– Vastoinkäymisten kautta olen oppinut nauttimaan pienistä iloista, Elina Hiltunen sanoo.
– Vastoinkäymisten kautta olen oppinut nauttimaan pienistä iloista, Elina Hiltunen sanoo.
Itsetuntemus

On kohtalon ivaa, että tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen sairastui masennukseen – ”Ainakaan ei tarvitse enää pelätä, että tulen hulluksi”

Masennus on sairaus, joka vie ihmiseltä tulevaisuuden. Mutta pudottuaan Elina Hiltunen kapusi takaisin menestyksen tikkaille.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Sampo Korhonen

Kysytään ensin se tärkein: Miten voit?

– Oikein hyvin, kiitos. Olen tällä hetkellä tosi onnellinen ja kiitollinen elämästä, Elina Hiltunen sanoo ja käy istumaan talonsa varjoisalle terassille. Musta labradorinnoutaja Uno laskee ison päänsä emännän polvelle.

Kesä on kulunut kotona Espoossa ja mökillä. Uusi aluevaltaus on puutarhanhoito. Elina tunnustaa olleensa aiemmin sen sorttinen hortonomi, jonka hoidossa muovikukatkin kuolevat. Nyt omakotitalon kukkapenkissä sitkeimmät perennat sinnittelevät hengissä jo toista vuotta.

Mökillä Juvalla on saunottu, grillattu, marjastettu ja pelattu lautapelejä. Puuhailun ohella Elina on pysähtynyt tuijottelemaan järvenselkää. Antanut pään tuulettua. Se on erityisen tärkeätä ihmiselle, jonka työtä on ajattelu. Elina on ammatiltaan tulevaisuudentutkija. Mielenkiintoinen työ vie helposti mennessään niin, että lepo unohtuu.

Niinkin on käynyt. Nuorena aikuisena oli vaihe, jolloin Elina olisi toivonut jonkun kyselevän useammin hänen vointiaan. Sillä hän voi ajoittain tosi huonosti. Niin huonosti, että tunsi kadottaneensa tulevaisuuden ja toivon.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tehdessään väitöskirjaa Elina osallistui Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kurssille, jossa tehtiin skenaarioharjoituksia. Niissä hän pääsi yhdistämään omat vahvuutensa, rationaalisuuden ja mielikuvituksen. Tätä hän halusi tehdä!

Haaveet taiteilijanurasta olivat karisseet, kun Taideteollisen korkeakoulun ovet eivät auenneet. Sen sijaan Elina kouluttautui kemian alan diplomi-insinööriksi. Koska nuoren naisen oli vaikeata työllistyä miesvaltaisella alalla, hän päätyi assistentiksi kauppakorkeakouluun ja alkoi kirjoittaa väitöskirjaa. Siitä aukesi lopulta oma urapolku.

”Usein heikot signaalit saavat outoudessaan ensin hieman naurahtamaan.”

Väitöskirja käsitteli heikkoja signaaleja. Sillä nimellä kutsutaan havaintoja uusista ilmiöistä ja uusista tavoista tehdä asioita.

– Usein ne saavat outoudessaan ensin hieman naurahtamaan. Muistan, kuinka itsekin pidin ensimmäistä näkemääni kännykkää ihan naurettavana juppilaitteena, Elina toteaa.

Kavereidensa kanssa Elina kerää heikkoja signaaleja omaan Facebook-ryhmään. Sinne on viime aikoina postattu muun muassa seuraavanlaisia havaintoja: Sokkomatkat, joissa matkustajat istuvat bussin kyytiin tietämättä määränpäätä. Ilmaa puhdistavat kuulokkeet. Kristillinen jooga. Festareilla tarjottava psyykkinen ensiapu. Huonekalut, jotka kokoavat itse itsensä.

Valkoisiksi maalatut ratakiskot

Heikkojen signaalien perusteella tutkija rakentelee erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita siitä, mitä tulee tapahtumaan. Futurologian voisi tiivistää Elinan kehittämään kaavaan: faktat + mielikuvitus = tulevaisuuden ennakointi. Elinan työtä on imeä informaatiota kirjoista, raporteista, podcasteista ja haastattelemalla ihmisiä. Tietoa analysoimalla hän pyrkii löytämään erilaisia tulevaisuuspolkuja ja ratkaisuja uhkakuviin.

– Masennuksesta toipuessa avainajatus on ollut huomata, että olen ihan ok, vaikka minulla on tämä tauti.

Haasteellisin aihe on ns. villit kortit. Ne ovat epätodennäköisiä uhkia, jotka toteutuessaan muuttavat kaiken. Sellaisia voisivat olla vaikkapa iso kyberhyökkäys tai aurinkomyrsky. Tai maailmanlaajuinen epidemia.

– En olisi villeimmissä kuvitelmissakaan uskonut, että korona on keskuudessamme vielä yli kaksi vuotta pandemian alkamisen jälkeen. Sairastin sen itsekin helmikuussa, onneksi suht lievänä.

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen sen sijaan ovat megatrendejä, joista Elina on pitänyt ääntä koko uransa ajan. Uusia konkreettisia esimerkkejä tulee eteen jatkuvasti yllättävissäkin paikoissa. Viime kesänä Elina bongasi Helsingin rautatieasemalta häthätää kyhätyn vanerisen opastekyltin, sillä digitaalinen versio oli mennyt kuumuuden takia epäkuntoon. Tänä kesänä Iso-Britanniassa on maalattu ratakiskoja valkoisiksi, jotta ne eivät vääntyisi helteessä.

– Ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa ihan kaikkeen: työhön, asumiseen, terveyteen. Nyt on jo tosi kiire toimia maailman pelastamiseksi. Siksi pidän missionani puhua ilmastonmuutoksesta aina ja kaikkialla.

Olisipa Elina osannut omassa elämässäänkin aikoinaan kiinnittää riittävästi huomiota heikkoihin signaaleihin.

Elina Ylen aamu-tv:ssä 2019 puhumassa kirjastaan.

Elina Ylen aamu-tv:ssä 2019 puhumassa kirjastaan.

Masennus hiipi kuin varkain. Elina sanoo olleensa melankolinen nuori. Opiskeluaikana mikään ei oikein huvittanut, paitsi piirtäminen. Hän kopioi pastelliliiduilla suomalaisten taiteilijoiden klassikkoteoksia, muun muassa Hugo Simbergin Haavoittuneen enkelin. NLP-terapiaan osallistuminen kuitenkin vei oireet ennen kuin ne ehtivät muuttua vakaviksi.

Ensimmäinen todellinen masennus iski vastavalmistuneena diplomi-insinöörinä, kun työnsaanti takkusi.

– Ajattelin, etten kelpaa mihinkään. Kukaan ei halua minua töihin.

Päädyttyään kauppakorkeaan assistentiksi Elinaa painostettiin väitöskirjan tekoon. Työn ja opiskelun yhdistäminen osoittautui liian rankaksi. Elina uupui. Lopulta pelkkä kirjeen postittaminen tuntui ylivoimaiselta. Pelastukseksi koitui rutiinileikkaus, jonka takia oli mentävä työterveyshoitajan vastaanotolle. Siellä taakka alkoi purkautua, itku ei vain katkennut. Elina sai parin kuukauden sairausloman ja masennuslääkityksen ja aloitti kolme vuotta kestäneen intensiivisen terapiajakson.

”Jäljelle jää vain tyhjä kuori”

Depressiolle ei ollut mitään järjellistä syytä. Asiat olivat mallillaan. Elinalla oli hyvä työpaikka ja opiskeluaikana löytynyt tasapainoinen parisuhde. Silti maa jalkojen alla alkoi kallistua ja viettää alas. Horisontti katosi, edessä näkyi pelkkää pimeää. Olotilaansa Elina kuvasi piirrokseen, jossa ontto ihmistorso leijuu ilmassa. Siihen kiinnitetyt tiputuspussit ilmensivät toivetta, että joku toinen pitäisi elintoimintoja yllä, sillä itse hän ei jaksanut.

Harry Potterissa on ankeuttajia, sieluttomia hahmoja, jotka imevät ihmisestä pois ilon. Jäljelle jää vain tyhjä kuori. Juuri siltä minusta tuntui, yhtä aikaa tyhjältä ja tavattoman raskaalta. Lopulta en jaksanut edes nousta sängystä ylös.

Oma tila aiheutti hirvittävää häpeää. Miksi en voi vain olla normaali, Elina tuskaili. Hän sanoo olleensa nuorena täydellisyydentavoittelija, ja mielenterveysongelmat eivät sopineet mielikuvaan menestyjästä. Ainoastaan puoliso, vanhemmat ja paras ystävä tiesivät masennuksesta. Elina pelkäsi kuollakseen, että sairaus paljastuisi työpaikalla ja leimaisi hänet.

Kun olo parani, Elina lopetti lääkityksen. Se oli virhe. Parin kuukauden kuluttua oireet palasivat entistä voimakkaampina.

– Räpiköin mustassa vedessä, joka veti kohti syvyyksiä. Lääkkeet tuntuivat siltä kuin joku olisi nostanut niskasta ylös. Pintaan päästyäni kuvittelin tervehtyneeni ja lakkasin omatoimisesti syömästä lääkkeitä.

Masennus uusi kolmesti. Viimeisen kerran se tapahtui, kun Elina odotti esikoistaan. Neuvolassa hän oli itkenyt huonoa oloaan ja sai lähetteen Kätilöopistolle.

– Mutta siellä tutkittiin väärää päätä. Kukaan sairaalassa ei suhtautunut masennukseeni vakavasti.

Onneksi oli äiti, tyttären tuki ja turva. Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Raskaus oli edennyt viidennelle kuukaudelle ja äiti oli ollut mukana ultraäänitutkimuksessa. Seuraavana päivänä saapui suruviesti: äiti oli kuollut äkillisesti. Se sai Elinan romahtamaan täysin. Puoliso ohjasi hänet hoitoon.

Rinnalla positiivinen järki-ihminen

Pahin vaihe kesti pari kuukautta. Lapsen syntyessä Elina oli jo jotenkuten tolpillaan. Puoliso, isä ja perhetyöntekijät auttoivat saamaan vauva-arjen käyntiin.

Tuore kihlapari ikuistettiin moottoripyörän selässä 1992.

Tuore kihlapari ikuistettiin moottoripyörän selässä 1992.

– Mieheni on peruskallioni. Hän on luonteeltaan positiivinen järki-ihminen. Kerran, kun pahoittelin, mitä kaikkea hän on johtunut takiani kestämään, mies vastasi: Mutta sinullahan se huono olo oli! Hän ymmärsi, että vaikka on raskasta olla vierellä, vielä raskaampaa on sairastaa.

Paraneminen alkoi, kun Elina hyväksyi sen, että sairaus tulee aina olemaan osa häntä. Ja että lääkkeitä on syötävä loppuelämä. Hän alkoi myös puhua avoimemmin aiheesta. Lopullisesti hän tuli ”kaapista ulos” neljä vuotta silloin julkaisemalla kirjan Masennuksesta selviää.

– Jotkut ovat ihmetelleet rohkeuttani. Mutta minua ei vain enää pätkääkään kiinnosta, mitä muut minusta ajattelevat. On surullista, jos mielenterveysongelmista pitää vaieta. Käydessäni kouluissa puhumassa kerron masennuksestani ja siitä selviämisestä. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että kaikissa menestystarinoissa ei pelkästään kiivetä määrätietoisesti uratikkaita ylöspäin. Välillä voi pudota ja nousta uudelleen.

Nykyään Elina osaa jo tarkkailla heikkoja signaaleja jaksamisessaan. Hänellä on oma konsulttiyritys, ja työtä tulee helposti haalittua liikaa. Kun yöunet kärsivät, Elina tietää, että on aika hiljentää tahtia.

– Minulla on korkea työmoraali ja kunnianhimo, joten sovitut tehtävät hoidan aina. Tingin sitten jostakin muusta. Koti saattaa olla kaaoksessa ja syömme noutoruokaa.

On myös toinen tärkeä merkki, joka pakottaa hidastamaan. Krooninen migreeni. Se aiheuttaa muun muassa omituisia näköhäiriöitä: kerran Elina oli luennoimassa englanniksi yleisön edessä, kun eturivin kuulijoilta ”putosivat päät”. Hän totesi rauhallisesti tapahtuneen ja jatkoi esityksensä loppuun. Pahinta on kuitenkin kipu. Elina kuvaa sen tuntuvan siltä kuin joku kaivaisi lusikalla silmää päästä.

Elina testaa Sooma medical -sähköpipoa Psykiatripäivillä 2018. Pipoa käytetään masennuksen ja kroonisen kivun hoidossa.

Elina testaa Sooma medical -sähköpipoa Psykiatripäivillä 2018. Pipoa käytetään masennuksen ja kroonisen kivun hoidossa.

Onneksi myös tähän tautiin on löytynyt toimiva lääkitys. Kolmen kuukauden välein Elinaan pistetään 30 botox-piikkiä ympäri päätä, hartioita ja niskaa. Ne toimivat ennaltaehkäisevästi. Migreenikohtauksia varten on vielä omat lääkkeensä.

Säännöllisin väliajoin hienoiseen liriin

Ei ole sanottua, ettei masennuskin voisi vielä uusiutua. Sen voisi laukaista vaikkapa jokin äidin kuoleman kaltainen henkilökohtainen katastrofi. Elina ei silti ole huolissaan. Uusia hoitomuotoja kehitetään koko ajan.

Neuromodulaatiohoidossa esimerkiksi hyödynnetään tasavirtaa- ja magneettikonvulsiota ja ns. taikasienten sisältämän psilosybiinin on havaittu lievittävän oireita. Parhaillaan tutkitaan, voisiko suolistomikrobien muokkaamisella vaikuttaa masennukseen tai miten suolistosta aivoihin liittyvän vagushermon stimulointi voisi helpottaa olotilaa.

– Olen onnellinen, etten sairastanut masennusta aikana, jolloin suunnilleen ainoita hoitokeinoja olivat lobotomia tai loppuelämä laitoksessa.

Optimistispessimistinen. Se on sana, jolla Elina määrittelee oman maailmankuvansa. Hänen mottonsa on: Odota pahinta ja toivo parasta.

”Tietoa tulee koko ajan lisää. Uskon ihmisen viisauteen.”

– Tulevaisuutta pohtiessa pitää uskaltaa miettiä myös ikäviä vaihtoehtoja ja ratkaisuja niihin. Tietoa tulee koko ajan lisää. Uskon ihmisen viisauteen. Teknologian avulla pystymme selviämään mahdottomiltakin tuntuvista ongelmista.

Omassa elämässään Elina pitää tulevaisuudenuskoa yllä keskittymällä pieniin iloihin. Niitä ovat muuan muassa lukeminen, tv-sarjojen seuraaminen ja puutarhanhoito sekä tietysti perhe – puoliso, aikuiset lapset ja kaksi koiraa.

Myös uuden oppiminen tuottaa nautintoa. Elina on kirjoittanut tietokirjojen ohella scifiä, opetellut ohjelmointia, metalligrafiikkaa ja amigurumien eli pienien pehmoeläinten virkkausta. Säännöllisin väliajoin hän saattaa itsensä hienoiseen liriin. Esimerkiksi esiintymispelkonsa Elina selätti liittymällä harrastajateatteriin sekä osallistumalla improvisaatio- ja stand up -kursseille.

Viime syksynä Elina uskaltautui jälleen tuntemattomalle maaperälle. Hän alkoi tehdä toista väitöskirjaansa maanpuolustuskorkeakoululle aiheesta science fictionin käyttö puolustusorganisaation ennakoinnissa.

– Joskus luen tenttiin illalla sängyssä ja kyselen mieheltä, mitä eroa on raketilla ja ohjuksella, hän toteaa nauraen.

Tohtoripariskunta Kari ja Elina Hiltunen lähdössä Elinan tohtoripromootioon 2012.

Tohtoripariskunta Kari ja Elina Hiltunen lähdössä Elinan tohtoripromootioon 2012.

Kaikella on tarkoitus. Niin Elina uskoo. Vastoinkäymisissä hän pyrkii pohtimaan, salliiko niiden musertaa itsensä vai voisiko ne kääntää voimavaraksi. Usein voi. Jopa masennusjaksot hän näkee nykyään myönteisessä valossa.

– Ainakaan minun ei tarvitse enää pelätä sitä, että ”tulen hulluksi”. Se on jo koettu.

Juttu julkaistiin Anna-lehdessä 32/2022.

X