–  Ihminen on osaava olento, jonka mieli tarvitsee tavoitteita.
– Ihminen on osaava olento, jonka mieli tarvitsee tavoitteita.
Itsetuntemus

Tarvitsevatko juuri minun aivoni ja mieleni virikkeitä vai lepoa? Asiantuntijat antavat vinkkejä itsetutkiskeluun 

Pitää opiskella, kehittyä ja edetä. Vai pitääkö sittenkään? Mitä ihmisen hyvinvoinnille ja aivoille tapahtuu, jos hän lakkaa kehittämästä itseään?
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Tinka Lindroth

Tuttavani teki vanhempain­vapaalla väitöskirjan, opiskeli sisustussuunnittelijaksi ja juoksi muutaman maratonin. Hän ei käytä vapaalla läppäriä somettamiseen vaan osallistuu webinaareihin ja verkkokursseille. Hän haluaa kehittää itseään, ja hankitut taidot näyttävät hyviltä cv:ssä. Minusta tuttava on super­ihminen, mutta psykologi Satu Lähteenkorvan mielestä hän on inhimillinen.

– Ihminen on osaava olento, jonka mieli tarvitsee tavoitteita. Aikaansaaminen palkitsee ja tuottaa hyvää oloa.

Meillä ihmisillä on myös elintärkeä tarve kuulua joukkoon. Se saa meidät vertaamaan itseämme jatkuvasti toisiin. Vertailemalla selvitämme, olemmeko joukkoon kuulumisen arvoisia.

Kun aikaansaamisen ja joukkoon kuulumisen tarpeet yhdistyvät aikamme ilmiöihin, kuten kvartaalitalouteen ja individualismiin, itsensä kehittämisestä tulee kilpailu. Ihminen pyrkii rakentamaan itsestään aina vain paremman painoksen.

”Ihmissuhteissa syntyneet haavat tekevät meistä suorittajia. Haavat koetaan heikkouksiksi, joita koetamme paikata jatkuvalla tekemisellä.”

Osa ihmisistä tyytyy kuitenkin tuttavaani pienempiin haasteisiin. He kasvattavat mieluummin vaikka vihanneksia kotipuutarhassaan kuin ansioluetteloaan.

– Vähempään tyytyminen mielletään monesti viaksi, kun yhteiskunta huutaa viestiä jatkuvasta kasvusta ja kehittymisestä, Lähteenkorva tietää. Hän käsittelee aihetta Terveesti tasapainossa -kirjassaan.

Kehittymisen pakko voi olla ihmisen oma ajatusvääristymä

Itsensä kehittäminen muuttuu hyvästä asiasta huonoksi, jos se on keino lisätä omaa arvoa muiden silmissä. Tällöin ihminen kokee, että hänen pitää ansaita olemassaolonsa suorittamalla.

– Ihmissuhteissa syntyneet haavat tekevät meistä suorittajia. Haavat koetaan heikkouksiksi, joita koetamme paikata jatkuvalla tekemisellä.

Paahdamme pitkää päivää vanhempiemme, opettajan tai vaikka puolison ääni mielessämme. Olemme myös saattaneet oppia pitämään jatkuvaa tekemistä normaalina. Tunnemme riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteita. Äänet ja tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne saavat meidät tekemään arvojemme vastaisia valintoja.

Kehittymisen pakko voi myös olla eräänlainen ihmisen oma ajatusvääristymä. Ajatusvääristymät ovat sisäistä puhetta, jonka avulla ihminen tulkitsee todellisuutta. Suorittaja voi katsoa omaa elämäänsä kielteisten silmälasien läpi.

– Tyytymättömyys ja kiittämättömyys voivat tehdä ihmisestä suorittajan. Jatkuvan itsensä kehittäjän elämässä asiat eivät ole koskaan niin hyvin, että hän voisi pysähtyä nauttimaan niistä.

Suorittaja ei ymmärrä, että aikaansaamisen tarpeen voi täyttää muutenkin kuin opettelemalla jatkuvasti uutta. Kun on saavuttanut osaamisessaan tietyn tason, oman osaamisen sisällä voi tehdä asioita eri tavoin.

Lähteenkorva kannustaa suorittajaa pysähtymään ja miettimään, miksi haluaa jatkuvasti pyrkiä parempaan. Ketä ja mitä kurssilta toiselle kiiruhtaminen palvelee? Omia motiiveja kannattaa mietiskellä turvallisessa seurassa, sillä pysähtyminen voi tehdä kipeää.

– Ellei syy kehittää itseä ole aidosti oma ja omien arvojen mukainen, ihminen voi huomata viettäneensä vuosia, jopa vuosikymmeniä jonkun muun kuin itsensä valitsemaa elämää.

Suorittajan yhteys minuuteensa ja persoonaansa on kadoksissa. Hän ei välttämättä edes tiedä, mitä kaipaa tai mistä aidosti pitää.

Yhteisön paine voi vaatia ihmistä muokkaamaan itsestään tietynlaisen.

– Oma minuus on vaarassa kadota seurassa, joka saa kokemaan huonommuutta. Näiden ihmisten seuraa kannattaa karttaa.

Kun minuus joutuu piiloon, ihminen lakkaa pitämästä itsestään – tai kuten Lähteenkorva sanoo, ihmisen aito minätyytyväisyys heikkenee. Tällöin esimerkiksi tutun ihmisen uusi tutkinto ei aiheuta iloa vaan paineita tehdä samoin.

Kun minätyytyväisyys on vahva, ihminen ymmärtää, ettei kaikista voi tulla kaikkea. Hän tunnistaa rajallisuutensa, osaa jakaa voimavaransa oikein eikä väsy.

– Ajatus siitä, että ihminen voi olla koko ajan parempi, on epäterve ja ajaa ihmisen epätasapainoon.

Pysähtyminen ja karsiminen kannattavat aina

Tasapaino alkaa karsimisesta. Myös se edellyttää pysähtymistä.

– Pysähdyksissä näkee tarkasti ja osaa karsia omia arvoja ja minuutta vähentäviä asioita ja ihmisiä.

Usein jo asioiden kuvitteleminen auttaa huomaamaan karsittavat asiat. Voi miettiä, miltä tuntuisi, jos ei esimerkiksi osallistuisi johonkin juttuun.

Karsiminen on uskollisuutta itseä kohtaan. Omaa hyvinvointia haittaavat roolit ja asiat jäävät, ja arkeen vapautuu tilaa omannäköisille, omaa minuutta vahvistaville asioille.

– Kun ihminen askel askeleelta tutustuu itseensä, tykkää tuntemastaan ja on enemmän sinut minuutensa kanssa, aito minätyytyväisyys lisääntyy. Hänen on parempi, vapaampi ja mukavampi elää elämäänsä.

X