Itsetuntemus

Tuntuuko siltä, ettet osaa mitään oikeasti? Erota terveen itsekriittisyyden ja huijarisyndrooman rajat

Huijarisyndroomasta kärsivän ja itsekriittisen ihmisen suurin ero löytyy ajattelun joustavuudesta.
11.10.2017 Teksti: Laura Koljonen Kuvat: iStock

”Pelkään välillä, että yleisö tajuaa, etten oikeasti osaa mitään. Mietin, olenko ansainnut kaiken sen tunnustuksen ja kaikki ne palkinnot, joita olen saanut, olenko todella kaiken suosion arvoinen.”

Näin sanoi yhdeksän levyä julkaissut, palkittu artisti Suvi Teräsniska Anna-lehden haastattelussa viime keväänä.

Suvi on niittänyt menestystä ja suosiota, silti tunne on vahva ja hänelle tosi: minä en osaa mitään.

Suvi on tyypillinen huijarisyndroomasta kärsijä.

Psykologi Tiina Ekman on kirjoittanut aiheesta teoksen Huijarisyndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä).

Ekmanin mukaan huijarisyndrooma on yleensä nuorten ihmisten ongelma, mutta siitä kärsivät myös keski-ikäiset. Huijarisyndroomaisella saattaa olla takanaan vuosikymmenten ura.

– Huijariajattelu nousee esiin esimerkiksi sillä hetkellä, kun jokin on valmista, Ekman sanoo.

– Se aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa. Huomaavatko muut, että en osaa tätä, huijarisyndroomainen pohtii.

Itsekritiikki on realistista

Mutta onko kaikki oman tekemisen kyseenalaistaminen huijariajattelua?

Ei tietenkään.

Mietitään esimerkkinä vaikka tilannetta, jossa henkilö X saa uuden työtehtävän.

Terveellä itsekritiikillä varustettu ryhtyy miettimään, onko koskaan aiemmin tehnyt vastaavaa. Jos ei hän selvittää, mikä omassa työhistoriassa on lähimpänä tällaista työtehtävää. Seuraavaksi hän miettii, miten voisi onnistua tehtävässä: etsii lisätietoa tai esimerkiksi juttelee sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet kyseisiä töitä.

– Terveesti itsekriittinen rakentaa mahdollisuuden oppia ja onnistua. Ja mikäli tällainen henkilö saa kriittistä palautetta, hän arvioi, mikä omassa tekemisessä on hyvää, mikä keskinkertaista ja mikä heikkoa.

Huijarisyndroomaisen ensimmäinen ajatus uuden työtehtävän edessä on, ettei tästä tule mitään – onnistuminen on täysin mahdotonta. Tunne suoriutumattomuudesta on vahva, koska ajatus omasta itsestä on niin kapea ja jäykkä.

– Tällaiselle ihmiselle asiat ovat usein joko mustia tai valkoisia, ja se saattaa olla toiminnan suhteen haitallista.

Ekmanin mukaan huijarisyndroomaisella on kaksi strategiaa.

– Joko tämä tekee paljon työtä, vaikka kantava ajatus taustalla on, ettei hän tule onnistumaan. Hän tavallaan puristaa mailaa aivan täysillä. Valtavalla ponnistuksella työ tulee tehtyä ja siitä saatu palaute on hyvää, mutta itselleen hän selittää, että onnistumisen syynä on suuren vaivan näkeminen. Hän ei usko, että suoritus on toistettavissa.

– Osa huijareista taas on alisuoriutujia. He välttelevät uutta tehtävää viimeiseen asti. Ei se kuitenkaan onnistu, he perustelevat itselleen. Viime hetkellä he tekevät jotakin. Jos palaute on kiittävää, he ajattelevat olleensa onnekkaita, eivät taitavia. Jos palaute ei ole positiivista, he sanovat ”mähän tiesin”. Toisin kuin terveesti itsekriittiset, he eivät ajattele, että tilanteesta olisi opittavissa jotakin.  

Huijarisyndroomasta voi päästä eroon

Pahimmillaan huijarisyndrooma voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta tai uupumusta, sillä taiteilu selviytymisen rajalla kuluttaa voimia.

Huijarisyndroomasta on kuitenkin mahdollista päästä eroon. Mustavalkoista mieltään voi kouluttaa joustavammaksi.

Alkuun pääsee, kun kääntää ajatteluaan niin, että ”ajatukseni ovat vain ajatuksia ja se, että ajattelen niitä, ei tee niistä totta”. Kaikkeahan voi ajatella. Se, mitä teemme, ratkaisee.

Ekmanin mukaan kannattaa myös opetella kuuntelemaan muiden arvioita omasta suorituksestaan.

Kun palaute on hyvää, kannattaa opetella ajattelemaan, että siinä on varmasti jotakin perää. Negatiivinen palaute puolestaan kannattaa tutkia realistisesti. Mikä tekeminen meni pieleen, mitä teen seuraavalla kerralla toisin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *