Itsetuntemus

Pukeudutko yleensä mustaan, siniseen vai punaiseen? Tämän vaatteidesi väri kertoo sinusta

Värit ja vaatteet kertovat meistä ja mielialastamme enemmän kuin usein tulemme edes ajatelleeksi. Lue, mitä lempivärisi viestivät sinusta.

Teksti:
Iina Alanko
Kuvat:
Istock

Mitä punainen väri kertoo kantajastaan?

Värit ja vaatteet kertovat meistä ja mielialastamme enemmän kuin usein tulemme edes ajatelleeksi. Lue, mitä lempivärisi viestivät sinusta.

Värit vaikuttavat ihmisten mielialaan ja tunteisiin. Ne myös viestivät eri asioita ja herättävät erilaisia mielikuvia. Moni valitsee vaattensa ja niiden värin intuitiolla, mutta väreillä voi myös tietoisesti vaikuttaa omaan mielialaan. Ylläsi kantamat värit vaikuttavat myös siihen, millaisia mielikuvia muut luovat sinusta.

Jokaisesta väristä löytyy satoja eri sävyjä. Väriasiantuntijoiden mukaan esimerkiksi kirkkaat, voimakkaat värit viestivät ulospäin suuntautuneisuudesta, aktiivisuudesta ja elämäiloista, murretut ja levollisemmat värit vastaavasti maltista, varovaisuudesta ja harkitsevuudesta.

Omaa terveyttäänkin voi edistää valitsemalla ylleen värejä, jotka tasapainottavat ja harmonisoivat kehoa ja mieltä ja ottavat huomioon sen kulloisetkin tarpeet.

Keltainen kertoo, että sinulla ei ole itsetunto-ongelmia

Keltainen vaatii kantajaltaan paljon eikä ole epävarman ihmisen väri. Keltaiseen pukeutuva ei pelkää muiden katseita eikä epäile karismansa valovoimaisuutta. Päinvastoin: keltainen kertoo horjumattomasta itsevarmuudesta. Keltainen on myös nuoruuden ja älyn väri.

Punaiseen pukeutuva on tehokas toimija

Punainen on perinteisesti intohimon väri, mutta se viestii myös elinvoimaa ja sisäistä lämpöä. Vartalon alaosassa se viestii yhteydestä maahan ja omiin juuriin. Siksi punaisiin housuihin tai sukkiin pukeutuja kertoo olemuksellaan olevansa jalat maassa -tyyppi eikä mikään turha haihattelija. Punainen on myös toiminnan ja tehokkuuden väri. Se virkistää, kiihdyttää pulssia ja tihentää hengitystä.

värit
Valkoisella on energiaa antava, elvyttävä ja puhdistava vaikutus. Punainen viestii elinvoimaa ja sisäistä lämpöä.

Puhdas sininen on rationaalisen järjen väri

Puhdas, kirkas sininen tulkitaan useimmiten viileäksi ja etäiseksi, mutta myös rauhoittavaksi ja luottamusta herättäväksi. Spontaani ihmistyyppi vierastaa vaistomaisesti sinistä, koska se on myös järjen ja rationaalisen päättelyn väri.

Yötaivaan tumma sini viestii viisaudesta

Tumma indigonsininen on etenkin miestenvaatteissa hyvin yleinen väri, varmaankin koska se viestii viisaudesta ja oppineisuudesta. Tumma, lähes mustaksi kääntyvä sininen on myös filosofisen mietiskelyn väri. Selkeimmin värin vaikutuksen voi todeta katsellessa öiselle tummansiniselle tähtitaivaalle, jolloin mieli nopeasti kääntyy pohtimaan tavallista syvällisemmin elämän merkitystä.

Vihreään pukeutuva haastaa muita ja itseään

Keltaista ja sinistä yhdistävällä vihreällä on sävystä riippuen monia, hieman toisistaan poikkevia merkityksiä. Vaaleanvihreä tuo lohtua ja tasapainottaa. Siihen pukeutuminen voi kertoa, että olet selviämässä isosta tai pienemmästä kriisistä. Toisaalta vihreä viestii myös kyvystä sympatiaan.

Luonnon intensiivinen vihreys haastaa uudistumaan ja tarttumaan toimeen, ja voi siksi olla tulkitsijan omista lähtökohdista johtuen joko innostava ja kannustava tai vaihtoehtoisesti rankka ja vaativa väri.

Violetti on henkisyyden ja intuition väri

Violetti on väri, joka kertoo kantajansa miettivän arvojaan. Siksi moni teini- tai murrosikäinen alkaa yhtäkkiä tietämättään suosia violettia joko sisustuksessa tai pukeutumisessaan. Violetti on myös intuition, henkisyyden ja inspiraation väri. Toisaalta se voi kertoa kantajansa taipumuksesta herkkäuskoisuuteen.

Oranssi ihminen kunnioittaa itseään

Oranssi kertoo kyvystä rakastaa ja kunnioittaa itseään terveellä ja positiivisella tavalla. Oranssilla värillä voi hoitaa kolhiutunutta itsetuntoa tai väsynyttä mieltä, koska se myös piristää, tukee ja antaa voimia. Oranssi väri viestii myös iloa, vilkkautta, innostusta ja toivoa.

Turkoosiin pukeutuva etsii yhteyttä toisiin

Vihreää, sinistä ja keltaista sisältävä turkoosi on kommunikaation ja uteliaisuuden väri, joka kertoo ihmisen kaipauksesta ja ikävästä toisen luo. Turkoosiin pukeutuva viestii halusta löytää yhteys toiseen ihmiseen ja houkuttelee siksi muita lähelleen. Turkoosiin pukeutuessa saattaa huomata, kuinka toiset heittäytyvät puheliaaksi tai avautuvat yllättäen. Turkoosi on myös vastaanottavaisuuden, tunteellisuuden ja selkeyden väri.

Mustaan voi piiloutua

Musta imee kaikki värit eikä heijasta mitään. Vaikka mustaa usein pidetään asuissa tyylikkäänä, se kertoo kantajansa ottavan varman päälle ja kaihtavan riskejä tai itsensä alttiiksi panemista. Mustaan voi piiloutua ja suojautua. Aina mustaan pukeutuvalla on kenties salaisuuksia, joista hän ei uskalla tai halua kertoa kenellekään.

Aina varma valkoinen

Jos epäröit, mikä väri tuntuu oikealta, valitse yllesi valkoista. Se on neutraali ja suojeleva väri, jolla on energiaa antava, elvyttävä ja puhdistava vaikutus. Valkoiseen pukeutuminen kertoo avoimuudesta ja puhtaudesta.

Lähteet: Helena Luukkonen: Parantava sateenkaari, Lori Reid: Terveyttä ja elinvoimaa väreistä, Lilian Verner-Bonds: Väriterapia

Lue myös:

Testaa, mikä väri kuvastaa persoonallisuuttasi

Tiedätkö, minkä värinen aura sinulla on ja mitä se kertoo sinusta? Testaa!

Näin yhdistät kirkkaita värejä toimivasti keskenään

X