Itsetuntemus

Oudot oireet olivatkin työuupumusta – lopulta Riitta Mähönen, 49, irtisanoutui

Paniikkikohtaukset kertoivat, että Riitta Mähönen ei voinut hyvin. Uupumus vei työhönsä intohimoisesti suhtautuneen pankinjohtajan pisteeseen, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua. Nyt viisikymppinen Riitta miettii, mitä hän tekisi isona.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Juha Metso

Riitta on empaattinen muita kohtaan, mutta itselleen hän on aina ollut ankara.

Paniikkikohtaukset kertoivat, että Riitta Mähönen ei voinut hyvin. Uupumus vei työhönsä intohimoisesti suhtautuneen pankinjohtajan pisteeseen, jossa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua. Nyt viisikymppinen Riitta miettii, mitä hän tekisi isona.

Riitta Mähönen luuli kuolevansa. Aivan kuin hänen kasvoillaan olisi ollut muovikelmu, joka esti häntä hengittämästä. Riitta yritti nostaa kättä ja puhua, mutta hän oli kuin lamaantunut.

Jos selviydyn hengissä tältä lennolta, en enää koskaan matkusta, Riitta ajatteli.

Reilun kahden viikon loma Kaakkois-Aasiassa syksyllä 2016 oli sujunut alussa hyvin. Balilla Mähösten perhe oli asunut vuokravillassa, nauttinut auringosta, uinut ja retkeillyt. Loppua kohden Riitan vointi alkoi huonontua.

– Olo oli hutjakka, kuin olisin ollut kovassa krapulassa. Ajattelin, että ehkä se johtuu kuumuudesta tai sitten olen sairastumassa vatsatautiin.

Poislähtöpäivänä Singaporessa Riitta oli niin huonovointinen ja väsynyt, että hänen miehensä piti taluttaa häntä. Riitta ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin sitä, että hänen on päästävä lentokoneeseen omiin jaloin.

Kotona Lappeenrannassa oudot oireet jatkuivat. Kun Riitta vei auton talvirenkaiden vaihtoon, hän ei uskaltanut nousta autosta liikkeen pihassa. Hän ei saanut hengitettyä, sydän hakkasi, häntä pyörrytti ja heikotti. Vapisevin käsin hän kaivoi kännykkänsä esiin ja soitti miehelleen: ”Tule tänne – minä kuolen.”

”Tarvitsin ammattilaisen apua”

Sairaalassa kävi ilmi, että pelottavien oireiden taustalla ei ollut mitään elimellistä vikaa. Kyse oli muusta: panikkikohtauksista, ahdistuksesta, väsymyksestä.

– Rauhoituin hieman, kun eräs ihana sairaanhoitaja sanoi saaneensa samanlaisen kohtauksen lentokoneessa. Ahdistukseni oli kuitenkin niin vahvaa, etten osannut sen kummemmin eritellä kokemaani. Kaikki oli yhtä sekavaa myllerrystä. Lääkäri ehdotti, että ehkä oireet johtuvat väsymyksestä. Se kuulosti minusta hyvältä selitykseltä, olihan minulla varmasti aikaerorasitusta. En vielä tajunnut, että kärsin uupumuksesta.

Työterveyslääkäri määräsi Riitalle rauhoittavia ja mielialalääkkeitä ja käski tulla kahden viikon kuluttua takaisin, jos vielä tuntuisi pahalta. Hän halusi kirjoittaa Riitalle myös sairauslomaa.

– Sanoin, että en missään nimessä halua jäädä sairauslomalle, sillä työ on minulle terapiaa. Lääkäri katsoi minua hieman ihmetellen.

Mielialalääkkeitä Riitta söi vain hetken, sillä ne eivät sopineet hänelle. Rauhoittavat olivat sen sijaan ihmelääke, jonka turvin Oma Säästöpankin Imatrankonttorinjohtajana työskennellyt Riitta paiskoi töitä seuraavat kolme viikkoa.

– Rauhoittavat lääkkeet pyyhkivät jännityksen, stressin ja pelon pois. Ymmärrän, miten jotkut jäävät niihin koukkuun. En kokenut häpeää enkä hämmennystä rauhoittavien syömisestä, helpotusta ainoastaan. Oli ihanaa, kun oli jokin lääke, joka auttoi ahdistukseeni.

Tiettyjä työsähköposteja hän ei kyennyt lukemaan ahdistumatta, joten hän nappasi rauhoittavan ennen postin avaamista. Ajaessaan Imatralta kotiin hän piti pilleriä valmiina kädessä paniikin varalta. Kun hän haki työlounasta kaupasta, hän rauhoitti mielensä puhumalla samalla puhelimessa ystävänsä kanssa.

– Oli selvää, ettei niin voinut jatkua, vaan tarvitsin ammattilaisen apua.

Kesän Riitta Mähönen on nauttinut vapaudesta, auringosta ja Saimaasta. Hän on päättänyt, että syksyllä on taas aika tarttua toimeen. Uupumus on nyt poissa.
Kesän Riitta Mähönen on nauttinut vapaudesta, auringosta ja Saimaasta. Hän on päättänyt, että syksyllä on taas aika tarttua toimeen.

”Minusta uupumus oli heikkouden merkki”

Minäkö työuupunut. Riitta istui terapeutin vastaanotolla eikä ollut uskoa korviaan. Kyllähän hän tiesi, että ihmiset uupuvat, mutta että hän?

– Olihan se noloa. Minusta uupumus oli heikkouden merkki. Olin tottunut olemaan vahva ja hoitamaan kaikki asiat. Siinä suhteessa olin aina ollut isäni tytär. Oli oltava reipas ja iloinen, ei heikko ja väsynyt.

Riitta oli opiskellut kauppatieteitä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, saanut opiskeluvuosinaan kaksi lasta ja valmistunut maisteriksi 1997. Sen jälkeen hän oli ollut koko ajan työelämässä kahta äitiyslomaa lukuun ottamatta. Oma Säästöpankissa hän oli työskennellyt viimeisimmät 12 vuotta esimiestehtävissä.

Työpäivät olivat pitkiä, mutta se ei haitannut Riittaa. Työn imu vei mukanaan.

– Olen aina rakastanut työtäni ja suhtautunut siihen intohimoisesti. Kun huiskin tehokkaana töitä ja sain paljon aikaan, tunsin ylpeyttä ja mielihyvää. Se on liki euforinen tunne.

Vapaa-ajallakin Riitta oli tehokas. Hänellä oli tapana tehdä työlistoja viikonlopuiksi.

– Luonnettani kuvaa hyvin työlista, jonka tein nuorimmaisen lapseni ristiäisiin. Suunnittelin, että sillä välin, kun minulla on hiusväri päässä, ehdin pestä olohuoneen ikkunat. Se oli tapani elää, en halunnut hukka-aikaa.

Uupumus hiipi salakavalasti. Riitalla oli tapana tehdä työpäivän päätteeksi loppukiri – hoitaa monta asiaa valmiiksi – jonka aikana vireystaso pomppasi taivaisiin. Palautuminen loppurutistuksesta ei kuitenkaan sujunut enää entiseen malliin.

– Hiljalleen asiat, joista olin tykännyt, jäivät. En enää tehnyt pihatöitä, en sisustanut enkä remontoinut. Työ vei kaiken energian. Kesällä 2016 laskin, kuinka monta työpäivää oli vielä jaksettava ennen lomaa. Loma meni usvassa, töistä toipuessa.

”Sairausloma kuulosti maailmanlopulta”

Terapeutti halusi Riitan jäävän sairauslomalle. Riitta myöntyi mutta sanoi, ettei voi olla töistä pois viikkoa kauempaa.

– Tällaisten asioiden takia jäädään yleensä useamman viikon sairauslomalle, huomautti terapeutti.

Silloin Riitta purskahti itkuun.

– Pitkä sairausloma kuulosti minusta kauhealta, kuin maailmanlopulta.

Marraskuun lopulla 2016 hän jäi seitsemän viikon sairauslomalle. Hän luki paljon uupumuksesta ja ahdistuksesta, kuunteli mindfulness-nauhoitteita ja alkoi käydä yin-joogassa.

Terapeuttinsa kanssa hän pohti uupumuksen syitä.

– Olen aina vaatinut itseltäni paljon. Vaikka olen empaattinen muita kohtaan, itselleni olen hurjan ankara. Olen tottunut olemaan hyvä, ja jos en onnistukaan, ruoskin ja syyllistän siitä itseäni.

Riitta näkee nyt, että hän suoritti myös paranemista. Omasta mielestään Riitta oli terässä, kun hän palasi töihin tammikuussa.

– Minua oikein nauratti, kun psykiatri sanoi, että ensin pitäisi pitää työkykyneuvottelu työnantajan kanssa. Kai minä nyt omat työni tiedän! Nyt ymmärrän, että sairausloman olisi pitänyt olla pidempi ja työhönpaluun hallitumpi. Seitsemän viikon aikana oli ehtinyt kasaantua kaikenlaista tekemistä, ja töihinpaluu oli hurja rypistys.

Kaikesta huolimatta työnteko pysyi omassa lokerossaan. Uupumus oli muuttanut Riitan arvomaailmaa – tärkeintä olivat perhe, terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Arvojen muutos heijastui jonkin aikaa myös töihin.

– Seuraavana vuonna otteeni alkoi taas lipsua ja työnteko tuntua työläältä. Tiesin, että toimin väärin, mutta en saanut suuntaa korjattua. Mieheni huomautti, että olen taas alkanut vastata ärtyneesti, jos hän sattui soittamaan kesken työpäivän. Minulla oli tapana tokaista, että puhu nopeasti, minulla on kiire.

Paniikkioireet, jotka olivat jo jääneet pois, hiipivät takaisin.

”Olisiko viisikymppiselle naiselle enää työtilaisuuksia?”

Syksyllä 2018 Riitta seisoi Ranskan Alpeilla ja antoi katseensa levätä vihreillä rinteillä. Lomapäivä oli kulunut leppeässä säässä patikoiden. Riitta hengitti syvään raikasta vuoristoilmaa, ja yhtäkkiä hänen päähänsä tuli ajatus kuin tyhjästä: minä lähden töistä pois.

Ajatus tuntui häkellyttävältä ja vapauttavalta.

– En ollut aiemmin ajatellut lainkaan töiden lopettamista. Juttelin asiasta mieheni kanssa, ja hän lupasi olla tukenani. Kotiin palattua keskustelin muutamien sellaisten ihmisten kanssa, joiden mielipidettä arvostan. Että ei kai tämä ole ihan tärähtänyt idea? Mutta kukaan ei teilannut sitä.

Riitta kypsytteli ja pohti ajatusta irtisanoutumisesta. Epävarmuus pelotti ja toimeentulo mietitytti, sillä Riitan miehen opettajan pesti ammattikorkeakoulussa oli määräaikainen, ja kaksi nuorinta – 15- ja 20-vuotiaat – asuivat vielä kotona. Taloutta pitäisi järjestellä, asuntolainaakin oli vielä maksettavana.

– Mietin myös ikääntymistä. Lokakuussa 2019 täyttäisin 50 vuotta. Olisiko viisikymppiselle naiselle enää muita työtilaisuuksia tarjolla? Minulla oli kokemusta vain rahoitusalasta pankeissa – se on aika kapea ala.

Ajatus irtisanoutumisesta ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan.

– Olin hyppäämässä varmasta ja vakiintuneesta elämästä täydelliseen epävarmuuteen. Mutta minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa.

Esimiehensä kanssa hän kävi hyvän keskustelun, jonka päätteeksi he halasivat. Päätöksen kertominen konttorin henkilökunnalle oli Riitalle kova paikka. Tunnelma oli surullinen, ja kaikki itkivät.

Tammikuussa 2019 hän teki viimeiset työpäivät konttorinjohtajana. Loppurutistus oli tiukka, sillä yksi konttori lopetettiin ja toista laajennettiin. Riitta hoiti kaiken valmiiksi.

– Viimeiset päivät tuntuivat tuskastuttavilta. Kun siivosin työpöytääni ja kaappeja ja mätin papereita silppuriin, ajattelin, että eikö tämä ikinä lopu.

Uupumus ajoi Riitta Mähösen tekemään muutoksia elämäänsä.
Työstä irtisanoutuminen teki Riitalle kirkkaan olon. Yhtäkkiä päähän mahtui kaikenlaisia ajatuksia.

”Yhtäkkiä oli tilaa ajatella”

Huimaava vapaus. Rauhalliset aamut. Äidin läsnäolosta iloiset lapset. Raikas ulkoilma. Paremmin nukuttuja öitä.

– Oloni oli kirkas. Työ oli vienyt ajatuksistani 80 prosenttia, ja yhtäkkiä minulla oli päässä tilaa ajatella kaikenlaisia ajatuksia. Suunnittelin vaatekaappien ja varaston siivoamista, olohuoneen seinien tasoittamista ja maalaamista, järven jäällä hiihtelyä.

Talven loputtua Riitta ei ollut saanut tehtyä vielä mitään näistä. Päivät vain menivät. Hän tapasi ystäviään ja hoiti lääkärikäyntejä, jotka olivat jääneet työkiireiden takia odottamaan.

Terapiassa puhuttiin siitä, että Riitan on opittava loiventamaan niitä ominaisuuksia, jotka ajoivat hänet uupumukseen. Ei tarvitse suorittaa niin paljon, ei olla niin tehokas ja vaativa itseään kohtaan.

– Jos jotain olen terapiassa oivaltanut, niin sen, etteivät muutokset tapahdu käden käänteessä, vaan kaikki vie paljon aikaa. Hitaasti keho ja mieli rauhoittuvat ja oppivat uutta moodia.

Keväällä hän hakeutui Ekonomiliiton uraneuvontaan ja alkoi hahmotella tulevaisuudensuunnitelmiaan, miettiä vahvuuksiaan ja osaamistaan. Hän antoi itselleen aikaa syksyyn asti – siihen mennessä olisi jokin suunta oltava.

”Uupumus sysäsi minut tutkimaan itseäni”

”Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista”, lukee huoneentaulussa, jonka Riitta on asettanut takanreunukselle. Elokuussa 2019 Riitan mielessä vuorottelevat pelko ja into.

– Epävarmuuden sietäminen on välillä tuskaisaa. Olen joka toinen päivä peloissani siitä, että entä jos en enää löydäkään töitä. Ja joka toinen päivä olen täynnä intoa siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Suunnitelma on kirkastunut: syksyllä Riitta alkaa opiskella business coachingia yksityisen tahon järjestämässä koulutuksessa sekä työ- ja organisaatiopsykologiaa Joensuun avoimessa yliopistossa.

– Minua kiinnostaisi tulevaisuudessa tehdä jotain sellaista työtä, jossa voin auttaa tai valmentaa ihmisiä selviytymään työelämän pyörteissä. Itsensä johtaminen on tällä hetkellä se suurin juttu. Helppoa itsensä johtaminen ei ole – sen tiedän omasta kokemuksesta.

Riitan mieliala on hyvä, ja paniikkikohtaukset ovat pysyneet poissa. Hän on kuitenkin muuttunut varovaisemmaksi ja pelokkaammaksi. Lomalla hän ei esimerkiksi uskalla enää lähteä yksin seikkailemaan vieraaseen kaupunkiin.

– Olen silti sitä mieltä, että uupumus on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Ilman sitä en olisi koskaan joutunut vastakkain oman armottomuuteni kanssa. Se sysäsi minut tutkimaan itseäni ja käyttäytymistapojani. Ja ilman uupumusta en olisi nyt tässä kiinnostavassa elämäntilanteessa, uusia maailmoja etsimässä.

Lue myös:

Oletko tietämättäsi matkalla kohti burnoutia? 14 merkkiä siitä, että altistat itsesi uupumiselle

Näin keho kertoo, että burnout on lähellä – tunnista loppuunpalamisen varoitusmerkit

Burnout voi varoittaa tulostaan näinkin – torju työuupumus ajoissa

X