Itsetuntemus

Ringa Ropo ja muut kertovat avoimesti: ”Tämän oivalsin itsestäni terapiassa”

Terapiassa saattaa löytää vastauksia myös sellaisiin kysymyksiin, joita ei alun perin osannut edes kysyä. Ringa Ropo, Elina Hovinen ja Anna Matilainen kertovat, mitä he oppivat itsestään.

Teksti:
Eveliina Lauhio
Kuvat:
Heli Hirvelä/Otavamedia, Rami Hovinen, Om-Arkisto

Hyvinvointivalmentaja Ringa Ropo, 52, ymmärsi terapiassa hetkessä elämisen tärkeyden.

Terapiassa saattaa löytää vastauksia myös sellaisiin kysymyksiin, joita ei alun perin osannut edes kysyä. Ringa Ropo, Elina Hovinen ja Anna Matilainen kertovat, mitä he oppivat itsestään.

Ringa Ropo: ”En olisi selviytynyt ilman terapiaa”

Ringa Ropo, 52, aloitti terapian oman lapsen kuoleman jälkeen.

”Esikoispoikani Juho kuoli leukemiaan kahden vuoden ikäisenä. Suuren surun keskellä lääkäri antoi minulle muutaman terapeutin numerot. Soitin summanmutikassa yhdelle heistä. Terapeutti totesi, ettei voi ottaa minua vastaan, sillä tapaukseni on lapseni kuoleman takia niin vaikea. Sanat piirtyivät ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Reagoin tilanteeseen menemällä lukkoon. Aloitin terapian vasta muutaman kuukauden kuluttua, kun silloinen mieheni soitti puolestani toiselle terapeutille ja varasi minulle ajan.

Kävin terapiassa kahdesti viikossa. Ennen kaikkea terapia oli minulle oksennuspönttö, jonne sain itkeä suruani. Terapia oli tärkeä tuki surussa eteenpäin pääsemiseen. Minun oli pakkokin päästä nopeasti arkeen kiinni, sillä perheeseemme oli ehtinyt syntyä toinen lapsemme Ella ennen Juhon kuolemaa.

Olin aina pitänyt itseäni selviytyjänä. Lapsen kuoleman jälkeen tajusin, että omat voimavarani eivät riitä ja on järkevää hakea apua.

Käsittelimme terapiassa aluksi pelkästään Juhon kuolemaa. Muutamissa kuukausissa siirryin jopa itsellenikin hieman yllätyksenä käsittelemään elämäni muita menetyksiä ja hankalia kohtia. Oivalsin, että oman lapsen kuolema oli nostanut pintaan myös menneitä suruja. Ymmärsin, kuinka arpeutuneet haavat aukeavat helposti uudelleen.

En olisi selviytynyt ilman terapiaa vaikka välillä turhauduin siihen, ettei terapeutilta saanut vastauksia tai mielipiteitä. Tärkein oivallukseni oli se, miten tärkeää on elää hetkessä ja näyttää läheisille rakastavansa heitä. Elämän käänteitä ei voi ennustaa etukäteen.

Uskon puhumisen voimaan. Hakeuduin uudelleen terapeutin pakeille, kun erosin aviomiehestäni vuonna 2009. Koin toisen terapiajakson yhtä hyödyllisenä kuin ensimmäisen. Oli tärkeää käydä eron herättämiä tuntemuksia läpi puolueettoman ihmisen kanssa.”

Anna Matilainen: ”Sain työkaluja käsitellä vaikeuksia”

Anna Matilainen
Anna Matilainen, 37, tajusi, ettei ole ihmisenä viallinen.

Tekstiilisuunnittelija Anna Matilainen, 37, hakeutui terapiaan sairastuttuaan vakavaa masennukseen.

”Sairastuin vakavaan masennukseen opiskelujeni alussa vuonna 2003. Sain psykiatrin lähetteellä Kelan korvaaman kolmen vuoden psykoterapiajakson. Minulle oli alusta alkaen selvää, että haluan käydä terapiassa masennuslääkkeiden syömisen rinnalla. Ajattelin, että lääkkeet lievittävät oireita, mutta terapialla voi hoitaa masennuksen syytä.

Vaikka suhtauduin terapiaan myönteisesti, sen aloittaminen oli minulle vaikea. Masentuneena tunsin olevani arvoton ja ajattelin, että en ansaitse päästä terapiaan. En pitänyt ongelmiani tarpeeksi suurina, vaikka olin jatkuvasti ahdistunut, huolestunut ja kärsin monista psykofyysisistä oireista.

Kävin terapiassa kahdesti viikossa. Aluksi oireeni pahenivat. Menin niin huonoon kuntoon, että jouduin jäämään neljän kuukauden sairauslomalle opinnoistani.

Psykoanalyyttisessa terapiassa oivalsin, että en ole viallinen ihminen, joka pitäisi korjata. Istuntojen tarkoitus oli antaa alitajunnan nostaa pintaan asioita, jotka olin kätkenyt mielestäni, ja näin helpottaa ahdistusta ja lisätä itsetuntemustani.

Ilman kolmen vuoden terapiaa en todennäköisesti olisi toipunut vaikeasta masennuksestani. Terapian suurin hyöty minulle oli saada työkaluja, joilla käsitellä vaikeuksia. Olen nykyään aivan erilaisilla henkisillä voimavaroilla varustettu ihminen kuin aloittaessani terapian 15 vuotta sitten.

Nykyään tajuan ajoissa, jos tarvitsen apua, ja osaan vaatia sitä itselleni. Hakeuduin uudelleen terapiaan kaksi vuotta sitten, kun erosin miehestäni ja jäin yksinhuoltajaksi. Itsestäni huolehtiminen on parasta, mitä voin tehdä sekä itselleni että 3-vuotiaalle tyttärelleni.”

Endorfiinikoukussa-blogisti Elina Hovinen: ”Aloin nähdä asioita, joissa olen hyvä”

Elina Hovinen
Elina Hovinen, 37, tutustui itseensä syvällisemmin kuin koskaan ennen.

Endorfiinikoukussa-bloggaaja Elina Hovinen, 37, meni terapiaan työuupumuksen takia.

”Menin työterveyslääkärin pakeille syksyllä 2013. Elämässäni oli ollut parin vuoden raskas jakso. Olin jatkuvasti niin uupunut, että arjesta selviäminen tuntui vaikealta.

Sain masennusdiagnoosin ja lähetteen terapiaan. Diagnoosi yllätti minut. Olin ajatellut, että väsymykseni johtuu vain saamattomuudestani, josta soimasin itseäni.

Suhtauduin alusta alkaen myönteisesti terapiaan. Tiesin, että minulla oli selvitettäviä asioita, jotka kuormittivat mieltäni. Silti terapian aloittaminen nolotti. Pelkäsin, miten muut suhtautuisivat siihen.

Tapasin nykyisen puolisoni reilun vuoden päästä siitä, kun olin saanut masennusdiagnoosin. Hänelle halusin kertoa jo muutamien treffien jälkeen, että sairastan masennusta ja käyn terapiassa. Jännitin turhaan. Sekä mies että muut läheiseni suhtautuivat asiaan mutkattomasti.

Ensimmäisillä terapiakerroilla vain itkin. Tunnelmat terapian jatkuessa vaihtelivat. Välillä tein lyhyessä ajassa monia tärkeitä oivalluksia ja toisinaan tunsin junnaavani paikoillani kuukaudesta toiseen. Olin etukäteen päättänyt, että en jätä terapiaa kesken.

Tärkeintä terapiassa oli se, että opin arvostamaan itseäni. Vasta terapeutin luona oivalsin, kuinka heikko omanarvontunto minulla aiemmin oli. Kärsin niin sanotusta huijarisyndroomasta eli epäilin jatkuvasti omia kykyjäni.

Vaikeinta oli sanoa omat noloiltakin tuntuvat ajatukset ääneen. Rehellisyys oli välttämätöntä hoidon onnistumisen kannalta. Terapian aikana tutustuin itseeni syvällisemmin kuin koskaan aiemmin. Opin tunnistamaan heikkouteni ja ennen kaikkea aloin nähdä asioita, joissa olen hyvä.

Terapian vaikutukset näkyvät yhä arjessani. Pystyn tekemään helpommin parempia päätöksiä, sillä osaan kuunnella itseäni. Olen tullut armollisemmaksi itseäni ja samalla suvaitsevaisemmaksi muita kohtaan.”

X