Itsetuntemus

Miksi toistan elämässäni samoja virheitä yhä uudelleen? 4 syytä

Taas samassa tilanteessa! Enkö koskaan opi? Kuulostaako tutulta? Samojen virheiden toistaminen on inhimillistä mutta ei pakollista.

Teksti:
Laura Koljonen

Kaikkea itsessään ei voi muuttaa, mutta ymmärtämällä omaa käytöstään, saattaa huomata, että samojen virheiden toistaminen ei ole kohtalo.

Taas samassa tilanteessa! Enkö koskaan opi? Kuulostaako tutulta? Samojen virheiden toistaminen on inhimillistä mutta ei pakollista.

Oletko joskus kuullut sanonnan ”hulluutta on tehdä sama asia aina uudelleen ja odottaa eri lopputulosta”? Löydätkö itsesi useinkin samankaltaisten ongelmien äärestä, vaikka ihmiset, tilanteet ja olosuhteet ympärilläsi vaihtuvat?

Eli suomeksi sanottuna toistat elämässäsi samoja virheitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Miksi me ihmiset toimimme niin?

1. Emme pohdi, mitä virheen taustalla on

Fyysikko Albert Einstein on sanonut, että ”ongelmaa ei voi ratkaista samalla tasolla, jolla se on luotu”.

Sanonta pätee moniin tilanteisiin. Jos esimerkiksi kärsit toistuvasti siitä, että parisuhteen riitatilanteessa saat aina järkyttävät raivarit, joiden aikana solvaat kumppaniasi, minkä jälkeen lepyttelet häntä seuraavat viikot, et välttämättä ilahdu vinkistä ”älä seuraavalla kerralla raivostu”.

Tai aloitatko aina syksyisin uuden elämän, joka starttaa kuudella treenipäivällä viikossa? Onko joka marraskuinen tosiasia se, että uusi elämä kuopataan hiljaisin menoin? Haluaisitko kuulla ohjeen ”ensi kerralla älä aloita niin vauhdikkaasti”?

Vinkeissä ei ole mitään vikaa. Nehän ovat maali, johon pyrkiä. Silti jonkin asian tekemättä jättäminen ei välttämättä ole kestävä ratkaisu, jollei ensin pohdi, mitä syitä tietyn käyttäytymismallin taustalla on. Kysy itseltäsi, miksi toimit niin kuin toimit, milloin ensimmäisen kerran toimit niin, oletko koskaan kokeillut muuta tapaa, miksi toiminnan muuttaminen ahdistaa.

Kaikkea itsessään ei voi muuttaa, mutta ymmärtämällä omaa käytöstään, saattaa huomata, että samojen virheiden toistaminen ei ole kohtalo.

2. Toimimme persoonallisuustyyppimme mukaisesti

Oletko rauhallinen introvertti, ekstrovertti, määrätietoinen ja aikaansaapa jyrä vai hitaastilämpiävä ja empaattinen kuuntelija?

Testaa, mitä persoonallisuustyyppiä edusta: punaista, keltaista, vihreää vai sinistä

Persoonallisuustyyppisi vaikuttaa käytökseesi, mutta käytöstään voi muuttaa oman persoonallisuutensa rajoissa. Selvitä omat vahvuutesi ja käytä niitä!

3. Siitä on tullut tapa

Esimerkkitilanne: sinun on vaikea nukahtaa. Epäilet, että osasyy siihen on myöhäinen somen ja netin selailu sängyssä. Silti teet sitä joka ilta, et vain kykene lopettamaan. Somen selaamisesta on tullut tapa. Kärsit seurauksista joka päivä, koska olet väsynyt.

Miksi haitallisista käytösmalleista on niin vaikea luopua? Koska tilalle tarvitaan jokin korvaava juttu, joka tuottaa yhtä paljon nautintoa, mutta joka ei ole haitallista. Tästä syystä nopeita impulsseja ja nautintopiikkejä tarjoavaa somea korvaamaan ei kannata ainakaan aluksi valita ammattisi kannalta hyödyllistä informaatiota tarjoavaa tietokirjaa vaan mieluummin viihdyttävä hömppäteos tai koukuttava tarina. Muutokselle pitää myös antaa aikaa.

4. Olemme laiskoja ja haluttomia muuttumaan

Toisinaan totta on myös se, että meitä ei kiinnosta itsemme kehittäminen. Tai haluamme olla juuri sellaisia kuin olemme. Silloin on hyväksyttävä myös se, että tapamme eivät muutu.

Lähteet: Thomas Erikson, Idiootit ympärilläni. Charles Duhigg, The Power of Habit

X