Itsetuntemus

Miten viettäisit elämäsi viimeiset vuodet, jos saisit valita? Onnellista vanhuutta voi alkaa valmistella henkisesti jo keski-iässä

Kukaan ei halua tulla vanhaksi. Siitä tulee mieleen vain kaikenlaista kurjaa – luopumista ja menetyksiä. Mutta entä jos miettisikin, mitä kaikkea kivaa voi ottaa mukanaan vanhuuteen? Tulevaan kannattaa alkaa varautua hyvissä ajoin.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Istock

Ikääntyminen voi pelottaa, mutta se ei ole pelkästään negatiivinen asia. 

Kukaan ei halua tulla vanhaksi. Siitä tulee mieleen vain kaikenlaista kurjaa – luopumista ja menetyksiä. Mutta entä jos miettisikin, mitä kaikkea kivaa voi ottaa mukanaan vanhuuteen? Tulevaan kannattaa alkaa varautua hyvissä ajoin.

Aurajoenväriset tukisukat, merinovillaiset polvenlämmittimet ja pahvilaatikonruskea poplari. Runossaan Mummuks tahtomine Heli Laaksonen kuvailee, miten aikoo ikäihmisenä pukeutua. Ja kuinka hän istuu eukalyptuksentuoksuisena auton takapenkillä ja torppaa tomerasti kaiken, mikä ei miellytä: Emmä muist. Emmä jaks. Emmä ol ikän ennenkä.

Runoilijan tulevaisuudenkuva heijastaa perinteistä tapaa suhtautua vanhenemiseen. Loppumatkassa ohjaksia voi jo vähän löysätä ja jättäytyä elämän kuljetettavaksi. Päinvastaista tyylisuuntaa edustaa vaikkapa näyttelijä Jane Fonda, joka vielä kahdeksankymppisenä esiintyy kosmetiikkafirman keulahahmona ja hankkiutuu pidätettäväksi mielenosoituksissa.

Jokaisella on oikeus vanheta omalla tavallaan. Työuran jälkeinen elämä muodostaa kuitenkin lähes puolet aikuisiästä. Sitä tuskin kannattaa käyttää vain menneitä muistellen ja vanhoja rutiineja toistaen. Kiinnostavampaa on ottaa selvää, mihin kaikkeen vanhetessa pystyy itse vaikuttamaan.

Miten viettäisit elämäsi viimeiset vuodet, jos saisit valita? Onnellista vanhuutta voi alkaa valmistella jo keski-iässä.

Lue lisää. Kirjailija Märta Tikkanen nauttii vanhuudesta ilman parisuhdetta: ”On ihanaa olla riippumaton”

Ikääntyminen pelottaa, miksi?

”Ikä on vain numero.” ”60 on uusi 40.”

Sloganit vakuuttavat, että siirtymä keski-iästä vanhuuteen on pidempi ja loivempi kuin ennen. Mutta keho rappeutuu vääjäämättä – vaikka sen sisällä asuisi ikuinen teini.

Hiukset harvenevat ja harmaantuvat, iho rypistyy. Lihakset veltostuvat, liikkeet verkkaistuvat. Tulee kipuja, kremppoja ja kolotuksia. Ajatus vanhenemisesta tuokin mieleen yleensä vain kaikkea kurjaa, luopumista ja menetyksiä.

Mitä oikeastaan pelkäämme, kun pelkäämme vanhenemista?

– Viime kädessä kuolemaa, mutta myös kontrollin menetystä. Sitä, että elämä ei enää ole omissa käsissä ja joutuu olemaan muiden armoilla, toteaa Marja Saarenheimo. Hän on kognitiivinen psykoterapeutti, joka teki pitkän uran Vanhustyön keskusliiton tutkijana.

Vanhuutta ei voi todella tuntea, ennen kuin sen on itse kokenut. Siksi Saarenheimo, 66, ei halua esiintyä vanhuuden asiantuntijana. Mutta vanhenemisesta hän tietää jotain jo oman kokemuksensakin perusteella. Toissa vuonna häneltä ilmestyi kirja Vanhenemisen taito.

Suomi harmaantuu vauhdilla. Joka viides suomalainen on eläkkeellä. Kymmenen vuoden kuluttua eläkeläisiä on jo puolet aikuisista.

– He eivät todellakaan ole yhtenäinen joukko, vaan monella tapaa kirjava ryhmä eri-ikäisiä aikuisia, Saarenheimo toteaa.

Eläketaipaleen alussa ollaan usein aktiivisia. Työuraa jatketaan keikkatöillä, harrastetaan, opiskellaan, osallistutaan, matkustellaan. Moni seitsemänkymppinen on pikemminkin auttaja kuin autettava: he työskentelevät omaishoitajina ja kaitsevat lastenlapsia. Varsinainen vanhuus, se pelätyin vaihe, alkaa vasta sitten, kun ihminen ei enää selviä päivittäisistä askareista omin avuin.

Kirjassaan Saarenheimo kääntää ajatuksen menettämisestä ja luopumisesta toisin päin. Hän pohtii, mitä kaikkea voimme viedä mukanamme vanhuuteen. Kuinka oppia sietämään iän tuomia epämukavuuksia ja säilyttää silti elämänhalu?

Vanheneminen on taitolaji

Vanheneminen on taitolaji, Marja Saarenheimo uskoo. Asia, jota voi opetella.

Ikääntyminen etenee usein hitaasti ja huomaamatta. Kunnes tapahtuu jotakin odottamatonta: sairaus tai tapaturma romuttaa oman tai puolison terveyden. Silloin etukäteen mietityistä selviytymisstrategioista on hyötyä.

Saarenheimo kehottaa pohtimaan jo hyvissä ajoin seuraavia kysymyksiä: Mikä tekee elämästäni merkityksellistä? Mikä saa minut nousemaan aamuisin vuoteesta ja tarttumaan toimeen? Ketkä muodostavat yhteisöni ja turvaverkkoni? Keitä minä voin tarvittaessa auttaa?

– Ihmisellä näyttää olevan tarve uskoa ja liittyä johonkin itseään suurempaan ja arvokkaampaan. Johonkin, mikä tekee elämästä elämisen arvoista silloinkin, kun se ei ole kovin mukavaa.

Elämän perusvoimia ovat muutos ja pysyvyys. Pysyvyyttä tarvitaan, jotta olo tuntuu turvalliselta, mutta liiallisissa määrin se alkaa tympiä. Mieli kaipaa myös uusia haasteita ja kokemuksia. Jututtaessaan ikätovereitaan kirjaansa varten Saarenheimo törmäsi usein ajatukseen, että ”ei kai minun enää tässä iässä tarvitse mitään uutta opetella” ja ”eikö nyt jo voisi vain heittäytyä lepäämään”.

– Ajattelen, että uusista asioista kiinnostuminen on elämän suola. Ikääntyminen ei ole syy luopua elämänhalusta, uteliaisuudesta, omista kyvyistä ja itsensä haastamisesta.

Aivot ovat ihmisen tärkein työkalu, niistä kannattaa pitää huolta. Se tarkoittaa ravinteikasta ruokaa, säännöllistä liikuntaa ja riittävää unta. Terveelliset elämäntavat kannattaa omaksua viimeistään keski-ikäisenä. Lisäksi pitää harrastaa aivojumppaa eli aivojen säännöllistä ja ahkeraa treenaamista. Aivoihin pätee sama sääntö kuin lihaksiin: jos niitä ei käytä, ne surkastuvat. Ärsykkeet ja haasteet pitävät pään terävänä.

– Kaikkien ei tarvitse vanhoilla päivillä opetella uutta kieltä, mutta jokaisen kannattaa käväistä säännöllisesti epämukavuusalueella. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että poikkeaa lenkillä tutulta reitiltä ja valitsee ruokaostoksilla koriinsa uusia makuja, Saarenheimo vinkkaa.

Ponnisteluista huolimatta aivot väistämättä rappeutuvat. Tarkkaavaisuuteen, nopeaan päättelyyn ja mieleen painamiseen liittyvät valmiudet heikkenevät. Mutta on hyviäkin uutisia: tunteiden säätely ja arjen ongelmanratkaisu saattavat jopa parantua. Ja siitä, että tiedon käsitteleminen hidastuu, voi olla yllättävää iloakin.

– Kun kyky suodattaa epäolennaista informaatiota heikkenee, saattaa aueta tilaa luovalle hulluudelle.

Lue lisää: Nainen 70: Vaali muistia ja innostumista – näin pidät mielen ja kropan virkeänä

Ikääntyminen voi tuoda mukanaan paljon hyvää

On ikääntymisessä muitakin pluspuolia. Työ ei enää sanele päivän kulkua, joten jää aikaa tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa. Siis jos krempat eivät rajoita.

Vanhoilla ihmisillä on myös jotakin, minkä voi saavuttaa vain iän myötä: elämänkokemusta. Toisin sanoen viisautta. Ei ikä sitä tosin automaattisesti lisää, vanhetessaan ihminen voi myös kyynistyä ja katkeroitua. Parhaimmillaan elämänkokemus kasvattaa sisäisiä voimavaroja. Kun on raivannut tiensä läpi vaikeuksien, tietää, että tulevistakin vastoinkäymisistä on mahdollista selviytyä.

Senioreilla on myös perspektiiviä ja suhteellisuuden­tajua. He hahmottavat kokonaisuuksia ja näkevät kehityskulkuja.

– Vanhoja ihmisiä tarvitaan asettumaan vastahankaan, vastustamaan nykyajan järjettömimpiä hullutuksia ja epäilyttävimpiä uudistuksia. Minusta tuntuu esimerkiksi kovin vieraalta ja hassulta, että joka päivä pitäisi ladata sosiaaliseen mediaan itsestään vähän eri kulmasta otettu kuva, Marja Saarenheimo toteaa.

Siis pelko pois. Kaikesta ei voi itse päättää. Mutta sen voi valita, miten suhtautuu vanhenemisen mukanaan tuomiin muutoksiin. Asenne ratkaisee.

X