Paras itsepuolustus ”ei ole karate vaan karata” – näin voimankäytönkouluttaja itse tekisi uhkaavassa tilanteessa
Itsepuolustus olisi tarpeeseen tuleva taito uhkaavassa tilanteessa, jollainen voi sattua vastaan kaupassa, junassa tai vaikka kadulla. Miten silloin kannattaa toimia?
Itsepuolustus olisi tarpeeseen tuleva taito uhkaavassa tilanteessa, jollainen voi sattua vastaan kaupassa, junassa tai vaikka kadulla. Miten silloin kannattaa toimia?
Kynteni eivät ole mielestäni pitkät. Silti ne raapivat kaverini ranteet leiskuvan punaisiksi. Olemme naisten itsepuolustus- ja uhkatilannekoulutuksessa, enkä etukäteen uskonut, että tämä olisi kovin fyysistä hommaa. Ja mitä vielä! Olemme toistemme kimpussa, vaikka kurssia on kulunut vasta tovi.
Pitelen parini rannetta niin kovaa kuin pystyn, ja hän riuhtaisee itsensä irti, kerta toisensa jälkeen. Olisi tosiaan pitänyt pätkiä kynnet superlyhyiksi. Onneksi kurssin vetäjällä on mukanaan teippiä. Kiedomme sitä ranteiden suojaksi, ja harjoittelu jatkuu.
Tulin kurssille, koska en halua enää pelätä. Muutin Helsinkiin pian 30 vuotta sitten. Olen kyllä oppinut, miten metrossa tai raitiovaunussa kuuluu istua, jotta saa olla rauhassa. Jos joku käyttäytyy sekavasti, häntä ei katsota silmiin eikä hänen viereensä mennä.
Matkustusrauhaani rikotaan kuitenkin yhä useammin. Metrossa olen joutunut pelkäämään turvallisuuteni puolesta muiden ihmisten käytöksen vuoksi. Silloin olen jäänyt seuraavalla asemalla pois. Ja samalla olen jäänyt miettimään. Annanko pelolle vallan? Opetanko pian teini-ikäisen tyttärenikin pelkäämään? Niin en haluaisi tehdä.
Tämä kurssi kestää vain neljä tuntia, mutta toivon saavani työkaluja pelottavien tilanteiden varalta ja rohkeutta liikkua pelotta. Kurssia vetää voimankäytönkouluttaja Janne Ahonen. Liikuntasalissa on lisäkseni yli 20 naista. Meidät on jaettu pareihin. Suurin osa osallistujista on 30–50-vuotiaita. Nuorin on noin kymmenvuotias tyttö, joka on tullut kurssille äitinsä kanssa.
Ennakointi on jo yhdenlainen itsepuolustus
Saamme ohjeita siihen, miten erilaisista otteista pääsee irrottautumaan. Ahonen neuvoo, että kannattaa seistä mahdollisimman tukevassa asennossa, jalat harallaan. Jos kaadun, maasta käsin en pysty suojautumaan potkuilta tai lyönneiltä.
Harjoittelemme. On parini vuoro pitää minun ranteestani kiinni. Luontainen tapa irrottautua olisi riuhtoa kättä ylöspäin, itseäni kohti. Siitä ei ole apua. Ei, vaikka olisi voimaakin. Oikea suunta on alaspäin, koska sitä kautta löytyy kiinnipitävän käden heikoin kohta: peukalon ja etusormen välinen aukko.
Ujutan siis rannettani sellaiseen asentoon, että sen on mahdollista solahtaa otteesta irti. Autan toisella kädellä tarttumalla omaan käsivarteeni, keskitän voimani ja riuhtaisen maata kohti. Pääsen irti. Mikä tunne! Minä pystyn tähän!
Ja sitten pitäisi ottaa jalat alleen ja soittaa hätänumeroon.
– Paras itsepuolustuskeino ei ole karate vaan karata, ohjaaja tiivistää.
Hän toimisi metrossa aivan samoin kuin minäkin – vaikka on harrastanut eri kamppailulajeja 1990-luvulta lähtien ja pystyisi selättämään kenet tahansa. Ahonen kertoo, että hän jäisi ilman muuta pois vaunusta, jos huomaisi jotakin uhkaavaa.
Ennakointi ei siis ole heikkoutta tai raukkamaisuutta vaan olennainen osa itsepuolustusta. Ahosen mukaan lähtökohtana on aina välttää vaarallisia tilanteita. Ja jos sellaiseen joutuu, parasta on poistua mahdollisimman nopeasti.
Saan siis synninpäästön. Jäämällä uhkaavaan tilanteeseen en pystyisi muuttamaan maailmaa vähemmän pelottavaksi tai paremmaksi paikaksi tuleville sukupolville. Pahimmassa tapauksessa vaarantaisin henkeni.
Itsepuolustus kiinnostaa varsinkin riskialoilla työskenteleviä
Seuraavassa harjoituksessa parini pitää minusta kiinni kaksin käsin. Väännän ja riuhdon. En pääse irti, vaikka noudatan Ahosen ohjeita. Naamaa kuumottaa. Pari on minua pienempi, mutta niin sinnikäs, että rupeaa naurattamaan. Eihän tästä tule mitään!
Oikeassa tilanteessa ei tietenkään naurattaisi. Mutta miten todennäköistä on, että minua yritettäisiin kaksin käsin raahata jonnekin, mihin en haluaisi?
Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaista suomalaisista 6,4 prosenttia koki vuoden 2021 aikana sen, että joku esti liikkumasta tai tarttui kiinni. Naisille sitä tapahtui miehiä useammin, samoin kuin fyysistä väkivaltaa ylipäätään sekä seksuaalista väkivaltaa.
Yleisimmin uhkaaja tai väkivallan tekijä oli tuntematon tai puolituttu.
Yleisin paikka joutua uhkailun tai väkivallan uhriksi oli naisilla työpaikka. Tämä johtuu siitä, että naiset työskentelevät miehiä useammin terveys- ja sosiaalipalvelualoilla, missä on kohonnut riski kohdata väkivaltaa. 34–54-vuotiaista naisista lähes 10 prosenttia oli kokenut uhkailua tai fyysistä väkivaltaa työtehtävissään.
Riskialoilla työskentelevät ovat tuttu näky myös Janne Ahosen kursseilla. Hän on kouluttanut paljon terveydenhuollon ammattilaisia ja apteekkialalla työskenteleviä sekä opettajia ja asiakaspalvelutyötä tekeviä.
Kannattaa tehdä riskiarvio omasta arjesta, Ahonen neuvoo. Hän kehottaa miettimään, millaisessa ympäristössä tulee päivittäin liikuttua ja millaisia tilanteita kohdattua. Siten on helppo hahmottaa vaaranpaikat ja miettiä etukäteen, miten toimia. Pelätä ei kannata, hän rauhoittelee. Mutta varautua kannattaa.
Sosiaalitoimiston virkailijalla vaaranpaikka voi olla työhuone, jossa hän kohtaa asiakkaita. Koulun rehtorilla se voi olla tila, jossa hän tapaa oppilaita ja näiden vanhempia. Onko työpöytä sijoitettu niin, ettei kävijä pääse tukkimaan huoneen ainutta uloskäyntiä, jos tilanne kärjistyy?
Ennakointi on tärkeää. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että valitsen metrossa istumapaikan siten, että näen, keitä sisään tulee. Ja että pääsen tarvittaessa nopeasti pois.
Itsepuolustus on sitä varten, että pääsee pois tilanteesta
Kysymyksiä sinkoilee kurssinpitäjälle. Entä jos kiinnipitäjä on isokokoinen mies? Miten hänet saa tönäistyä niin kauas, että ehtii juosta karkuun?
Saako potkaista munille? Saa, kurssin ohjaaja vastaa. Mutta vain sen verran, että pääsee itse pois tilanteesta. Ketään ei saa jäädä potkimaan, vaikka tämä olisi tehnyt mitä. Rankaiseminen on oikeuslaitoksen tehtävä.
Harjoittelemme potkuja ja lyöntejä. Opimme myös, mikä on se toinen arka paikka, johon voi tähdätä. Nenä. Siihen kun osuu, toinen on jonkin aikaa poissa pelistä ja itse ehtii turvaan.
”Niin kallista tietokonetta tai merkkilaukkua ei ole olemassa, että sen vuoksi kannattaisi riskeerata oma henki.”
Entä jos joku vie laukkuni? Voinko juosta perään ja ottaa omaisuuteni takaisin, kysyy eräs kurssilainen. Ahonen vastaa antamalla ohjenuoran: ”Mieti, miten voisit luopua omaisuudestasi sen sijaan, että miettisit, miten puolustaisit sitä.”
– Niin kallista tietokonetta tai merkkilaukkua ei ole olemassa, että sen vuoksi kannattaisi riskeerata oma henki ja terveys. Jos omaisuus on ainoa, mitä tekijä haluaa sinulta siinä tilanteessa, kannattaa suosiolla antaa, mitä hän vaatii, Ahonen sanoo, kun haastattelen häntä kurssin jälkeen.
– Yleensä ryöstöihin syyllistyvät ovat huumausaineiden käyttäjiä tai rikollisten nuorisojengien jäseniä, eivätkä tällaiset henkilöt välttämättä välitä heille koituvista rikosoikeudellisista seurauksista. He voivat toimia hyvinkin arvaamattomasti.
Ahonen kertoo pitävänsä taskussaan ”ryöstörahaa” eli summaa, joka ei ole kovin iso muttei hirveän pienikään.
– Jos joku tulee vaatimaan rahaa puukolla uhaten, taskusta voi heittää sen viisikymppisen ja parhaassa tapauksessa tilanne on sillä ohi.
Itsepuolustus on lain mukaan oikeutettua, mikäli se on välttämätöntä välittömästi uhkaavan – tai jo alkaneen – oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Puolustuskeinojen pitää olla kohtuullisia tilanteeseen nähden. Esimerkiksi vähäarvoisen omaisuuden pelastamiseksi ei ole lupa käyttää terveyttä tai henkeä uhkaavia keinoja.
Entä miten puuttua siihen, jos jonkun muun fyysistä koskemattomuutta uhataan? Janne Ahonen antaa yksiselitteisen ohjeen.
– Suosittelen hälyttämään aina apua, kun havaitsee jonkun olevan vaarassa.
Väliin menemistä hän ei suosittele.
– Siinä on riski, että joutuu itse väkivallan uhriksi. Turvallisempaa on ilmoittaa asiasta hätäkeskukseen turvallisen välimatkan päästä. Joukkoliikennevälineissä kannattaa lisäksi pyytää henkilökuntaa paikalle.
Varautuminen vähentää pelkoa liikkua yksin
Palataan metroasemalle. Olen poistunut metrovaunusta, koska olen kokenut kanssamatkustajan käytöksen uhkaavaksi. Mitään konkreettisia uhkauksia ei kuitenkaan ole ladeltu eikä kukaan ole pidellyt ketään kiinni saatikka lyönyt.
Kannattaako minun silti soittaa metron turvavalvomoon ja ilmoittaa asiasta?
Kyllä. Järjestyksenvalvojien ammattitaitoon on voitava luottaa. Turvavalvomosta kerrotaan, että sinne voi soittaa matalalla kynnyksellä, oli sitten havainnut uhkaavaa käytöstä tai kokenut riskiä sellaisen kehkeytymiselle.
Järjestyksenvalvojia on useilla asemilla, ja turvavalvomosta heidät voidaan hälyttää metrojunaan katsomaan, miltä tilanne siellä näyttää. Myös suoraan järjestyksenvalvojan puoleen voi kääntyä.
Kurssin jälkeen työkaverini ihmettelivät, eikö pelottavien tilanteiden pähkäileminen kasvata pelkoa entisestään. Ei. Minusta tuntuu, että asia on juuri päinvastoin. Varautuminen vähentää pelkoa liikkua yksin ulkona. Samaa sanoo Janne Ahonen.
– Koulutuksiin osallistuneet tytöt ja naiset ovat kertoneet, että he ovat saaneet itsevarmuutta toimia uhkaavissa tilanteissa. He uskaltavat rohkeammin liikkua julkisilla paikoilla, koska tietävät perusteet uhkatilanteista.
Joskus pahimmatkin pelot voivat käydä toteen. Esimerkiksi postinjakajan surma Vantaalla marraskuussa kosketti monia. Väkivallan uhriksi joutunut postinjakaja oli nuori nainen.
Vastaavaa tapahtuu onneksi hyvin harvoin. Pelkääminen on turhaa, koska se rajoittaa elämää, Ahonen sanoo.
– Kyllähän Suomi on edelleen yksi maailman turvallisimmista maista. On hyvin epätodennäköistä, että mitään sattuisi. Mutta niitä epätodennäköisiäkin tilanteita varten kannattaa suunnitella, miten toimisi. Ehkä jopa harjoitella.
Itsepuolustus on verrattavissa hätäensiaputaitoihin.
– Ensiapukoulutuksessa toivoo, ettei koskaan joutuisi elvyttämään. Jos elvytystilanteeseen kuitenkin joutuu, koulutuksen ansiosta päässä on jonkinlainen ajatus siitä, mitä pitää tehdä. Sama tässä. Kun olet kerran elämässäsi pohtinut näitä asioita, et lamaannu, jos jotain sattuukin. Tiedät, että pääset irti ja pystyt pinkaisemaan karkuun.
Parhaassa tapauksessa kurssilta saa kipinän uuteen harrastukseen. Potkuharjoitusten ansiosta minä ymmärsin, että potkuni olivat aivan voimattomia, niin kuin otteeni muutenkin. Sittemmin olen katsellut sillä silmällä ilmoituksia aikidokursseista. Jospa uskaltautuisin mukaan. Ei varmasti olisi pahitteeksi, että oppisin käyttämään voimaa.
Laki hätävarjelusta löytyy esim. Finlex.fi-sivuilta: rikoslain 4. luvun 4. pykälä.
Jutun alkuperäinen versio on julkaistu Annan numerossa 3/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous