Itsetuntemus

Uhri vai uhriutuja? Nämä asiat auttavat, kun elämä kolhii

Jokainen joutuu elämänsä aikana kohtaamaan vaikeita asioita. Miten hankaluuksista pääsee yli uhriutumatta? Kysyimme asiantuntijalta.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Kohtalon kolhaisut eivät koettele vain osaa ihmisistä, vaan kaikki joutuvat kohtaamaan elämänsä aikana haasteita ja vaikeuksia.

Jokainen joutuu elämänsä aikana kohtaamaan vaikeita asioita. Miten hankaluuksista pääsee yli uhriutumatta? Kysyimme asiantuntijalta.

Jokainen meistä on joskus vaikeuksien uhri. Uhriutuja uhrista tulee kuitenkin vasta silloin, kun hän jää kiinni kohtaamiinsa vaikeuksiin.

Uhriutuja alkaa lopulta uskoa, että hän on ainoa, jota elämä koettelee todella rankalla kädellä. Sen takia hän ei pysty lainkaan myötäelämään muiden tuskaa. Uhriutuja kokee, että hänellä on aina ollut elämässä pahempia asioita kuin toisilla.

– Kuvainnollisesti voisi sanoa, että toiset eivät uhriudu, vaikka heiltä olisi hakattu pää irti. Toiset taas uhriutuvat siitä, että heiltä on nyrjäytetty pikkurilli. Kokemuksen rankkuus ei siis ole se, mikä uhriuttaa. Uhriutuminen on monesta eri tekijästä kiinni, sanoo psykoterapeutti, Elämänkaarikirjoitus-menetelmän kehittäjä ja kouluttaja Pepi Reinikainen.

Jotta sinusta ei tule uhriutuja, toimi näin elämän kolhiessa:

Erota oma osuutesi ja muiden osuus

Toisinaan elämän hankaluudet johtuvat omasta toiminnasta, mutta toisinaan elämässä saattaa tulla vastaan ongelmia, joiden syntyyn itsellä ei ole ollut osaa eikä arpaa. On tärkeää nähdä, mikä osuus itsellä ja muilla on ikävissä asioissa ja tehdä selvä ero näiden asioiden välille.

– Kanna vastuu omasta osuudestasi, mutta älä kanna koko maailman taakkaa harteillasi. Pyri tekemään jotain niille asioille, joihin voit vaikuttaa. Ne asiat, joihin sinulla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, sinun on vain hyväksyttävä, Reinikainen ohjeistaa.

Nykyään kaikkialla julistetaan, että kaikki on aina mahdollista. Se ei Reinikaisen mukaan pidä paikkaansa.

– On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Esimerkiksi omia vanhempiaan ei voi vaihtaa, vaikka he olisivat millaisia tahansa.

Aseta rajat sisäisille ja ulkoisille vaatimuksille

Myös vaatimukset voivat johtaa uhriutumiseen. Mieti vaikeina hetkinä, millaisia vaatimuksia asetat itsellesi ja muut asettavat sinulle. Ole realistinen ja rajaa kohtuuttomat vaatimukset elämästäsi.

– On tärkeää hyväksyä, että et voi tehdä kuin parhaasi, Reinikainen sanoo.

Varmista, ettet ole jo uhriutunut

Reinikaisen mukaan monen on helpompi tunnistaa uhriutumisen merkit toisesta kuin itsestään. Jos sinusta alkaa tuntua, että ikävät asiat tapahtuvat aina ja jatkuvasti vain sinulle ja elämä on yhtä kolhujen vastaanottamista, kannattaa alkaa muistella, mistä lähtien olet tuntenut näin tapahtuvan. Vain tiedostamalla ongelman, voit työstää sitä ja päästä irti uhriutumisesta.

– Yritä pohtia, mistä uhriutuminen on saanut alkunsa. Se voi olla jo kauan aikaa sitten tapahtunut asia, joka meni pieleen ja jonka käsittelemiseen sinulla ei silloin ollut voimia. Tai kenties olit ongelman käsittelemiseen liian nuori. Tämä on tiedostamisen polku, jossa on opeteltava olemaan rehellinen itselleen.

Lue myös:

Elämänkaarikirjoitus – Irti katkeruudesta ja uhriutumisesta

Kun kriisi iskee, miten toimit – Oletko selviytyjä vai lamaantuja?

Toimittaja Salla Paajasen 3 vinkkiä: Näin somesta saa tukea kriisin hetkellä

Tunnelukot kahlitsevat elämää – näin tunnistat ja murrat lapsuudessa syntyneet lukot

X