Itsetuntemus

Kun typerät kommentit ärsyttävät! Näin säilytät malttisi ja järkesi somessa

Somessa voi mokata kuka tahansa. Mokaamista voi kuitenkin ennaltaehkäistä, paikata ja jopa tietoisesti vältellä. Kriisiviestinnän asiantuntija neuvoo, miten.
14.10.2017 Teksti: Laura Koljonen Kuvat: iStock

Sosiaalinen media on rakennettu koukuttavaksi. Se antaa aivoillemme koko ajan uusia ärsykkeitä. Ärsykkeet puolestaan aiheuttavat tunteita. Hyvien fiilisten lisäksi some on loistava synnyttämään negatiivisia tunteita. Niitä syntyy, kun joku esittää omaa ajatusmaailmaamme uhkaavaa tietoa tai poikkeavan mielipiteensä.

– Niin, kyllähän se välillä siltä vaikuttaa, että aikuisilta ihmisiltä on impulssikontrolli kadonnut, sanoo kriisiviestinnän kouluttaja ja tietokirjailija Katleena Kortesuo.

Kortesuo muistuttaa, että jokainen tunne on oikea, mutta jokaista tunnetta ei tarvitse kaataa muiden niskaan.

– Negatiiviset tunteet pitäisi purkaa järkevästi. Somessa raivoaminen ei sitä ole. Maailmanhistoriassa ei ole asiaa, joka olisi ratkennut somessa tappelemalla.

Kysyimme Kortesuolta, miten somessa kannattaa toimia tunteita herättävissä ristiriitatilanteissa.

Vinkit ärsyttäviin sometilanteisiin

Tilanne 1: Olen kommentoinut jotain aihetta hieman huolimattomasti. Muut ovat ymmärtäneet minut väärin ja suuttuneet. Miten korjaan tilanteen?

– Ensin pitää selvittää, onko kyseessä fakta- vai tunnetason lipsahdus. Oletko siis vahingossa antanut väärää tietoa vai loukannut muita tunnereaktion vallassa? Jos kyseessä on jälkimmäinen, voit pahoitella sanomalla, että ”anteeksi, väsyneenä tuli sanottua tyhmästi”. Voit myös sanoa, että ”hei, sopiiko, jos poistan kommentin, sillä tämä on itse asiassa kunnianloukkaus”. Jos kyseessä on faktavirhe tai väärinkäsitys, anteeksipyynnön ei tarvitse olla niin painokas. Voit pahoitella, että ”anteeksi sähläys, katsoin väärin”. Lisähuomautuksena sanoisin, että nämä ovat ylätason neuvoja. Kriisiviestinnässä tarkastellaan tietenkin monia muitakin asioita, kuten verkostoa, yhteisöä, loukkaantuneisuuden suuruutta ja sanamuotoja.

Tilanne 2: Osallistun keskusteluun, joka ryöstäytyy nopeasti käsistä. Yritän vetäytyä keskustelusta, mutta minut tägätään siihen jatkuvasti ja minulta penätään vastauksia. Miten lopetan keskustelun?

Yksi vaihtoehto on sanoa, että nyt ei ole aikaa osallistua tähän, sillä on niin paljon työ- tai harrastuskiireitä. Jos joku kuitenkin jatkaa tägäämistä, yksi hyvä keino on lähettää tägääjälle yksityisviesti. Siinä voi kertoa, että hei, mua ei tarvitse tägätä, sillä en enää osallistu keskusteluun.

Tilanne 3: Jo pelkästään muiden somekeskustelut saavat verenpaineeni tappiin. Somesta on kuitenkin paljon hyötyä työssäni, joten tilin lopettaminen ei ole realistinen vaihtoehto. Miten voin säilyttää mielenrauhani ilman, että poistun somesta kokonaan?

– Itse en lue aggressiivisia keskusteluja ollenkaan. Niiden lukeminen on mielestäni sama asia kuin liittyisi baarissa ylihumalaiseen seuraan. Ei siitä saa tolkkua. Ainoastaan, jos keskustelu on lähtenyt liikkeelle omasta päivityksestäni tai kommentistani, osallistun aggressiiviseenkin keskusteluun. Kommentoidessa tärkeintä on pitää itsensä rauhallisena ja asiallisena. Jos itse hermostuu, tilanne eskaloituu nopeasti.