Kärsitkö turhasta syyllisyydestä? – Tämän takia siitä kannattaa opetella eroon

Kalvaako sinua jatkuva syyllisyys? Rentoudu ja opettele ottamaan vastuuta vain omista tekemisistäsi.

Puolisosi sanoo sinulle: ”et ole koskaan iloinen”. Mitä tunnet? Tunnetko syyllisyyttä? Yritätkö sitten iloita hänen seurassaan väkisin? Kun tarkemmin mietit: tunnetko itsesi usein huonoksi? Ja vaikka kuinka yrittäisit päästä huonommuuden tunteistasi, löydät itsesi aina syytetyn penkiltä. Saatat kärsiä vääristyneestä syyllisyydestä.

– Syyllisyys voi olla tervettä tai vääristynyttä, sanoo kirjailija ja teologi Anna-Liisa Valtavaara.

Valtavaara on kirjoittanut aiheesta kirjan Syyllinen olo – syystä vai suotta?

Terve syyllisyys on seurausta siitä, että on tehnyt jotakin väärää: ollut itsekäs, sanonut jotakin loukkaavaa tai tehnyt virheen. Silloin syyllisyyden tunteet, häpeä, katumus ja tunnontuska ovat tarpeen ja suotavia. Ne osoittavat, että ihminen tuntee empatiaa. Juuri ne saavat hänet korjaamaan käytöstään, sovittelemaan ja pyytämään anteeksi.

– Väärä syyllisyys taas on sellaista, jota ihminen tuntee, vaikka hän ei olisi edes tehnyt mitään. Sen juuret ovat syvällä minäkuvassa ja itsetunnossa, Valtavaara sanoo.

Väärän syyllisyyden juuret ovat usein lapsuudessa

Lasta on voitu kasvattaa syyllistämällä. Häntä ei ehkä ole hyväksytty sellaisena kuin hän on. Häntä tai hänen tekemisiään on arvioitu kriittisesti.

– Tällaisista lapsista kasvaa itsensä riittämättömäksi ja vääränlaiseksi tuntevia aikuisia, Valtavaara kuvaa.

Epäterve itsetunto voi kasvaa vuosien kuluessa syyllisyysmöykyksi, joka puristaa sydäntä. Se alkaa hallita elämää ja nalkuttaa sisällä. Ihminen kokee, että hän itse on väärä – eivät vain hänen tekonsa. Hän miettii koko ajan sitä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Vääristynyt syyllisyys ei korjaannu anteeksipyynnöillä kuten terve syyllisyys. Päinvastoin. Anteeksipyytäminen vain pitää yllä huonommuuden ja arvottomuuden tunnetta.

Juuri minä olen syyllinen kaikkeen

Valtavaara on havainnut, että moni kärsii jatkuvasta syyllisestä olosta.

– Yliherkästi syyllistyvälle ei tarvitse edes sanoa juuri mitään, kun hän jo tuntee itsensä syylliseksi. Väärä syyllisyys toimii kuin sisäinen megafoni, joka kytkeytyy automaattisesti päälle. Se myös kaiuttaa vähäisenkin aidon syyllisyyden todellista suuremmaksi.

Jotkut saattavat syyllistää itseään niin sairastumisesta, väkivallan kohteeksi joutumisesta kuin toisten tekemistä virheistäkin. Usein itsensä syyllistäjä on niin taitava, että hän kokee syyllisyyttä mukavinakin hetkinä, vaikkapa oleillessaan rennosti läheistensä kanssa.

– Syyllisyyttä voi kokea ihan mistä ja milloin vain.

Syyllisyyden tunne vie energiaa

Mitä suurempi sija syyllisyydellä on elämässä, sitä tiukemmin se pitää otteessaan. Syyllisyys kuormittaa ja tuntuu kehossa epämääräisenä pahana olona. Se voi iskeä apatiana, jolloin itsensä alkaa nähdä surkeana ja toivottomana tyyppinä.

– Vaikka olo olisi kuinka ankea, syyllisyyden tunteita peitellään. Niistä ei tohdita puhua. Kaikesta syyllisyydestä kannattaa kuitenkin pyrkiä eroon, koska se vie energiaa ja lamaannuttaa sekä lisää stressiä. Se haittaa ihmissuhteita ja synkentää elämää, Valtavaara muistuttaa.

Tunteita työstämällä eteenpäin

Syyllisyyden kehään joutunut näkee itsessään vain syyllisen. Siksi vääristyneestä syyllisyydestä on vaikeaa ja hidasta päästä eroon. Valtavaaran mukaan se on kuitenkin mahdollista ja kannattaa.

Parhaiten väärästä syyllisyydestä vapautuu, kun oppii työstämään arvottomuuden ja häpeän tunteitaan. Ensin tunteet tulee kuitenkin tunnistaa ja hyväksyä osaksi tähänastista elämää.

– Jotta oma sisäinen syyllistämishuuto hiljenisi ja jotta kestosyyllisen olotilasta pääsisi eroon, on ensimmäiseksi selvitettävä, olenko oikeasti syyllinen vai tuntuuko minusta vain siltä. Olenko kenties vain tottunut luulemaan, että olen aina syyllinen?

Krooninen syyllistyjä yllättyy, kun syyllinen onkin joku toinen

Valtavaara neuvoo kiinnittämään huomiota siihen, mikä tai kuka aiheuttaa itselle syyllisyyttä. Onko kyseessä oma toiminta, vai liittyykö tunne kokonaan tai osittain toisten tekemisiin ja sanomisiin?

– Itseltä voisi alkaa kysyä: olenko minä tehnyt tämän asian, josta tunnen syyllisyyttä? Tai: olenko minä millään tavalla voinut edes vaikuttaa siihen, että asiat ovat nyt näin?

Kysymyksiä täytyy aluksi harjoitella, sillä kestosyyllinen ei ole tottunut kyseenalaistamaan omaa syyllisyyttään.

– Moni yllättyy, kun syyllinen onkin joku toinen. Sen jälkeen on hyvä huomata, että syyllisyyttä ei tarvitse tuntea toisen tekemisistä eikä mistään, mitä ei ole itse aiheuttanut, kuten omasta temperamentista, luonteesta, ruumiinrakenteesta tai sukupuolesta.

Tervehtymiseen tarvitaan rakkautta

Itsensä syyllistäjä voi oppia ymmärtämään ja järkeilemään, milloin oma syyllisyyden tunne ei perustukaan tosiasioihin vaan vääristyneisiin tunteisiin.

– Tervehtymiseen tarvitaan totuuden selvittelyn lisäksi rakkautta ja hyväksyntää. Kaikkeen tähän menee aikaa. On myös tärkeää antaa anteeksi niin heille, jotka kylvivät syyllistymisen siemenet, kuin itsellekin siitä, että soimasi itseään niin paljon ja niin kauan.

Syyllisyydestä on mahdollista päästä eroon, jos oppii olemaan aiempaa armollisempi itselleen.

Ole siis myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Lakkaa tavoittelemasta täydellisyyttä. Ja ennen kaikkea: opettele olemaan jämäkämpi, äläkä anna muiden ihmisten syyllistää sinua. Jokaisen tulee kantaa vastuuta vain omista tekemisistään.