Itsetuntemus

Näkökulma: Lopeta kehoviha ja elä täysillä – jo ennen kuin aloitat mahdollisen laihduttamisen

Kehoviha ja ylipaino estivät minua vuosia tekemästä asioita. Rakastin uimista, mutta välttelin sitä painoni vuoksi. Painonpudotuksen myötä heräsi ymmärrys siitä, että isoin este oli ollut koko ajan vain oman pään sisällä, kirjoittaa Annan toimitusharjoittelija Janna Nousiainen.

Teksti:
Janna Nousiainen
Kuvat:
Istock

Kehoviha voi pahimmassa tapauksessa hallita elämää.

Kehoviha ja ylipaino estivät minua vuosia tekemästä asioita. Rakastin uimista, mutta välttelin sitä painoni vuoksi. Painonpudotuksen myötä heräsi ymmärrys siitä, että isoin este oli ollut koko ajan vain oman pään sisällä, kirjoittaa Annan toimitusharjoittelija Janna Nousiainen.

Rakastin pienenä uimista. Äitini mukaan olin oikea vesipeto, ja jos pienellä paikkakunnalla olisi ollut mahdollista harrastaa uimista tavoitteellisesti, olisi hän laittanut minut uintijoukkueeseen. Rakastin olla vedessä, oli se sitten kylvyssä, uima-altaassa tai meressä. Olisin voinut viettää siellä tunteja – ja varmaan vietinkin.

Silti elämässäni on melkein 15 vuoden tauko, kun en käynyt kertaakaan uimahallissa tai hirveästi muuallakaan uimassa. Välillä kesäisin hipsin salaa öiselle uintiretkelle, kun rannalla ei ollut muita. Miksi? Häpesin kehoani liikaa.

Lapsena olin normaalipainoinen, mutta kun perheeseemme tuli auto ja hyötyliikunta jäi pois, alkoi painoa kertymään. Iän myötä kasvoi myös ulkonäköpaineet ja minusta tuli koko ajan epävarmempi oman vartaloni suhteen. Vaatteiden piti olla löysiä, jotta vartaloa näkyisi mahdollisimman vähän. Erityisesti vatsan seutu aiheutti kovia paineita.

Opin jo varhain mallin, että itseään kuuluu sättiä peilikuvan edessä. Ensin katsoin, kun äitini peiliin katsoessaan aina kauhisteli jotain osaa itsestään. Pian peilin edessä oli myös isosiskoni tekemässä samaa. Lopulta peilin edessä olimme kaikki kolme vuorotellen kauhistelemassa.

Vertailin itseäni jatkuvasti muihin ja keksin koko ajan lisää asioita, joita inhosin omassa vartalossani. Inhon myötä rupesin välttelemään tilanteita, joissa vartaloni olisi näkyvillä tai sitä voisi verrata muihin. Jos jollain toisella oli samanlainen vaate kuin minulla, ahdistuin. Pelkäsin ihmisten vertailevan, kuinka paljon paremmalta vaate näytti sen toisen päällä. Todellisuudessa tuskin kukaan ajatteli asiaa siltä kantilta.

Lue myös: Näetkö sinäkin vartalossasi vain virheitä? Näin lopetat kehovihan

Kehovihani hallitsi elämääni vuosia. Kavereiden ehdottaessa saunailtaa, kieltäydyin. Nuoruuden kesien kokemukset jäivät vajanaisiksi, koska en uskaltanut nauttia kesästä täysin rinnoin. Katselin vain kateellisena tuttujen rantakuvia sosiaalisesta mediasta. Kehovihani takia en ole koskaan edes matkustanut aurinkolomalle. Minua kauhistutti ajatus shortseista tai mekkoon pukeutumisesta ilman sukkahousuja. Mitä edes tekisin rantalomalla, kun en kehdannut mennä rannalle uimapuvussa?

Ole armollinen itsellesi ja lopeta kehoviha

Ystäväni houkutteli minut kolme vuotta sitten uimahalliin. Pelkäsin etukäteen, että ihmiset tuijottaisivat. Kukaan ei kuitenkaan edes vilkaissut minuun päinkään. Ei muita kiinnostanut, miltä minä näytin uimapuvussani. Ja mitä sitten, vaikka olisi kiinnostanutkin? Silloin päätin, että kehovihani ei estäisi minua enää tekemästä rakastamaani asiaa.

Sittemmin olen rakastunut liikuntaan ja painoa on lähtenyt. Kehovihasta en ole täysin kuitenkaan saanut päästettyä irti. Enää en kuitenkaan halua antaa sen estää minua, sillä turha häpeä ja epävarmuus on vain vienyt minulta kokemuksia ja asioita pois. Todellisuudessa kukaan ei katsonut minua uimahallissa eri tavalla, kun painoin kaksikymmentäkiloa enemmän kuin nyt.

Painoa merkittävämpi muutos on ollut oma suhtautumiseni kehooni. Voisin edelleen hävetä isoja reisiäni ja niissä näkyviä raskausarpia, ja sen takia olla laittamatta uimapukua päälleni. Tai sitten voin vain todeta, että ne ovat osa minua ja siinä ei ole mitään hävettävää. Laitan uimapuvun päälleni ja kannan sen ylpeydellä.

Itsestään löytää varmasti aina jotain korjattavaa, jos etsimällä etsii. Niihin keskittymisen sijaan kannattaisikin keskittyä työstämään omaa ajattelutapaa hellemmäksi itseään kohtaan.

Viime kesänä päätimme siskoni kanssa, ettemme enää kauhistelisi peilikuviamme. Sen sijaan aloimme miettimään, mikä peilikuvassa oli mielestämme hyvää. Sillä oli iso vaikutus. Ei pidä väheksyä sitä, kuinka iso merkitys sillä on, miten itse puhumme itsellemme.

Minua harmittaa, että vaadin itseltäni painonpudotuksen, ennen kuin olen antanut itseni nauttia elämästä täysillä – ilman turhia henkisiä esteitä. Terveyden kannalta painon pudottaminen on ollut hyvä asia, sitä en kiellä. Toivoisin kuitenkin, että en olisi antanut painoni määrittää niin paljon tekemisiäni ja tekemättä jättämisiä.

Toivoisin, että olisin alkanut elämään jo ennen kuin aloin laihduttamaan.

Janna Nousiainen

Janna Nousiainen on Annan toimittaja, joka nauttii liikunnasta ja aasialaisen keittiön antimista.

X