Itsetuntemus

Tavoitteiden saavuttamiseen on tiettyjä kikkoja, jotka tekevät onnistumisesta helpompaa – moni haave tyssää jo väärään aikataulutukseen

Huono ajanhallinta on usein syy sille, miksi suunnitelmat jäävät kerta toisensa jälkeen toteuttamatta. Kirjailija Rick Pastoor uskoo, että salaisuus on opetella pilkkomaan isot, kunnianhimoiset pyrkimykset pieniksi, toteutettaviksi tehtäviksi ja elää kvartaali kerrallaan.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Istock

Jos haluat saada enemmän asioita aikaiseksi, tartu näihin vinkkeihin.

Huono ajanhallinta on usein syy sille, miksi suunnitelmat jäävät kerta toisensa jälkeen toteuttamatta. Kirjailija Rick Pastoor uskoo, että salaisuus on opetella pilkkomaan isot, kunnianhimoiset pyrkimykset pieniksi, toteutettaviksi tehtäviksi ja elää kvartaali kerrallaan.

Hyvä ajanhallinta on avainasemassa, jos haluaa saada asioita enemmän aikaiseksi. Moni haaveilee isoista tavoitteista, mutta usein ne jäävät arjen jalkoihin tai pelkän haaveilun tasolle. Rick Pastoor on koonnut kirjaansa GRIP – miten hallitset viikkoasi, vuottasi, elämääsi vinkit, joiden avulla hän lupaa lukijan saavuttavan tavoitteensa ja saavan enemmän asioita aikaiseksi.

Tartu siis kalenteriin ja lähde liikkeelle näistä.

1. Aseta henkilökohtainen tavoite

Jotta ajanhallinta helpottuu ja asioita saa aikaiseksi, on tärkeää tietää, mitä haluaa saada aikaiseksi. Lähde siis liikkeelle pohtimalla, mikä on oma henkilökohtainen tavoitteesi ja missä ajassa haluat saavuttaa sen. Tavoitteita voi asettaa eri kategorioiden alle. Ne voivat olla esimerkiksi työ, kumppani ja kotielämä, ystävät, terveys, taidot, sivuprojektit, lopettaminen, raha ja säästäminen. Mitä haluaisit saavuttaa näiden asioiden parissa?

2. Palastele tavoitteet pieniksi tehtäviksi

Yksi kirjan keskeisimmistä vinkeistä ajanhallintaan on nähdä tavoitteet virstanpylväinä matkan varrella, ei lopullisena määränpäänä. Salaisuus onkin opetella pilkkomaan isot, kunnianhimoiset pyrkimykset pieniksi, toteutettaviksi tehtäviksi.

Keksi seuraavaksi unelmia ja ideoita jokaiseen valitsemaasi kategoriaan. Muotoile kaksi tai kolme mitattavaa tavoitetta jokaiseen kategoriaan seuraavien kolmen kuukauden ajalle. Uskotko saavuttavasi tavoitteesi? Jos et, karsi listaasi, kunnes se tuntuu toteutettavalta.

Tavoitteita laatiessa on tärkeää pohtia, onko tavoite innostava ja onko sen toteuttaminen mahdollista. Mitä huolellisemmin ja konkreettisemmin tavoite on muotoiltu, sitä helpompi sen toteutumisesta on pitää kiinni.

3. Elä ja aikatauluta kvartaali kerrallaan

Jos haluat tehostaa ajanhallintaasi, Pastoor kehottaa kirjassaan tarkastelemaan elämää kolmen kuukauden pätkissä. Vuosi on liian pitkä aika konkreettisten tavoitteiden asettamiseksi, mutta kuukaudessa aika loppuu, kun on vasta päässyt vauhtiin. Neljännesvuositavoitteet onnistuvat varmimmin, ja tavoitteiden deadlinen voi asettaa selkeästi aina kvartaalin loppuun.

Kolmen kuukauden säteellä on myös helpompi ennakoida liikkuvia osia, jotka voivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon tavoitteen työstämiselle jää aikaa. Nämä käänteet pyritään huomioimaan jo suunnitteluvaiheessa.

Ensimmäisen vuosineljänneksen tavoitteiden asettamisen jälkeen kannattaa tehdä suurpiirteinen, suuntaa antava suunnitelma loppuvuodelle. Tästä on hyötyä myöhemmin, kun olet valmis asettamaan konkreettisempia tavoitteita myöhemmille vuosineljänneksille.

Lue myös: Näin saat lisää aikaa arkeen – harjoittele aikatauluttamisen mestariksi

4. Tee säännöllisiä tilannekatsauksia

Jotta saavutat tavoitteesi, sinun täytyy muistaa se. Siksi tavoitteiden äärelle on hyvä palata säännöllisesti. Omista tavoitteista kannattaa myös puhua ääneen, jotta ne pysyvät myös muiden mielessä.

Kun kvartaali on tullut päätökseen, on aika tehdä tilannekatsaus ja katsoa, saavutitko tärkeimmät tavoitteesi suunnitellusti ja onko ajanhallinta onnistunut. Pohdi, missä onnistuit ja mitkä tehtävät jäivät tekemättä. Muistuta itseäsi siitä, mitä haluat saavuttaa ja miksi tavoite on sinulle tärkeä.

Tee sitten samanlainen suunnitelma seuraavalla kvartaalille ja varaa tehtävien edistämiseen heti aikaa kalenteristasi.

Lue myös: Valitatko jatkuvasti kiirettä? Näiden neuvojen avulla saat lisää aikaa

X