Itsetuntemus

Kateus voi olla myös muutosvoima – pääse eroon katkeroittavasta kateudesta

Ruokkivatko muiden saavutukset sinussa katkeruutta vai innostusta? On kiinni täysin itsestä, miten kateuden tunteen kanssa päättää elää.

Teksti:
Piritta Palokangas
Kuvat:
Tinka Lindroth

Kateus kuuluu perustunteisiin – jokainen vertailee itseään muihin, ainakin joskus.

Ruokkivatko muiden saavutukset sinussa katkeruutta vai innostusta? On kiinni täysin itsestä, miten kateuden tunteen kanssa päättää elää.

Facebookin virrassa vilisee toinen toistaan upeampia lomakuvia, ylennyspäivityksiä, onnellista elämää. Naapuri kaasuttelee uudella autolla, ja ystävä on hankkinut taas uuden merkkilaukun.

Nostaako kateus päätään? Se on ihan normaalia. Kannattaa kuitenkin miettiä, miten suhtautuu kateuden tunteeseensa: antaako sen muuttua katkeruudeksi vai iloksi toisen puolesta ja innostukseksi saavuttaa omia unelmiaan?

Kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, niinhän tavataan sanoa. Mutta ilman kateutta ihmiskunta istuisi vielä puussa. Kateus on parhaimmillaan muutosta eteenpäin ajava voima, sanoo psykoterapeutti Risto Tarkiainen.

– Muiden aikaansaamat asiat herättävät meissä kateutta, ja sen seurauksena voi haluta itsekin kokeilla jotain uutta. Se on se hyvä tapa olla kateellinen: ajatellaan, että hetkinen, jos tuo toinen tekee noin, minäkin voin tehdä niin, Tarkiainen toteaa.

Sitten on se toinen tapa tuntea kateutta. Se, joka jäytää negatiivisena tunteena. Se, joka pahimmillaan voi katkaista sukulais- ja ystävyyssuhteet ja tulehduttaa työilmapiirin.

– Negatiivista kateus on, kun ihminen alkaa arvottaa itseään muiden kautta ja ajatella, että minun pitäisi olla samanlainen kuin tuo toinen, Tarkiainen sanoo.

Myönnä kateuden tunteesi

Kateus kuuluu perustunteisiin – jokainen vertailee itseään muihin, ainakin joskus. Tarkiainen muistuttaa, että itseä ei tarvitse silti yrittää muuttaa samanlaiseksi kuin muut. Sen sijaan pitäisi yrittää olla iloinen toisen puolesta, että tämä on saavuttanut jotain.

– Mutta se on hirveän vaikeaa, jos sisimmässään pitää koko ajan itseään muita huonompana.

Tärkeintä olisi löytää omat voimavarat ja se, mihin on itse tyytyväinen elämässä.

– Koska ihmisellä on tapana projisoida tunteitaan muihin, kateuden kohteessa näkee ominaisuuksia, joita haluaisi itselleen. Vaatii rohkeutta myöntää, että jotkin asiat ovat vielä kesken omassa henkisessä kasvussa.

Vielä enemmän voi vaatia rohkeutta myöntää tunteensa kateuden kohteelle. Se on kuitenkin ensimmäinen askel irti negatiivisesta kateudesta.

– Se, että myöntää rehellisesti toiselle, että nyt olen kateellinen sinulle, on hirveän suuri apu itselle. Se kannattaa sanoa ääneen, muuten alkaa vältellä kadehtimiaan ihmisiä tai on salaa aggressiivinen heitä kohtaan ja katkeroittaa mielensä. Lopulta alkaa nähdä toisessa vain huonoja puolia. Ja se syö vain omaa sielua.

Kateuden myöntäminen voi hävettää.

– Kun myöntää olevansa kateellinen, tavallaan paljastaa itsensä: sen, ettei ole tyytyväinen itseensä, tai että haluaisi samaa kuin toisella on. Mutta aina tunnetta ei tarvitse kertoa ensimmäiseksi hänelle, jota kadehtii, vaan tunteen voi jakaa myös jollekin hyvälle ystävälle, Tarkiainen ehdottaa.

Mitä oikeasti haluan?

Katkeroittavasta kateudesta eroon pääseminen on itsetutkiskelua syvimmillään.

– Joka kerta, kun huomaa olevansa kateellinen, kannattaa kääntää katse sisäänpäin ja miettiä, mitä tämä kertoo minusta ja mitä tämä koskettaa minussa. Miksi olen kateellinen? Vastaukset kertovat, mitkä asiat oman itsen kanssa ovat vielä kesken.

Samoin kannattaa tehdä silloin, jos toisten materia sapettaa.

– Asiaa voi lähteä purkamaan miettimällä, onko oikeasti kyse siitä materiasta, jota haluaa, vai siitä, että toisella on rahaa ostaa se. Voi kysyä itseltään, tuleeko todella onnellisemmaksi, jos saa sen samanlaisen laukun kuin toisella on.

Kateus on ainoastaan kateellisen itsensä ongelma, sitä ei voi panna kenenkään toisen kontolle.

– Sillä ei ole mitään tekemistä muiden ihmisten tunteiden kanssa. Et voi syyttää siitä toista: olen kateellinen, koska sinä olet tuollainen.

Toki on myös heitä, jotka tahallaan yrittävät herättää kateutta muissa. Tarkiainen sanoo, että itsensä muiden yläpuolelle nostamisessakin on perimmiltään kyse vertailusta muihin. Nykypäivän pröystäilyn väline on sosiaalinen media, jossa on helppo säädellä mitä ja miten elämästään kertoo. Siksi on hyvä muistaa, että se mikä voi aiheuttaa kateutta, ei aina pohjaudu todellisuuteen.

Kysy suoraan ystävältä

Ei ole helppoa olla kateuden kohteenakaan. Kateus voi ilmetä yhteisössä yhdenmukaistamisen paineena tai niin, että yritetään latistaa ja ampua alas toisen unelmia.

Ystävyyden väliin tunkeutuessaan kateus saa suhteen muuttumaan statuspeliksi ja pahimmillaan valtataisteluksi. Jos kissaa ei nosteta pöydälle, kumpikin osapuoli olettaa toisesta asioita ja pitää niitä totena.

– Kannattaisi kysyä ystävältä suoraan, onko hän kateellinen ja mistä, Tarkiainen sanoo.

Jos ilma saadaan puhdistettua keskustelemalla, senkin jälkeen on tärkeää pitää suhde avoimena ja keskusteluyhteys yllä.

– Jos näyttää siltä, että suhde alkaa jumittua uudelleen, on hyvä palauttaa molempien mieleen, mistä on aiemmin keskusteltu. Pitää kuitenkin muistaa, että toista ei voi muuttaa, vaan kateutta tuntevan on otettava tunne omalle vastuulleen.

Työelämässä kateus voi nostaa päätään, jos näyttää siltä, että toiset saavat enemmän huomiota ja etuja kuin toiset.

– Vaikka jotkut ovat luonnostaan hiljaisia puurtajia, hekin tarvitsevat kehuja ja huomiota. On hyvä muistaa kehua työkavereita aidosti ja aiheellisesti.

– Kateudenhan voisi ottaa joskus vaikka tyky-päivän keskustelunaiheeksi: mistä te olette kateellisia toisillenne, Tarkiainen lisää.

Mistä kateus kumpuaa?

– Sitä ei voi suoraan panna huonon itsetunnon tai vääränlaisen kasvatuksen syyksi. Kyllä kyse on enemmän siitä, pystyykö olemaan itsensä kanssa sinut.

Tarkiainen lisää, että itsensä arvioiminen muiden kautta kuuluu ihmisenä kasvuun, koska se saa ajattelemaan omia voimavaroja ja heikkouksia.

– Hyvää kasvua on aika ajoin pysähtyä miettimään, millaista elämää on elänyt ja mitä saavuttanut, onko toteuttanut itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Se, mitä muissa kohtaa, auttaa meitä huomaamaan, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä.

X