Itsetuntemus

Laura Honkasalo huomasi olevansa epävarma viisikymppinen: ”Keski-ikä ei tuonutkaan itsevarmuutta ja voimaantumista”

Sanotaan, että keski-ikä on naisen parasta aikaa. Miksi minusta ei tullut itsevarmaa seksipetoa, kun täytin viisikymmentä, kirjailija Laura Honkasalo kysyy.
Teksti: Laura Honkasalo Kuvat: Tinka Lindroth

Nyt osaan hyväksyä itseni”, keski-ikäinen naisnäyttelijä kertoo haastattelussa. ”En enää välitä muiden mielipiteistä.” Olen hämmentynyt. Miten nainen, joka on työnsä puolesta esillä sekä näyttämöllä että julkisuudessa, voi sanoa, ettei välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat? Monet muut keski-ikäiset naiset näyttävät jakavan näyttelijän ajatukset. Miksi sitten markettien hyllyt pursuilevat ryppyvoiteita? Anti-age -tuotteita myydään maailmanlaajuisesti kymmenien miljardien eurojen edestä ja esteettinen kirurgia on aina vain suositumpaa.

Täytin viime syksynä viisikymmentä. En osaa samastua yleisiin mielikuviin keski-ikäisestä naisesta. Naiset julistavat, että keski-ikä on voimaannuttava, se on elämän parasta aikaa. Vihdoinkin voi olla terveesti itsekäs, eikä tarvitse tehdä vaikutusta keneenkään. Miksi minuun ei laskeutunut viisikymmenvuotispäivänä tuollainen maaginen seesteisyys? Samaan syssyyn esikoinen täytti kahdeksantoista. Kuulemma hän on nyt aikuinen ja äidin pitäisi hössöttää vähemmän. Olen nauttinut lasten kasvun seuraamisesta täysillä ja jouduin kriisiin: kuka minä olen sitten, kun molemmat lapseni aikuistuvat? En ole koskaan odottanut lasten aikuistumista, ja juuri nyt en osaa edes kuvitella, mitä vapaudellani tekisin.

En haluaisi palata nuoruuteen, mutta kaipaan nuoruudesta monia asioita, kuten sitä, että aikaa on loputtomiin. Nykyään jätän tylsän kirjan kesken saman tien, sillä tiedostan, etten ehdi lukea kaikkia hyviäkään kirjoja. Ajan rajallisuus saa tummia sävyjä, kun omat vanhemmat ikääntyvät. Olen tavannut vanhoja ihmisiä, jotka ovat sukunsa ja ystäväpiirinsä viimeisiä. Ajatus on kylmäävä. Ikääntymiseen liittyy väistämättä surua ja luopumista. Menopaussi on selkeä todiste siitä, että lapset on tehty – se aiheuttaa surua.

”Yhä useammin minulla on tunne, että olen valeaikuinen”

Mediassa keski-ikäinen nainen on usein reteä mamma, joka naureskelee ikääntymisen merkeille itsessään. Regina Rask kertoo kirjassaan Onnellisten salaseura – Eli miksi elämä on mehevintä keski-ikäisenä, miten hän innostui puutarhanhoidosta ja Toikan lasilinnuista ja solahti muutenkin tuskatta keski-ikäisen naisen rooliin. En osaa samastua Raskin kokemuksiin. Yhä useammin minulla on tunne, että olen valeaikuinen. Vanhempainillassa tuntuu, että ihmiset ympärilläni ovat oikeita aikuisia, sellaisia jotka hallitsevat oman verotuksensa ja tietävät kaiken märkätilojen remontoinnista. Sivuutan Tinderissä miehet, jotka etsivät aikuista naista – eihän minulla ole jakkupukua ja helmikaulakorua, ja kiipeän mielelläni puuhun.

”Sivuutan Tinderissä miehet, jotka etsivät aikuista naista.”

On tutkittu juttu, että ikääntyessään ihmisistä tulee konservatiivisempia. Häkellyttävän moni ikäiseni mies näyttää nappaavan jonkinlaisia setäpillereitä. Yhdessä yössä he muuttuvat konservatiivisiksi änkyröiksi, puoluekannasta huolimatta.

Kauhukseni huomaan samaa änkyröitymistä itsessäni. Paheksun nykyfeministien tissienpaljastustalkoita enkä käsitä, miten kukaan voi pitää voimaannuttavana omien nakukuvien myymistä netissä. Tuntuu, että joka toinen päivä joku nuori nainen ylistää mediassa Only Fans -sivustoa, jolla voi rikastua myymällä eroottisia kuvia itsestään. Tyttöparat, kyllä tuollainen tuhoaa sielun, märehdin kuin vanhoillinen pastori.

Toisaalta kaipaan kovasti kettutyttötyylisiä sissi-iskuja ja toivon, että joku menisi spreijaamaan ketjuvaateliikkeen ikkunaan MURHA, koska ihmiset jatkavat epäeettisten vaatteiden ostelua. Vetkuttelu ilmastoasioissa suututtaa niin paljon että pää tuntuu poksahtavan. Kun luin feministi Minna Salamin kirjan Aistien viisaus (suom. Sini Linteri), mieleni teki rynnätä Senaatintorille tekemään vallankumous. En ole valmis rauhoittumaan perennojen pariin!

”Se on merkillinen myytti”

Yksi keski-ikäisen naisen stereotyyppi on skumppaa kittaava kuuma puuma. Ihailen Kirsi Hytösen tyyliä ja rohkeutta, mutta hänen kirjansa Naisen kolmas elämä – nautinnon vuodet tuntuu vieraalta. En voi kuvitella, että vamppaisin nuoren miehen. Mistä hänen kanssaan edes puhuisi? Ja tietävätkö nuorukaiset edes, että naisilla on häpykarvoitus?

Ehkä nuorukainen pyörtyisi kauhusta kuin viktoriaaninen aatelismies nähdessään, etten muistutakaan alastomana antiikin (karvattomia) patsaita? Ystäväni kertoo puumailleensa yhdessä vaiheessa, mutta kyllästyneensä ikäeroon. ”Tuntuu, että nyt on joko oltava selibaatissa tai huolittava nuori mies sänkyynsä”, hän sanoo.

Jos mediaa on uskominen, keski-ikäinen nainen on voimaantunut myös seksuaalisesti. Nuoret miehet kuulemma metsästävät puumia sen takia, että keski-ikäiset naiset ovat kokeneita ja seksuaalisesti itsevarmoja. Se on merkillinen myytti. Ei ikä tuo automaattisesti itsevarmuutta oman seksuaalisuuden suhteen, varsinkaan kun kulttuurimme palvoo nuoria naisia. Kirjassaan Mademoisellesta madameksi (suom. Terhi Vartia) Pamela Druckerman lohkaisee, että samanikäinen mies haluaa nelikymppisen kanssa sänkyyn vain, jos hänen ei tarvitse nähdä sen eteen erityisempää vaivaa. En halua olla mikään lohdutuspalkinto tai opettaa nuoremmille seksin saloja!

Regina Rask kirjoittaa kirjassaan, että on vain helpottavaa, kun muuttuu miehille näkymättömäksi. Todellisuudessa näkymättömyyden kokemus ei tarkoita vain sitä, että kadulla ei enää huudella perään. Se voi iskeä myös työssä.

Olen istunut palaverissa, jossa sanomiseni on sivuutettu. Kekkereillä olen katsonut sivusta, miten keski-ikäisen mieskirjailijan ympärillä pörrää ihaileva naislauma. Minun pöytääni ei tullut kukaan.

Sitä paitsi naiset, jotka julistavat, että on ihanaa olla vihdoinkin näkymätön, ovat yleensä niitä, joilla on puoliso. Heillä on varaa kailottaa, että tälläytyminen ei enää kiinnosta ja rypyt ovat ansiomerkkejä.

”Stereotyyppinen kuva voimaantuneesta keski-ikäisestä naisesta on keskiluokkainen.”

Sinkkuus on erilaista viisikymppisenä kuin nuoruudessa. Yksinäisyys pelottaa eri tavoin. Samaan aikaan misogynistit kailottavat, että naisen ”markkina-arvo romahtaa”, kun tulee ikää. Valtaosa omanikäisistä miehistä tuntuu etsivän itseään nuorempaa. Välillä tuntuu, että viisikymppiset sinkut ovat vapaalla jalalla siksi, että naiset kaipaavat omanikäistä seuraa ja miehet nuorempaa. ”En ole valmis ulkoiluttamaan mummoja!” eräs viisikymppinen mies julistaa sinkkuryhmässä tarkoittaen samanikäisiä naisia. Tuntuu nöyryyttävältä ajatella, että lähestyisin samanikäistä miestä ja hän ajattelisi, että miksi tuo vanha kääkkä vokottelee. Kuulemma lähes kaikki keski-ikäiset kuvittelevat näyttävänsä nuoremmilta kuin oikeasti näyttävät.

Voimaantunut keski-ikäinen nainen ei koskaan ole minimipalkalla raatava laitossiivooja

Keski-ikäisille ja vanhemmille naisille luodaan ulkonäköpaineita nostamalla jatkuvasti esikuviksi sellaisia henkilöitä kuin Helen Mirren, 76. Vanhoista tv-haastatteluista näkyy, että Mirrenillä oli jo nuorena poikkeuksellista viehätysvoimaa. Nykyään hänellä on käytössään parhaat asiantuntijat ja kosmetiikka sekä kaikki mahdolliset hoidot. Hän on myös hoikka. Olin itsekin nuorena hoikka, mutta vajaa viisikymppisenä minulle muodostui middle aged middle, kuten britit sanovat. Vaikka olen taulukoissa normaalipainoinen, ylimääräistä rasvaa on viitisen kiloa, ja se on jämähtänyt pömppövatsaan, ei suinkaan poveen.

”Keski-ikäisten villistä seksielämästä puhutaan enemmän kuin keski-iän kriisistä.”

Stereotyyppinen kuva voimaantuneesta keski-ikäisestä naisesta on keskiluokkainen. Hän voi ostaa itselleen koruja ja juoda samppanjaa Kämpin katukahvilassa luksuslaukku sylissä. Hän voi leikkauttaa roikkuvat silmäluomet yksityisellä ja kohotuttaa piirteitään mesolangoilla. Voimaantunut keski-ikäinen nainen ei koskaan ole minimipalkalla raatava laitossiivooja, jolla ei ole varaa samppanjaan, puhumattakaan siitä, että hän kävisi siloittelemassa ryppyjään valoimpulssihoidolla. Olen samassa veneessä. Iän karttuessa hampaatkin pitäisi valkaista näyttääkseen pirteältä, eikä sellaista tehdä kunnallisen terveydenhuollon puolella. Pelkään, että kirjailijakollegoilla on varaa hoitoihin, he näyttävät nuorekkaammilta mediassa ja myyvät enemmän kirjoja. Apua!

Omaa aikakauttamme leimaa onnellisuuden tavoittelu ja myönteisyyspakko. Keski-ikäisten villistä seksielämästä puhutaan enemmän kuin keski-iän kriisistä. Ikäkriisit tuntuvat muutenkin olevan 1980-lukua. Luen, että kriisi voi iskeä, koska keski-ikäinen on yleensä saavuttanut työelämässä kaiken. En osaa samastua siihenkään, päinvastoin: tuntuu, etten ole saavuttanut yhtään mitään, en ole vielä kirjoittanut unelmieni upeaa romaania, olen kirjailijana aivan keskeneräinen, enkä ihmisenäkään valmis.

Hämmentävintä keski-iässä on, että minustakin on tullut keski-ikäinen. Kun olin teini 1980-luvulla, oli selvää, ettei kukaan cool tyyppi elä yli kolmikymppiseksi. Nelikymppiset vanhempani olivat minusta tuolloin kamalan vanhoja.

Nyt tajuan, että he olivatkin ihan nuoria.

X