Itsetuntemus

Kirjailija Johanna Venhon mielestä empatia on kansalaistaito, jota jokaisen tulisi treenata – ja yksi keino on siinä ylitse muiden

Kirjailija Johanna Venhon mielestä empatia on kansalaistaito, ja lukeminen on kehittää sitä. Kirjallisuus näyttää elämän moninaisuuden, joten se toimii hyvänä vastapainona somevirran kiiltokuvamaisuudelle. Kirjoista on myös ihana puhua muiden kanssa. – Tunnen kuuluvani lukijoiden heimoon. 

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Mirva Kakko

– Kirjailijana tarkkailen kieltä ja rakennetta myös lukiessani. Mutta silloin, kun teksti on oikein hyvää, analysointi unohtuu. Pystyn siis yhä myös uppoutumaan kirjaan, Johanna Venho toteaa. 

Kirjailija Johanna Venhon mielestä empatia on kansalaistaito, ja lukeminen on kehittää sitä. Kirjallisuus näyttää elämän moninaisuuden, joten se toimii hyvänä vastapainona somevirran kiiltokuvamaisuudelle. Kirjoista on myös ihana puhua muiden kanssa. – Tunnen kuuluvani lukijoiden heimoon. 

Eläytymiskyky on kirjailijan supervoima, toteaa Johanna Venho. Tätä voimaa hän hyödynsi kirjoittaessaan viime vuonna julkaistun Sylvi Kekkosesta kertovan romaanin Ensimmäinen nainen. Ensi syksynä ilmestyy kirja Fortumin ex-johtajasta Anne Brunilasta.

Lukeminen on ollut oivallinen keino kehittää eläytymiskykyä. Tutkimusten mukaan empatiataidon kehittymisessä nimenomaan pitkät tarinat ovat avainasemassa. Niissä henkilöhahmoihin ehtii tutustua ja kiintyä. Lukija pääsee jakamaan heidän elämäänsä, tunteitaan ja ajatuksiaan.

Johannalle ei ole olennaista, onko tarina pitkä tai lyhyt. Hän kaipaa syvyyttä. Ihmisen elämä on monikerroksellista, samoin hyvä kirjallisuus.

– Luonteeltani perusempaattisena eläydyn usein väkevästi kirjoihin. Tekstin rakenne ja kieli ovat keinoja välittää elämän ihmeellisyyttä ja saada lukija ymmärtämään asioita syvällä tasolla, oman kokemuksen läpi. ”Kylmä” tai ulkokohtainen kirjallisuus ei kiinnosta minua, Johanna toteaa.

”En olisi sama ihminen ilman kirjoja”

Niin kauan kuin muistaa, Johanna Venho on syttynyt sanoista, riimeistä ja rytmeistä. Jo ihan pienenä iho meni kananlihalle, kun hän luki jotakin vaikuttavaa.

– Varhaislapsuuden lukuelämyksinä muistan Elli Velli karamelli -kirjat ja niiden ihanat kuvat. Kirjailijan nimikin oli kaunis ja kiehtova: Kaarina Helakisa!

Edelleen Johanna lukee joka ilta, sängyssä pitkällään tai mukavassa lukutuolissa.

– Kun luen, kehon pitää olla rentoutunut, mutta päässä tapahtuu paljon. Lukeminen on keskustelua kirjan kanssa. Se on erilaista joka kerta riippuen siitä, kenen kanssa keskustelen. Lukeminen aktivoi muistiani paljon enemmän kuin esimerkiksi leffojen tai sarjojen katselu.

”En olisi sama ihminen ilman kirjoja. Peilaan itseäni lukemaani, ja minulle tärkeät kirjailijat ovat myös esikuvia, tiennäyttäjiä.”

Lukiessa Johanna liittää usein hahmot ja paikat omiin muistoihinsa. Kirjan tapahtumapaikka saattaa muistuttaa lapsuuden kesämökkiä tai mummolaa ja henkilöt tuttuja ihmisiä.

Kirjallisuuden laji ei ole Johannalle niinkään merkitsevä, mutta kieli on. Sen pitää sykähdyttää ja viedä mukanaan.

– En lue proosaakaan yksinomaan tarinan tai juonen vuoksi. Minua kiinnostavat syvät hetket ja tunnelmat, joita kieli luo, sekä tekstin minussa herättämät muistikuvat, ajatukset ja tunteet.

Yhä uudestaan Johanna palaa esimerkiksi Virginia Woolfiin, muita kestosuosikkeja ovat Nabokov ja Olga Tokarczuk. Paraikaa hän on innostunut Elizabeth Stroutin tavasta kerrostaa aikaa ja muistoja romaaneissaan.

– En olisi sama ihminen ilman kirjoja. Peilaan itseäni lukemaani, ja minulle tärkeät kirjailijat ovat myös esikuvia, johtotähtiä ja tiennäyttäjiä.

”Tunnen kuuluvani lukijoiden heimoon”

Empatia on Johanna Venhon mukaan kansalaistaito, jota jokaisen olisi syytä treenata. Erityisesti näinä aikoina, jolloin netti tarjoaa mahdollisuuden huudella poterosta omia mielipiteitä ja sulkea korvansa muiden kokemuksilta.

– On helppo uskotella itselleen olevansa oikeassa, kun on yksin koneen ääressä. Toisaalta netissä myös luodaan usein tosi positiivista ja ihannoitua kuvaa itsestä ja omasta elämästä.

Kirjallisuuden puolestaan täytyy näyttää elämä moninaisena ja monimutkaisena, ei minään kiiltokuvana. Se myös auttaa ymmärtämään itseä ja muita tilanteissa, joista ei saisi aikaan idyllisiä kuvauksia.

– Minulle kirjallisuus on elämää, ei esittämistä. Tuntuu hyvältä lukea kirjaa, kun voi kokea henkilöitä kohtaan myötätuntoa – ja toisaalta ymmärtää epäsympaattisia, ongelmaisia henkilöitä.

Kirjan lukeminen on Johannalle yksinoloa, jossa ei kuitenkaan ole yksin.

– Se on rauhoittavaa ja virkistävää yhtä aikaa. Se nostattaa tunteita, mikä saa minut tuntemaan itseni elävämmäksi. Ihanaa on myös puhua kirjoista muiden kanssa. Tunnen kuuluvani lukijoitten heimoon.

– Kun luen, kehon pitää olla rentoutunut, mutta päässä tapahtuu paljon, Johanna Venho sanoo.

X