesi pääsemiseksi. Hyväksy se, että kaikki tekevät asioita eri tahdissa.
  2. Minkälaisia asioita haluat edistää elinaikanasi? Erillisyyden tunne vahvistuu palauttamalla mieleen ne konkreettiset sekä mielekkäät teot, jotka olet saanut tähän mennessä aikaan.
  3. Miksi sinulle on tärkeää verrata omia suorituksia muiden suorituksiin? Pohdi, millä muilla tavoilla voit tuntea itsesi arvokkaaksi kuin suorittamalla.

Lue myös:

Lannistatko itse itseäsi? Irtaudu tuhoavasta häpeästä

Näin vapaudut haitallisesta häpeästä: 6 askelta kohti parempaa oloa

Kärsitkö turhasta syyllisyydestä? – Tämän takia siitä kannattaa opetella eroon

X