Itsetuntemus

Kolme entistä perfektionistia kertoo: Tästä tajusin, että vaadin itseltäni liikaa

Perfektionismista luopuminen vaatii omien ajatusmallien täysremonttia. Kolme entistä ylisuorittajaa heräsivät haitallisiin elintapoihinsa vasta, kun oma hyvinvointi oli jo vaakalaudalla.

Teksti:
Heidi Moisio
Kuvat:
Antti Yrjönen, Kustantajat

Eevi Minkkinen teki terveysaddiktiosta toipumisestaan kirjan Ole itsellesi armollinen.

Perfektionismista luopuminen vaatii omien ajatusmallien täysremonttia. Kolme entistä ylisuorittajaa heräsivät haitallisiin elintapoihinsa vasta, kun oma hyvinvointi oli jo vaakalaudalla.

Eevi Minkkinen, 30: Elämä pyöri omien terveyssääntöjen ympärillä

”Sairastin nuorena anoreksiaa, ja kun olin toipunut puolittain, jäin terveysaddiktion ansaan moneksi vuodeksi. Kun heräsin aamulla, toimintaani ohjasi pakonomainen tarve suorittaa hyvinvointia. Minun piti esimerkiksi liikkua päivittäin useita kertoja. Uuvutin itseni, jotta en olisi tuntenut, ja jäin koukkuun liikunnasta saatuihin endorfiineihin.

Yhdessä vaiheessa minun oli pakko joogata joka aamu. Myös ruokaan liittyi omia sääntöjäni, jotka eivät olleet intuitiivisia tai kehoa kuuntelevia. Elämäni oli joustamaton sääntöviidakko.

Nämä olivat minulle keinoja kontrolloida ja hallita elämää, kun pinnan alla oli kipeitä tunteita, käsittelemättömiä asioita ja surua, joiden kohtaamiseen minulla ei ollut työkaluja. Psyykeeni osui ihanne, että naisen pitää olla terve ja tosi hoikka. Ajattelin, että kun olen ulkoisesti täydellinen, pärjään eikä kukaan voi satuttaa minua.

Vähitellen addiktion aiheuttama henkinen kärsimys kasvoi liian suureksi. Häpesin ongelmaani, ja elämäni pyöri niin paljon omien terveyssääntöjeni ympärillä, että ihmissuhteet tulivat kakkosena. Olin yksinäinen ja ahdistunut. Kysyin itseltäni, tarvitseeko elämän olla tällaista. En halunnut enää vain selviytyä, vaan halusin elää, sovussa itseni kanssa.

Aloitin pitkäjännitteisen työn, joka vaati harjoittelua, terapiaa ja kehoterapioita. Sitouduin löytämään terveitä selviytymiskeinoja, ja kirjoittaminen on yksi niistä. Parin kolmen aktiivisen toipumisvuoteni aikana lukuisia muistikirjoja on tullut täyteen. Muita keinoja ovat olleet meditaatio ja mantrojen laulaminen. Kun kipeät tunneaallot tulevat, käytän jotain näistä keinoista päästäkseni aallonharjan läpi enkä reagoi vanhalla, selkärangasta tulevalla tavalla. On hienoa, että oma mieli voi muuttua.

Nyt minulla on reilun vuoden ikäinen poika, joka on omanlaisensa lahja kaiken tämän päätteeksi.”

Stella Karlsson
Stella Karlsson yrittää nykyään tehdä vapaa-ajalla myös asioita, joissa ei synny tulosta. Hän pitää edelleen talon kunnostuksesta blogia Kolmas luonto.

Stella Karlsson, 33: Kehon ja mielen yhteys piti etsiä uudelleen

”En ole viiteen vuoteen omistanut televisiota, koska löhöily ei ole kuulunut vapaa-aikaani.

Kun alan tehdä jotain, haluan tehdä sen kunnolla. Toimin vuosia yhdistyksessä, joka auttaa venäläisiä löytökoiria. Se on surullista työtä. Vastapainoksi halusin tehdä positiivisia asioita. Jossain vaiheessa asioita alkoi olla liikaa: kirjoitin gradua, minulla oli normaali päivätyö, pyöräilin 25 kilometriä töihin, olin yhdistystoiminnassa, tein käsitöitä ja puutarhahommia, remontoin vanhaa taloa ja pidin sen kunnostamisesta blogia. Jos en suoriutunut kaikesta, soimasin itseäni.

Kun parisuhteeni päättyi, yritin pitää samaa tahtia yllä, vaikka olisi pitänyt keskittyä vain eroon. Kadotin lopulta yhteyden kehooni. En tajunnut, että minulla oli tosi paha angiina tai 40 asteen kuume. Silloin minulle alkoi valjeta, että kaikki ei ole aivan normaalia.

Eräs talokauppa meni mönkään, ja jouduin muuttamaan miesystäväni luo. Tavarani, joiden avulla olin aiemmin ylisuorittanut, olivat nyt varastossa, ja itse vietin aikaa toisen kotona vailla remontoitavaa tai muutakaan tekemistä.

Asuin puolisen vuotta ikään kuin tyhjässä tilassa ja opettelin rentoutumaan. Kun viikonloppu tuli, jouduin vakuuttelemaan itselleni, että voin vain ottaa rauhallisesti. Rentoutumiskykyyn ja kehon ja mielen yhteyden uudelleenlöytämiseen hain apua Rosen-terapiasta ja TRE-terapiasta.

Nyt minulla on taas talo, jota kunnostan. Keskeneräiset hommat saattavat harmittaa, mutta en enää ajattele, että olen huono ihminen. Rentoudun, kun teen jotain hyödytöntä, jossa ei voi saada tulosta aikaan. Kännykätön aika koirien kanssa luonnossa kävellen toimii. Parasta on, kun saa tehdä asioita hitaasti: syödä pitkän aamupalan tai juoda viidennet päiväkahvit.”

Petri Hiissa
Petri Hiissa opettaa oivalluksiaan myös muille. Helmikuussa julkaistiin Petrin opas Täydellinen kirja – Vapaudu täydellisyyden tavoittelusta

Petri Hiissa, 35: Perfektionistiset ajatusmallit uuvuttivat start-up-yrittäjän

”Pakotin itseni olemaan paras jo kouluaikoina, ja sainkin parhaan päättötodistuksen niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Lähipiirini on naureskellut taipumuksilleni. Esimerkiksi lautapelien pelaaminen on ollut vaikeaa hauskanpitomielessä, koska minusta niissä oli vain yksi tavoite: voittaa.

Olen ollut yrittäjänä nyt kahdeksan ja puoli vuotta. Teimme ensimmäiset kolme vuotta verkko- ja mobiilipalvelua maailmanvalloitus mielessämme. Käytimme siihen valtavasti rahaa ja teimme todella pitkää päivää. Lopulta jouduimme toteamaan, että palvelu ei kannattanut taloudellisesti. Meidän piti irtisanoa puolet henkilöstöstä ja alkaa tehdä aivan uutta tuotetta.

Intensiivisten työvuosien kuorma alkoi lopulta tuntua. Syksyllä 2013 huomasin, että elimistö veti hätäjarrusta. En pystynyt enää nukkumaan, vaan kolme kuukautta kului 1–3 tunnin yöunilla.

Oivalsin, että huonon vointini syynä olivat perfektionistiset ajatusmallit: tunnollisuus ja tarve kontrolloida kaikkea. Mietin jatkuvasti, mikä voisi olla paremmin, enkä antanut itseni palautua stressistä. Start up -yrittäjänä epäonnistumisen pelko oli koko ajan läsnä.

Olen aina ollut taipuvainen ottamaan vastuun itse, joten päätin selvittää myös pääni sisäiset ongelmat itse. Luin paljon aiheeseen liittyviä kirjoja, kelasin ja kirjoitin.

Oivalsin, että tunteeni ovat seurausta omasta ajattelustani. Ohjaamalla ajatuksiani positiivisempaan suuntaan voin muuttaa kokemiani tunteita ja siten myös kokemustani elämästä. Olen myös tietoisesti rajannut, missä asioissa haluan sietää epätäydellisyyttä enemmän ja missä vähemmän.

Minulle on tehnyt hyvää jakaa oivalluksiani perfektionismista vapautumisesta eteenpäin. Kun opetan näitä asioita muille, pysyn niistä tietoisena itsekin.”

X