Positiivinen ihminen
Positiiviset ihmiset valitsevat ympärilleen vain sellaisia asioita, joista he saavat positiivista energiaa.
Itsetuntemus

Positiivinen ajattelu todella kannattaa – 6 huikeaa piirrettä, joista tunnistat aidosti positiivisen ihmisen

Mitä aidosti positiiviset ihmiset tekevät toisin? Usko tai älä, onnellisuus on valinta. Positiiviset ihmiset eroavatkin muista siinä, että he työskentelevät tietoisesti onnellisuutensa eteen.
Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Kun jokin menee pahasti pieleen, on aivan loogista tuntea itsensä huonoksi, järkyttyneeksi tai vihaiseksi hankalassa tilanteessa. Onnellisuus on kuitenkin enemmän valinta kuin seurausta olosuhteista. Sillä on siis merkitystä, miten reagoimme hankaliin tilanteisiin. Positiivisen elämänasenteen omaksuminen saattaa vaatia hieman harjoitusta, mutta se on mahdollista.

Optimistisia ja positiivisia ihmisiä yhdistää muutama tapa ja piirre – poimi näistä vinkit myös itsellesi.

1. Positiivinen ihminen osaa ajatella realistisesti

Positiiviset ihmisetkään eivät aina katso maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, vaikka niin voisi kuvitella. Positiivisen elämänasenteen omaksuminen vaatii realistista ajattelutapaa, jonka pääpaino on positiivisissa puolissa.

Moni ajattelee, että optimistit näkevät ainoastaan asioiden hyvät puolet ja jättävät kaiken muun huomiotta. Se ei kuitenkaan ole hyvä lähestymistapa. On tärkeää tunnistaa asioiden molemmat puolet ja sen jälkeen valita, mihin keskittää energiansa – positiiviseen vai negatiiviseen?

2. He havainnoivat ajatuksiaan

Positiiviset ihmiset eroavat muista myös siinä, että he havainnoivat ajatuksiaan paremmin kuin muut. Suurin osa negatiivisista ajatuksista ei ole tiedostettuja, vaan puhuttelemme itseämme negatiivisesti edes tajuamatta sitä.

On tärkeää huomata tuhoisat ajatukset ajoissa ja taltuttaa ne ennen kuin ne pääsevät vaikuttamaan. Positiiviset ihmiset ovat tietoisia siitä, kuinka negatiiviset ajatukset voivat vaikuttaa heihin. He nappaavat kielteisistä ajatuksista kiinni jo ennen kuin ne ehtivät kunnolla syntyäkään.

3. Positiiviset ihmiset eivät ole mustavalkoisia

Yhteiskunnassamme on tapana luokitella asiat joko hyviksi tai huonoiksi hyvin nopeasti. Positiivisia ihmisiä yhdistää se, että he eivät tuomitse ihmisiä, asioita tai tapahtumia mustavalkoisesti.

Yksi tapa opetella päästämään irti tuomitsevuudesta on tietoinen läsnäolo. Mindfulnessia harjoittamalla voi oppia tunnistamaan omia ajatuksiaan ja ymmärtää, että ne ovat vain ajatuksia, eivät totuus. Sen jälkeen haasteena on muuttaa omia ajatteluun vaikuttavia, syvälle juurtuneita uskomuksiaan maailmasta.

4. He tekevät asioita, joista he nauttivat

Positiivisuutta on helpompi ylläpitää silloin, kun olo tuntuu hyvältä. Positiiviset ihmiset käyttävät aikaansa tekemällä asioita, joista he nauttivat ja joista he saavat positiivisia tuntemuksia.

Tutkimusten mukaan esimerkiksi meditointi, päiväkirjan kirjoittaminen sekä ystävien ja perheen kanssa oleilu lisäävät positiivisia tunteita. Positiiviset tunteet taas lisäävät positiivisia ajatuksia.

5. Positiiviset ihmiset työstävät epävarmuuksiaan

On vaikea löytää ihmistä, joka ei olisi lainkaan kriittinen itseään kohtaan. Myös positiiviset ihmiset ovat välillä ankaria itselleen, mutta he myös tekevät asialle jotain.

Negatiivinen puhe itseä kohtaan täyttää toisinaan positiivistenkin ihmisen mielet, mutta he tiedostavat sen. He myös tekevät töitä niiden asioiden eteen, joiden vuoksi heidän on vaikeaa hyväksyä itsensä.

6. He valitsevat ympärilleen positiivisia ihmisiä

Myrkylliset ihmiset ja tilanteet ovat suuri syy sille, miksi koemme negatiivisia tunteita. Tutkimusten mukaan stressi tarttuu, ja mitä enemmän ympäröit sillä itsesi, sitä enemmän se vaikuttaa ajatuksiisi.

Samalla tavalla myös onnellisuus tarttuu. Positiiviset ihmiset ympäröivät itsensä ainoastaan sellaisilla ihmisillä ja asioilla, joiden ansiosta heidän optimistinen asenteensa säilyy.

Lähteet: Huffington Post

X