Itsetuntemus

Lannistatko itse itseäsi? Irtaudu tuhoavasta häpeästä

Myös mielen möröt ovat täkeä osa omaa minuutta. Omaan häpeäänsä kannattaa tutustua. Silloin sitä ei tarvitse enää pelätä. Omien heikkouksien paljastaminen on huojentavaa.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Istock

Pahimmillaan naisen häpeä johtaa vaikenemiseen.

Myös mielen möröt ovat täkeä osa omaa minuutta. Omaan häpeäänsä kannattaa tutustua. Silloin sitä ei tarvitse enää pelätä. Omien heikkouksien paljastaminen on huojentavaa.

Amatsoni tai kääpiö. Päärynä tai omena. Isotissinen tai lauta. Näyttipä nainen miltä tahansa, omasta mielestään hän on aina vääränlainen. Häikäisevinkin kaunotar osaa suoralta kädeltä luetella kroppansa ongelmakohdat. Muiden kehut eivät oikaise hänen käsitystään itsestään.

Psykoanalyytikko Elina Reenkola on työskennellyt alalla yli 30 vuotta ja törmää vastaanotollaan jatkuvasti naisiin, joille oma ruumis, seksuaalisuus ja rakastetuksi tulemisen tarve aiheuttavat tuskallista häpeää.

– Häpeän tunne vaatii mietä olemaan toisenlainen, jotta kelpaisimme, Reenkola sanoo.

Häpeä voi johtua joko ulkoisista tai sisäisistä syistä. Ulkoinen häpeä syntyy nöyryytetyksi tai halveksunnan kohteeksi joutumisesta. Sisäinen häpeä viriää siitä ristiriidasta, että ihminen ei yllä omiin ihanteisiinsa.

Häpeässä on myös hyvät puolensa

On häpeässä hyvätkin puolensa. Lievä häpeä suojaa intiimiä, yksityistä aluetta. Se herättää terveen syyllisyyden ja hillitsee itsekkyyttä. Se toimii moraalinvartijana ja estää meitä luisumasta holtittomuuksiin.

Tuhoava häpeä sen sijaan lamaannutta ja tuottaa psyykkisiä oireita.

– Pahimmillaan naisen häpeä johtaa vaikenemiseen. Se ajaa hänet salaamaan pahoinpitelyt, raiskaukset ja perheväkivallan. Häpeäraivo voi puolestaan purkautua kostosuunnitelmiin ja hallitsemattomiin tekoihin, Erlin Reenkola sanoo.

Häpeää ei voi hävittää eikä sovittaa. Mutta siihen voi tutustua. Silloin sitä ei tarvitse enää pelätä.

Uskalla paljastaa omat heikkoutesi

Sisäinen sammakko. Sillä nimellä Reenkola kutsuu häpeää. Se on rupinen ja niljakas otus, joka kurnuttaa korvaan ikäviä ”totuuksiaan”, nolaa ja pilkkaa. Siihen ei halua kajota.

Mutta mielen möröt ovat tärkeä osa minuutta.

– Niiden ääniä ei pidä vähekysä tai yrittää muuttaa muuksi tahdonvoimalla. Sen sijaan voi pohtia, mistä sisäiset kriitikot ovat syntyneet. Kumpuavatko ne vanhempien tai opettajien käytöksestä? Ovatko he mitätöineet ja nujertaneet tai kiittäneet vain täydellisistä suorituksista? Ovatko omat ihanteet muodostuneet näiden vaatimusten perusteella? Voisiko niitä hieman höllätä?

Kun tutustuu omaan häpeäkuvastoonsa, sen voima talttuu. Myös siitä, että uskaltaa jakaa häpeän tunteet luotettujen ihmisten kanssa, on usein apua.

– Omien heikkouksien paljastaminen on huojentavaa. Usein vasta silloin huomaa omien sisäisten kriitikoidensa ankaruuden. Parhaassa tapauksessa tiukat ihanteet muuttuvat suuntaa antavaksi kompassiksi.

Seuraavan kerran kiusallisen tilanteen sattuessa kysy itseltäsi: Entä sitten, jos tulen paljastaneeksi nolon, intiimin asian itsestäni? Entä sitten, jos rintani ovat eri paria? Jos aivastaessa hieman lirahtaa housuun? Tuskin maailma siihen kaatuu.

Lue myös:

Perhesalaisuus voi rikkoa ihmisen: ”Häpeä hallitsee ihmistä kuin alkoholi alkoholistia”

Kuinka kauan morkkis kestää? Asiantuntija vastaa

Kärsitkö turhasta syyllisyydestä? Tämän takia siitä kannattaa opetella eroon

X