Itsetuntemus

Liikuntavammainen sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ei tahdo itse äidiksi, mutta puolustaa vammaisten oikeutta vanhemmuuteen: ”Ajatus äitiydestä on minulle mahdoton”

Vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut sarjakuvataiteilija Kaisa Lekalle, 40, luonnollinen valinta. Kaisan liikuntavamma ei ole vaikuttanut hänen päätöksensä olla hankkimatta lapsia. – Olen tuntenut tarvetta puhua siitä, että olen omasta tahdostani lapseton, jotta ihmiset eivät kuvittelisi, että liikuntavamma estäisi lasten hankkimisen.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Niina-Marika Kivilahti

Taide on yksi sarjakuvataiteilija Kaisa Lekan henkirei'istä.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on ollut sarjakuvataiteilija Kaisa Lekalle, 40, luonnollinen valinta. Kaisan liikuntavamma ei ole vaikuttanut hänen päätöksensä olla hankkimatta lapsia. – Olen tuntenut tarvetta puhua siitä, että olen omasta tahdostani lapseton, jotta ihmiset eivät kuvittelisi, että liikuntavamma estäisi lasten hankkimisen.

Ensin kyse oli intuitiivisesta tunteesta, myöhemmin selvemmästä päätöksestä. Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka on aina tiennyt, että hän ei halua lapsia.

– Se on tuntunut ihan itsestään selvältä. Ajatus äitiydestä on minulle mahdoton. Minulla on elämä, johon lapset eivät oikein mahdu mukaan, Kaisa kertoo.

”Äitiys näyttää minusta hieman ansalta”

Viime vuonna Kaisa Leka oli yksi niistä naisista, jotka kertoivat ajatuksiaan ja omia kokemuksiaan vapaaehtoisesta lapsettomuudesta Nefertiti Malatyn kirjoittamassa kirjassa Ei äitimateriaalia.

Kirjasta käy selväksi, mitä Kaisa tarkoittaa sillä, että lapsille ei oikein ole tilaa hänen elämässään: taide, meditaatio, pyöräretket ja jooga ovat Kaisalle henkireikiä, joihin ei ilman lastakaan meinaa riittää tarpeeksi aikaa. Kaisa on nähnyt, että usein vanhemmuus vaikuttaa erityisesti äitien ajankäyttöön.

– Yhteiskunta on edelleen tosi epätasa-arvoinen, mitä tulee kodinhoidon ja erityisesti lastenhoidon jakautumiseen. Äitiys näyttää minusta hieman ansalta. Mies on aina vapaampi menemään ja tekemään omia projektejaan. Joitain poikkeustapauksia lukuun ottamatta päävastuu on äidillä. Se näyttää minusta pelottavalta, Kaisa sanoo.

Kaisa tekee sarjakuvia yhdessä puolisonsa Christoffer Lekan kanssa. Pariskunta tapasi yli 20 vuotta sitten, kun Kaisa oli vasta 19-vuotias. Kaisa ei muista, että he olisivat koskaan käyneet suurta keskustelua siitä, että Kaisa ei halua lapsia. Kaisan kanta asiaan on puolisolle kuitenkin erittäin selvä.

– Christoffer ei suhtaudu asiaan niin voimakkaasti kuin minä. Se on mielestäni luontevaa sikäli, että vanhemmuus on naiselle niin paljon fyysisempi kokemus kuin miehelle. Äidin side lapseen on niin valtavan intensiivinen. Puolisoni pitää lapsista, mutta hän myös tiedostaa, että meillä on sellainen elämäntyyli, joka olisi tosi vaikea sovittaa yhteen lasten kanssa. Esimerkiksi isoja, pitkäkestoisia taideprojekteja olisi aika vaikea tehdä yhdessä, jos meillä olisi lapsi, Kaisa pohtii.

”Kirjamme ovat se jälki, jonka haluamme jättää maailmaan”

Kaisa kokee, että hänelle ja Christofferilla on vahva yhteisymmärrys siitä, että yhdessä tehtävät kirjat ovat heille ensiarvoisen tärkeitä.

– Kirjamme ovat se jälki, jonka haluamme jättää maailmaan. Niiden avulla haluamme puhua ihmisille ja nostaa esiin asioita, jotka ovat meidän mielestämme arvokkaita. Emme halua luopua kirjojen tekemisestä missään tapauksessa, Kaisa sanoo.

Joskus Kaisan mielessä on kuitenkin käynyt teoreettinen ajatus siitä, että puoliso alkaisikin haluta lapsia.

– Siinä tilanteessa en voisi nähdä muuta ratkaisua kuin eron. Vanhemmaksi ei voi ryhtyä toisen mieliksi. Se on varmasti väärä päätös. Jos alkaisin vanhemmaksi jonkun toisen takia, minusta tulisi katkera marttyyri, joka on luopunut urastaan ja harrastuksistaan lasten vuoksi ja kiroaa elämäänsä jossain urheilukentän laidalla.

Kaisa Leka
Kaisa Leka on liikkunut proteesien avulla 23-vuotiaasta asti.

”Elämässä voi katua moniakin asioita”

Usein vapaaehtoisesti lapsettomat joutuvat vastaamaan kysymyksiin siitä, että mitä jos päätös olla hankkimatta lapsia alkaa myöhemmin kaduttaa.

– Olen miettinyt tätä kysymystä siltä kantilta, että elämässä voi katua moniakin asioita. Kadun sitä, että en alkanut opiskella venäjää nuorempana, että en lähtenyt vaihto-opiskelijaksi ja etten lapsena kertonut, kun minua kiusattiin koulussa. Kadun todella monia asioita elämässäni niin kuin varmaan suurin osa ihmisistä. Mutta ne ovat sellaisia asioita, joiden kanssa vain eletään. Minun on vaikea nähdä, miksi lasten hankkimatta jättäminen olisi sellainen asia, että jos alkaisin katua sitä, se pilaisi elämäni. Se olisi yksi katumuksen aihe muiden joukossa, Kaisa sanoo.

Kun Kaisalta kysytään mahdollisesta katumisesta, hän alkaa väistämättä miettiä, onko kysymyksen esittäjä miettinyt itse kaikkia puolia vanhemmaksi ryhtymisessä.

– Aina tekee kauheasti mieli esittää vastakysymys siitä, että mitä jos sinä kadut sitä, että tulit vanhemmaksi. Se, että ei pidä omista lapsistaan tai katuu sitä, että on tullut vanhemmaksi, on ehkä isoimpia tabuja yhteiskunnassamme. Toivoisin, että jotkut uskaltaisivat puhua avoimesti tällaisistakin negatiivisista tunteista. Se varmasti auttaisi näitä tunteita kokevia ihmisiä jaksamaan paremmin ja rikkoisi samalla myyttiä äärettömästä ja ehdottomasta vanhemman rakkaudesta lapsiinsa.

”Kannatan vahvasti vammaisten ihmisten oikeutta tulla vanhemmiksi”

Toisin kuin monet muut vapaaehtoisesti lapsettomat, Kaisa joutuu vain harvoin selittelemään päästöstään olla hankkimatta lapsia.

– En ole ikinä kohdannut kovaa painostusta tai utelua. Mutta vaikuttaa aika harvinaiselta, että minun ikäiselläni naisella ei ole kauheasti aiheesta puhuttu, Kaisa kertoo.

Kaisa Leka
– Yhteiskunta on edelleen tosi epätasa-arvoinen, mitä tulee kodinhoidon ja erityisesti lastenhoidon jakautumiseen, Kaisa Leka sanoo.

Kaisa epäilee aiheen vähäisen esille nousemisen syyksi liikuntavammaansa. Kun Kaisa oli 23-vuotias, hänen jalkansa amputoitiin synnynnäisestä jalkavammasta aiheutuvien kipujen vuoksi. Siitä lähtien hän on liikkunut proteesien avulla. Vaikka Kaisa ei itse halua vanhemmaksi, hän on käsitellyt sarjakuvissaan vammaisten oikeutta vanhemmuuteen.

– Kannatan hyvin vahvasti vammaisten ihmisten oikeutta tulla vanhemmiksi, vaikka itse en lapsia haluakaan. Olen tuntenut tarvetta puhua siitä, että olen omasta tahdostani lapseton, jotta ihmiset eivät kuvittelisi, että liikuntavamma estäisi lasten hankkimisen.

X