Itsetuntemus

Työuupumus yllätti työtään rakastaneen Rosanna Marilan: ”Ennen ajattelin, että ansaitsen levon vasta sitten, kun olen täyttänyt muiden vaatimukset”

Työuupumus yllätti toimittaja Rosanna Marilan, sillä hän rakasti työtään. Terapiassa hän tajusi, että oli tukahduttanut negatiiviset tunteensa miellyttääkseen muita.
Teksti: Rosanna Marila Kuvat: iStock

Miten minulle oikein kävi näin? Seison makuuhuoneeni ikkunan edessä ja tuijotan mitään näkemättömin silmin kaukaisuuteen. Olen viikkoa aiemmin saanut työterveyslääkäriltä diagnoosin: työuupumus ja keskivaikea masennus ja edessä on sairausloma. Se tuntuu mahdottoman vaikealta sisäistää.

Miten voi olla mahdollista, että minä, iloinen ja ekstrovertti ihminen olen päätynyt tähän jamaan? Minullahan piti olla kaikki hyvin. Työskentelin intohimotyössäni aikakauslehden toimittajana. Tiedostin kyllä olevani stressaantunut, mutta en kai sentään työuupunut?

No olinhan minä.

Lue lisää: Mihin katosi eetteristä suosikkijuontaja? Riikka Porttila: ”Olen yhä toipumisen tiellä”

Työuupumus ja pitkä sairausloma yllättivät

Tarinani on tavallinen. Nykyajan työelämä on hektistä ja vaatimukset ovat kovia antoisassakin työpaikassa. Koko ajan pitäisi tehdä kaikkea, mutta tuntuu, ettei mikään edisty. Yhtäkkiä päivä onkin kulunut epämääräiseen sälään, eikä oma ydintyö ole edennyt mihinkään.

Ihmisen stressijärjestelmää ei ole luotu vastaanottamaan jatkuvaa viriketulvaa. Pienen häiriötekijän jälkeen saattaa mennä jopa 20 minuuttia, että keskittymistä vaativaan työhön pystyy orientoitumaan uudestaan. Aivomme käyvät ylikierroksilla huomaamattamme koko ajan.

Eikä työ ole ainoa kuormittava tekijä.

Monella kaltaisellani kolme–nelikymppisellä naisella riittää myös työn ulkopuolella tekemistä, kuten pienten lasten hoitamista. Minullakin oli 2- ja 5-vuotiaat lapset. Vaikka he tarvitsivat paljon huomiota, pyrin samaan aikaan haastamaan ja kehittämään itseäni. Halusin olla se, joka viimein ratkaisee ikuisen dilemman: työn ja äitiyden täydellisen yhteensovittamisen.

Kunnes yhtenä päivänä se kaikki vain oli liikaa. Istuin työpisteelläni ja purskahdin yllät­täen itkuun. Tajusin, etten pysty kirjoittamaan enää mitään.

Lähdin kotiin ja soitin sekavassa mielentilassa työterveyteen. Terveydenhoitaja sanoi, että sinulla on työuupumus ja edessä on sairausloma, eikä se tule olemaan ihan lyhyt. Ei auttanut muuta kuin totella.

Aluksi en osannut rentoutua ollenkaan vaan kävin sairauslomallakin ylikierroksilla, koska se oli mukamas omaa aikaani. Minun piti varta vasten harjoitella lepäämään ja vain olemaan.

Sairausloma auttoi ymmärtämään, että työuupumus johtui kiltteydestä

En ollut ymmärtänyt, että työelämän lisäksi olin suorittanut muutakin elämääni yhä kiihtyvällä vauhdilla kehittelemällä vapaa-ajalle erilaisia projekteja. Se kostautui. Ärhentelin jatkuvasti kotona. Heräilin öisin valvomaan ja pohtimaan työasioita. Olin takakireä ja ihmettelin perheen yhteisellä rantalomallakin, miksen osannut vain rentoutua ja nauttia yhdessäolosta. Tuntui kuin vanne olisi koko ajan puristanut takaraivoani.

Jossain vaiheessa jo pelkkä matka autotallilta kotiovelle alkoi tuntua ylivoimaisen raskaalta.

Kiireinen työ ja ruuhkavuodet eivät kuitenkaan yksin selitä uupumustani. Siihen vaikuttivat myös tietyt luonteenpiirteeni: kiltteys ja suorittajaluonne.

Olen lapsesta asti saanut nautintoa siitä, että teen mukisematta sen, mitä pyydetään. Yleensä vielä vähän paremmin kuin olisi tarve. Halusin olla sekä töissä että vapaa-ajalla tavoitettavissa kaikille kaiken aikaa, koska sain siitä kehuja.

Minua kiiteltiin myös iloisuudestani. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että siitä muotoutui pääni sisällä taakka ja vaatimus: en sallinut itselleni negatiivisia tunteita, koska ne eivät vastanneet käsitystäni itsestäni.

Uskon, että tämä ajatusmaailma on osin ympäristön opettamaa. Väitän, että me omaksumme lapsesta asti rooleja, jotka ovat jotain muuta kuin me itse.

Kiltteydestäni puolestaan kertoo se, että uuvuttuanikin pohdin, onko minulla oikeus olla näin huonossa kunnossa, käyväthän ihmiset pahempiakin asioita läpi.

Työuupumus on yleistä

Työuupumus on työkulttuurissamme valitettavan yleistä. Yleinen arvio on, että yksi neljästä uupuu, mutta tarkkoja tilastoja ei ole. Se johtuu siitä, ettei työuupumusta luokitella viralliseksi sairaudeksi vaan oireeksi, eikä oireita tilastoida.

Masennuksesta lukuja kyllä löytyy. Väestötutkimuksen mukaan 7,4 prosenttia suomalaisista käy vuosittain läpi masennuksen, mutta lievemmistä masennusoireista kärsii vuosittain jopa 10–20 prosenttia suomalaisista. Olen varma, että osa näistä luvuista on sidoksissa työuupumukseen. Minäkään en olisi masentunut, ellen olisi ensin työuupunut.

Terveysalan ammattilaiset suosittelivat alusta asti minulle masennuslääkitystä. Vastustin sitä jyrkästi, sillä mielikuvani kyseisistä lääkkeistä oli todella negatiivinen. Ajattelin, että muutun zombiksi ja jään niihin koukkuun loppuelämäkseni. Jälkeen päin ajatus tuntuu huvittavalta, sillä ilman lääkitystä olin joka tapauksessa kuin zombi.

Jollain keinoin minun oli kuitenkin päästävä sängystä ylös, koska lapseni tarvitsivat minua. Oli pakko kokeilla.

Kun minulle löytyi oikea masennuslääke ja annoskoko, värit palasivat nopeasti elämääni. Yhtäkkiä oloni oli parempi kuin kuukausiin: minulla oli energiaa kävellä kaupungilla ja alkaa taas touhuta kotona. Kaikki ei ollutkaan enää loputonta harmautta ja liejussa tarpomista. Väliaikainen lääkitys ei ratkaissut ongelmiani, mutta se antoi minulle voimaa alkaa työstää niitä.

Terapia auttoi ymmärtämään itseään

Psykoterapia oli lopulta toipumisessa kaikista olennaisinta. Hain ja sain Kelalta tukea kuntoutuspsykotera­piaan, jota voi saada yhteensä kolme vuotta.

Ensin piti vain löytää oikea terapeutti. Yksi sanoi: ”Minulla on asiakkaita, joilla on aika paljon isompiakin ongelmia kuin sinulla.” En halunnut jatkaa hänen kanssaan.

Kun löysin minulle sopivan terapeutin, tunsin hänen kanssaan yhteyttä heti. Hänen vih­reällä nojatuolillaan aloin viimein rentoutua. Hän otti haaveeni, pelkoni ja huoleni ymmärtäväisesti vastaan. Monta kertaa minua pelotti avata yksityisiä ajatuksiani, koska ne ovat tuntuneet noloilta ja tyhmiltä. Mutta häpeä vähenee vain sillä, että sen sanoittaa.

Terapian avulla olen alkanut ymmärtää, ettei minun tarvitse olla aina kiltti. Kiltteyden vastakohta ei kuitenkaan ole pahuus, vaan ehkä ennemminkin jämäkkyys. Sen sijaan, että yritän loputtomasti miellyttää toisia ja saada heidät pitämään minusta, voinkin kertoa asiallisesti mutta selvästi, jos jokin ei minulle sovi. Olen oivaltanut, että ollakseni kokonainen minun pitää välillä saada olla muutakin kuin kiltti.

Lepoa ei tarvitse ansaita

Nykyään olen yrittäjä ja vastaan itse työkalenteristani. Se on sekä siunaus että kirous. Pystyn raivaamaan itselleni vapaapäiviä, jos väsyttää, mutta suorittajaluonteeni ei tee siitä helppoa. Heti, kun luulen oppineeni hölläämään, onnistunkin yhtäkkiä täyttämään kalenterini ja mietin, että miten tässä taas näin kävi.

Töiden vähentäminen väsymyksen vuoksi tuntuu todella ankealta. Sisäinen ääneni huutaa: kyllä, kyllä, ota ,ota, kyllä sinä vielä tuon yhden projektin jaksat! Mutta enää en ole tuon äänen vietävissä. Se saa huutaa, mutta sitä ei ole pakko kuunnella.

Olen nyt sinut oman työuupumustaustani ja siihen johtaneiden syiden kanssa. Mennyt ei määritä minua ihmisenä. Olen taas oma itseni – ja ehkä jopa vähän entistä viisaampi.

Ennen ajattelin, että olen arvokas ja ansaitsen levon vasta sitten, kun olen täyttänyt muiden vaatimukset. Kantapään kautta olen oppinut, ettei ihmisarvoni ole siitä kiinni. Olen edelleen kunnianhimoinen ja työ on minulle tärkeää, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Työelämässä olemme korvattavissa, mutta ihmisenä meistä jokainen on korvaamaton.

Rosanna Marilan kirjoittama ja Liisa Valosen kuvittama Työuupumuskirja on juuri ilmestynyt.

Lue lisää: Bloggaaja Eeva Kolu, 34, uupui kolme kertaa – kertoo nyt, mitä vuosien uupumusputki on hänelle opettanut

X