Itsetuntemus

Kulkiko elämäsi eri polkua kuin ajattelit? Asiantuntija lohduttaa, jos nuoruusunelmat menivät mönkään: ”Ihminen harvoin katuu sitä, mitä on tehnyt” 

Nuoruus on täynnä suuria haaveita, jotka keski-ikäisenä voivat kuulostaa höpsöiltä. Mutta moni voi myös tuntea katkeruutta ja surua siitä, että elämästä ei tullutkaan sellaista kuin kuvitteli. Onko nuoruusunelmat toteutettava vai onko niillä jokin muu merkitys?
Teksti: Asta Leppä Kuvat: iStock

Kaikki saavuttamani tuntuu mitättömältä verrattuna niihin suuruudenhulluihin haaveisiin, joita nuoruudessa pyörittelin. Edes siihen kesämökkiin minulla ei ole ollut varaa, eikä tule olemaankaan. Elämääni kuvastaa se, että ostan aina sen kaupan ainoan rikkinäisen tuotteen.” (Ebba, 54v)

”Mulla oli menestyjän identiteetti, aika kovakin. Oon ihan iloinen, ettei elämä mennytkään niin suoraviivaisesti. Olisin varmaan aika kusipää, jos olisi mennyt.” (Salla, 45v)

Muutama viikko sitten esitin Facebookissa kysymyksen, miltä elämäsi näyttää nuoruus­unelmiesi valossa. Ovatko nuoruusunelmat käyneet toteen vai tuntuuko, että piti tyytyä vaatimattomampaan elämään?

Kysymys poiki pitkän ja kiihkeän vastausketjun. Aloin miettiä: olenko tuttavieni kanssa siinä iässä, jossa tällaisia kysymyksiä, aletaan ensi kertaa pohtia?

Psykologian tohtori, kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro vastaa:

– Ihminen katselee menneisyyteensä yleensä elämän saranakohdissa. Tosin nykyisin se vaihe, jossa omia saavutuksia aletaan luodata hivenen perusteellisemmin, on siirtynyt myöhemmäksi. Vielä muutama vuosikymmen sitten uskottiin, että unelmien huippu saavutetaan kolmikymppisenä, nyt se mielletään tapahtuvaksi 10–20 vuotta myöhemmin. Siellä, oman elämän puhurisella vuorenhuipulla, herää halu tarkastella alle levittäytyvää maisemaa.

Niin kuin jo Edith Piaf aikoinaan lauloi ”je ne regrette rien”, kukaan vastaajista ei tuonut esiin mitään katumisen arvoista. Valitut polut olivat olleet enemmän tai vähemmän oikeita, reitit kenties kiemuraisia, mutta perille oli aina päästy.

Tällainen on Salmela-Aron mukaan hyvin tyypillistä.

– Ihminen harvoin katuu sitä, mitä on tehnyt vaan lähestulkoon aina sitä, mitä on jättänyt tekemättä. Typeriinkin valintoihin sopeudutaan.

Lue lisää: Tavoitteletko oikeasti omia vai muiden haaveita? Omien tarpeiden ja halujen löytäminen vaatii aikaa

Millaisia nuoruusunelmat ovat?

Millaisia nuoruusunelmat ovat? Millaisesta elämästä ihmiset ylipäänsä unelmoivat? Salmela-Aro sanoo, että melkein kaikkien suuriin unelmiin kuuluvat koulutus, toimiva parisuhde, työ, kiva asunto ja perhe. Unelmat ovat pysyneet suhteellisen muuttumattomina vuosien ajan, ja valtaosa länsimaisista ihmisistä haaveilee samoista asioista.

Saksalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että unelmien painopiste kylläkin siirtyi ihmisen ikääntyessä. Läheiset ja perhe alkoivat vanhemmiten merkitä enemmän kuin itseen liittyvät unelmat, mikä on varsin ymmärrettävää.

Yhdessä suomalaisessa opinnäytteessä puolestaan havaittiin, että unelmiin liittyi usein voimakas moraalinen lataus. Ihmisten mielestä oli yleisiä, ”järkeviä” unelmia, jotka Salmela-Aron mukaan ovat juuri niitä astinlautoja, joita pitkin aikuistuvan ihmisen oletetaankin etenevän elämässään.

Niiden lisäksi oli myös pieniä ja erikoisempia unelmia, joista puhuttiin rykien ja nolostellen. Näitä unelmia pidettiin lapsellisina päiväunelmina, joiden mahdottomuus oli selvää, ja joita sen vuoksi piiloteltiin. Haihattele­vien unelmien uskottiin karisevan iän karttuessa. Haaveiden muuttuminen ja päiväunista irti päästäminen oli havaittavissa myös Facebook-seinälläni heränneessä keskustelussa.

”Nuorena unelmointini ei ollut syvällistä, kun en tullut ajatelleeksi elämän varjopuolia enkä sitä, minkä menettää unelmia tavoitellessaan. Mutta aika pitkälti olen saavuttanut kaikki nuo unelmani ja lisäksi keksinyt uusia. Aikuistuttuani ne ovat kuitenkin enemmän semmoisia pikkutavoitteita. Että kunpa saisin viettää kesäloman ilman huolta syksyn toimeentulosta.” (Pasi, 46v)

”Joskus unelmoin tosi naiiveja. Että kävisin kauneusleikkauksessa ja astuisin firman juhliin niin lumoavana, että kaikki olisivat lentää selälleen.” (Aura, 50 v)

Pitääkö nuoruudenunelmia olla?

Haihattelevat nuoruusunelmat voivat nolottaa, mutta myös täysin vailla unelmia eläminen kuulostaa erikoiselta. Onko silloin henkisesti pystyyn kuollut ja luovuttanut?

Vähän aikaa sitten uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan unelmointi tapahtuu samalla aivoalueella kuin luovuus. Unelmia vailla oleva ihminen on sen mukaan siis myös mielikuvitukseton.

Katariina Salmela-Aro on huomannut, että unelmattomuus on lisääntynyt rutkasti.

– Meillä on paraikaa niin suuria yhteiskunnallisia ongelmia, ettei moni nuori uskalla enää unelmoida tulevasta, hän sanoo.

– Aikaperspektiivi on murroksessa, ja ihmiset keskittyvät yhä enemmän nykyhetkeen. Ilmiö näyttäytyy tällä hetkellä vahvana, kun koronaviruksen vuoksi tulevaisuus tuntuu entistä epävarmemmalta. Toisaalta tavallinenkin arki on usein niin kuormitettua ja stressaavaa, että huominen sumenee.

Kun Salmela-Aro kollegoineen alkoi tutkia nuoria 80–90-luvuilla, miltei kaikilla oli tulevaisuuden tavoitteita. Nyt iso osa nuorista ajelehtii unelmattomuuden ja päämäärättömyyden tilassa, ajopuuna maailman myrskyissä.

Siksi voikin kysyä, miten käy yhteiskunnalliselle ja tieteelliselle kehitykselle?

Pitäisihän nuoruuden olla utopioiden ja radikaalien ideoiden hedelmällisintä maaperää.

Mitä tehdä, jos nuoruusunelmat eivät toteudu?

Vaikka nuorena osaisikin haaveilla, toisinaan nuoruusunelmat ajavat ryskyen karille. Ihminen saattaa katkeroitua. Kyse voi olla huonosta tuurista tai rakenteellisista esteistä. Nainen on voinut unelmoida vaikkapa tietystä ammatista, mutta asenteet ovat olleet tiellä. Tällainen surutyö on vaikea prosessi, jossa tärkeintä on ymmärtää, ettei syy ole itsessä.

– Katkeruus elämästä liittyy usein myös tiettyihin persoonallisuuspiirteisiin. Puhutaan niin sanotusta ruminaatiosta, jossa ihminen jää jumiin negatiivisiin asioihin, märehtii niitä loputtomasti ja vertailee itseään paremmin pärjänneisiin ja menestyneisiin. Itsetunto on huono, ja vesilasi näyttää aina puoliksi tyhjältä.

Vertailu muihin näyttäisi olevan yleisestikin ottaen lisääntymään päin, eikä sosiaalinen media ole tähän aivan syytön. Salmela-Aron mukaan riittämättömyyden tunteet ovat lisääntyneet nuorten keskuudessa. Parinkymmenen vuoden sisällä riittämättömyyttä potevien määrä on peräti kolminkertaistunut, ja jo kolmasosa nuorista naisista tuntee kelpaamattomuutta.

Ehkä ihmisiltä odotetaan enemmän. Moni tuntee, että elämän vaatimukset ovat kasvaneet eikä keskivertona tai tavallisena noin vain kelpaa. Eikä tämä koske yksinomaan nuoria vaan myös keski-ikäisiä.

– Nuorena on luultavasti helpompi unelmoida ja asettaa tavoitteita, kun edessä on selkeät, valmiiksi tarjoillut kehitysaskelmat, Salmela-Aro sanoo.

– Keski-iässä voi sen sijaan olla hankala löytää sellaisia mukavia asioita, jotka odottavat vielä edessä. Toisinaan tyhjyyden tunnetta täytetään ostamalla kasapäin tavaraa, mutta mate­riaan liittyvät tavoitteet ovat heppoisia eivätkä oikein kanna elämässä.

Puuttuuko elämästä jotain?

”Musta tuntuu, että olen elänyt monta elämää. Sain kaiken, mistä nuorena haaveilin, mutta se alkoi aikuisena tuntua vähän, noh, nuorelta. Nyt olen sellaisessa mukavassa seesteisessä jumissa, jossa mietin, mitä seuraavaksi ja pitäisikö alkaa uskoa enemmän nuoruuden idealistisiin päämääriin.” (Anna, 44 v)

Toisinaan vaikka elämä olisi mallillaan ja seesteistä, ihminen tuntee epämääräistä kaihertavaa kaipausta. Hän potee ”sehnsuchtia”, tunnetta, jossa elämästä puuttuu pala. Hän siis kaipaa – niin, jotakin.

”Elämässäni on sitovia asioita, puoliso, koti, lapset – silti olen aina unelmoinut vapaudesta ja seikkailuista. Vieläkin! Samalla tiedän, ettei vapaus sovi minulle, pääni ei kestäisi. Joten ehkä unelmani ovat vääränlaisia… Vai onko tämä pelkkää selittelyä? Jos näet listaan unelmiani, mukana on yhä huikeita seikkailuja, joista haaveilin jo 15-vuotiaana.” (Veera, 41v)

Pitäisikö siis repäistä vai tyytyä siihen, mitä jo on?

Päätyypä kumpaan tahansa, Katariina Salmela-Aron mielestä keski-iässä voi joka tapauksessa olla hyödyllistä tutkailla uudelleen nuoruuden unelmia. Unelmien ääneen lausuminen ja niin sanotut bucket-listat (lista asioista, jotka haluaa toteuttaa ennen kuolemaa) voivat avittaa oman elämän kalibroinnissa – unelmakartoista saattaa olla jopa terapeuttista hyötyä.

– Askartelin itse nuorena keramiikkasydämen, jonka sisään kätkin paperilappusen tavoitteistani. Löysin listan noin nelikymppisenä. Se tarjosi mielenkiintoisen näkymän nuoren minäni ajatuksiin ja oli hyvä harjoitus keski-ikäiselle itselleni, Salmela-Aro paljastaa.

Toisinaan unelmien tarkastelu tuottaa katkeransuloisia tunteita, nostalgiaa. Se on eräänlais­ta käänteistä unelmointia, unelmointia jo menetetystä. Samasta kaihosta ammentavat myös lukuisat elokuvat, jotka saavat nyyhkyttämään holtittomasti kotisohvalla, esimerkiksi Tyttö kuunsillalta, Hiljaiset sillat ja Mansikkapaikka.

Pidä nuoruusunelmat saavutettavina

”Ehkä olisi pitänyt uskaltaa haaveilla enemmän, niin olisi tullut tartuttua oikeisiin asioihin aiem­min. Elämä on lyhyt.” (Hanna, 42 v)

Ympäröivä kulutuskulttuuri perustuu monilta osin unelmien kaupitteluun. Mainokset lupaavat kauneutta, paratiisilomia, suosiota, ystäviä, makuelämyksiä ja vaikka mitä. Mutta kenen unelmia ne lopulta ovat?

Katariina Salmela-Aro kritisoi unelmatehtailua, johon riittämättömyys monesti kytkeytyy. Ei ihme, että monet tuntevat tarvetta korostaa itseään, jos ympäristö koko ajan tarjoilee piiloviestiä siitä, ettei riitä.

– Nuoruusunelmat kannattaisi pitää jossakin määrin saavutettavina. Liian suuret, kaukaiset tai abstrak­tit unelmat eivät tee oikein kenellekään hyvää vaan ovat riski henkiselle hyvinvoinnille, Salmela-Aro opastaa.

– Hurjat unelmat kannattaa pilkkoa osiin ja asettaa itselleen vähän helpompia välitavoitteita.

Mainosten lisäksi myös kurjuus voi lisätä unelmatehtailua. Saksalaistutkijat liittivät intensiivisen unelmoinnin juuri menetyksen hetkeen ja eksyneisyyden tilaan: Köyhä unelmoi lottovoitosta, vaikka sen mahdollisuus on häviävän pieni. Yksin jätetty haaveksii kioskikirjojen pehmytäänisestä lääkäristä tai laulajasta, jonka katse sattuu yleisössä juuri häneen.

Ei ole sattumaa, että kädestäennustajat ja humpuukiastrologit maalailevat aina samoja, kliseisiä unelmakuvia – minullekin on ennustettu, että asuisin joskus valkeassa rantahuvilassa. Tumma, komea ja tuntematon mies on yhtä usein kuultu ennustus.

Kannattaa muistaa sekin, että päässä kuviteltu on aina huimempi ja tyydyttävämpi kuin itse todellisuus. Toteutunut unelma voi tuntua yllättävän lattealta.

Niin kävi tuttavalleni, joka oli vuosikausia unelmoinut pääsevänsä Las Vegasiin. Kun hän viimein seisoi maineikkaan Strip-kadun varrella, hän ajatteli: tässäkö tämä nyt sitten oli? Nämä samat neonvalothan minä olen nähnyt jo monta kertaa telkkarista.

Sillä nuoruusunelmat ja unelmat ylipäätään ovat lopulta vähän niin kuin onni. Molemmat löytyvät usein läheltä, pieninä annoksina ja hetken kestävinä.

”Nuorena olin seikkailija ja reppureissaaja, eikä unelmiini tosiaankaan kuulunut keskiluokkainen elämä ja lapset, päinvastoin, se oli suoranainen kauhistus. Hiljalleen huomasin kuitenkin eläväni juuri sellaista elämää. Eikä tämä hassumpaa olekaan!” (Tiina, 57 v).

Kursivoidut kohdat toimittajan Facebook-keskustelusta.

Lue lisää: Haluatko tehdä unelmistasi totta? Näin Kotilieden lukijat ovat toteuttaneet haaveensa

 

X