Itsetuntemus

Näkökulma: Kasvissyöntini kaatui liikaan ehdottomuuteen – tämäkin asia edistyy parhaiten ilon kautta

Noudatin kymmenen vuotta puhdasoppista kasvisruokavaliota ja lopulta väsähdin. Nykyään uskon pikemmin kohtuullisuuteen kuin kieltäymykseen, Annan toimituspäällikkö Matilda Katajamäki kirjoittaa.

Teksti:
Matilda Katajamäki
Kuvat:
Istock

Ehdottomuus on syömisessä hyvän vihollinen, Matilda Katajamäki kirjoittaa.

Noudatin kymmenen vuotta puhdasoppista kasvisruokavaliota ja lopulta väsähdin. Nykyään uskon pikemmin kohtuullisuuteen kuin kieltäymykseen, Annan toimituspäällikkö Matilda Katajamäki kirjoittaa.

Syöminen on ihmissuhdeasia. Tämän voin todeta, kun muistelen suhdettani kasvisruokaan.

Tavallista sekaruokaa syöneessä perheessä kasvaneena olin nuorena sitä mieltä, ettei kasvissyönti missään nimessä ole minua varten. Muistan pohdiskelleeni tätä jossain opiskelijaillanvietossa kinkkupizzan äärellä. Sitten tapasin kasvissyöjämiehen – eikä mennyt kauaa, kun omaksuin saman ruokavalion. Liottelimme papuja ja soijarouhetta, lapsemme syntyivät vegetaristeiksi.

Jaksoin puhdasoppista ruokavaliota kymmenen vuotta. Tuolloin ei ollut vielä nyhtökauroja, härkiksiä tai muita uusia kasviproteiineja, joilla nykyisin saa kasvisruoista helposti täyttäviä ja maistuvia. Ravintoloissa harvat kasvisvaihtoehdot olivat usein ankeita. Etnistä ruokaa herkullisine kasvisruokalajeineen tarjottiin noin kolmessa ravintolassa Helsingin keskustassa.

Väsyin syömään huonosti. Eron myötä jätin myös kasvissyönnin. Jos minulla olisi ollut paljon vapaa-aikaa tai oma kokki palveluksessani, olisin varmasti jaksanut sitä pidempään, mutta kahden pienen lapsen äitinä aikaa ja tarmoa gourmet-kokkailuun ei ollut. Ehdottoman kasvisruokavalion lopettaminen muistutti minun kohdallani jollakin tavalla uskonlahkosta irrottautumista: kun juhannusfestareilla söin liharuokaa, mietin ensin vaistomaisesti, mitä ihmiset nyt ajattelevat. Ennen kuin muistin, ettei kukaan täällä tiedä entisestä vakaumuksestani.

Nykyinen ruokaideaalini on kohtuullistaminen

Lasten tottumusten vuoksi söimme kotona silti yhä lähinnä kasvisruokaa. Eikä minunkaan haluni elää ekologisesti ollut kadonnut, söin mielelläni kasvisruokaa suurimman osan ajasta, kun sain välillä irrotella pitkään kielletyillä herkuilla.

Kun tapasin nykyisen puolisoni, hän oli lihaa syövä perusmies. Nyt, kun jälleen on kymmenen vuotta kulunut, mies syö reilusti enemmän kasvisruokaa ja minä jonkin verran enemmän kalaa ja kanaa. Yhteenlaskettu lihankulutuksemme on varmaankin hieman alempi kuin seurustelumme alussa. Vuosien varrella mies on moneen kertaan päivitellyt, ettei hän ollut tiennyt, että kasvisruoka voi olla näin hyvää. Monella muullakin lienee kasvisruoasta vanhentunut salaatinlehtimielikuva.

Mitä olen tästä ruokaodysseiasta oppinut? Että ehdottomuus on hyvän vihollinen. Pidän planeetan ja oman hyvinvointini vuoksi tavoitteenani syödä useamman vegaanisen aterian viikossa ja lisätä niiden osuutta ajan mittaan, mutta syön grillimakkaran, jos se tuoksuu houkuttelevalta. Nykyinen ruokaideaalini on kohtuullistaminen. Kannatan viime vuosina suosiota saanutta ajatusta menneisiin aikoihin palaamisesta siinä, että lihasta tulisi taas juhlaruokaa ja arkena syötäisiin ekologisemmin.

Miksi ehdottomuus toimisi kasvissyönnissä, jos se ei toimi painonhallinnassa?

Viime vuosina ravitsemustieteilijät ja kehoaktivistit ovat levittäneet tietoisuutta siitä, ettei kovaa itsekuria vaativa, voimakkaasti syömistä rajoittava ruokavalio toimi painonhallinnassa. Ankara kieltäymys ei toimi myöskään kasvissyönnissä: jos ruokavalio vaatii koko ajan kieltäytymistä ruoista, joita tekisi mieli, sitä ei todennäköisesti jaksa kauan.

Arvostan niitä vegeaktivisteja, jotka ymmärtävät maailman muuttuvan enemmän sillä, että isot massat lisäävät kasvisruoan osuutta syömisessään kuin sillä, että sekasyöjiä vaaditaan siirtymään heti paikalla totaalivegaaneiksi. Minun tarinani on hyvä esimerkki siitä, ettei tällainen isohko elämänmuutos ole kestävä, jos sen tekee edes osaksi muita miellyttääkseen eikä motivaatio tule sataprosenttisesti itsestä.

Teoriassa pärjäisin totta kai mainiosti vegaanina, mutta se ei olisi helppoa, kun ympäröivä todellisuus on täynnä eläinkunnan tuotteita. Se, että syö aivan eri tavalla kuin ympärillä elävät, vaatii jotain ominaisuutta, jota ainakaan minulla ei selvästi ole.

Toisaalta ihmiset tekevät kompromisseja moneen suuntaan, ja näin syömisen sosiaalisuus myös lisää kasvisruoan kulutusta. Jos perheessä on yksikin kasvissyöjä, se usein muuttaa koko perheen ruokavaliota. Ystäväni viestitti juuri laittaneensa uuniin vegaanisen lasagnen, mitä hän ei varmasti olisi tehnyt, ellei tytär olisi ryhtynyt vegaaniksi. Myös ilahduttavan monissa työhöni liittyvissä tilaisuuksissa (silloin ennen koronaa) tarjoilut olivat kokonaan tai suurelta osin kasvisruokaa, ja aina herkullista sellaista. Ylen tuoreen kyselyn mukaan nuoret ikäluokat suosivat kasvisruokaa selvästi enemmän kuin vanhemmat – maailma muuttuu väistämättä.

Vegetaristimenneisyyteni auttaa näkemään, miten helppoa ja herkullista kasvissyönti on nykyisin. Uusia vaihtoehtoja on tulvinut kauppoihin ja ravintoloihin, ja niille kannattaa antaa mahdollisuus. Nykyiset kasvisvaihtoehdot ovat niin hyviä, että kyse on jo enemmän asenteesta ja kokeiluvalmiudesta. Kasvisruokailua voi todella lisätä ilon kautta.

Matilda Katajamäki

Matilda Katajamäki on Annan toimituspäällikkö.

X