Itsetuntemus

Uskallatko sanoa suorat sanat? Näin opit pitämään puolesi kiperissäkin tilanteissa

Jos tunnet, että sinun on helpompi miellyttää ja myötäillä muita kuin tuoda esille omat toiveesi ja tarpeesi, saatat kärsiä jämäkkyyden puutteesta. Puolensa pitämistä voi onneksi harjoitella.

Teksti:
Virve Järvinen
Kuvat:
Istock

Jämäkkyys tarkoittaa sitä, että uskaltaa seisoa omien sanojensa takana.

Jos tunnet, että sinun on helpompi miellyttää ja myötäillä muita kuin tuoda esille omat toiveesi ja tarpeesi, saatat kärsiä jämäkkyyden puutteesta. Puolensa pitämistä voi onneksi harjoitella.

En taaskaan saanut sanottua. Sen seurauksena teen ylitöitä, kastelen kuukauden naapurin kukkia ja syön anopin tekemää pullaa. En osannut sanoa ei, vaikka perhe kiukuttelee yhteisen ajan vähyyttä, naapurilla on kukkia kuin kukkakaupassa ja vehnä vääntää vatsaa. Taivun mieluummin toisten tarpeisiin kuin aiheutan heille pahan mielen. Olen mielestäni kiltti. Psykologi, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti Johanna Pesolan mielestä olen liian kiltti, ja sellaisena kaikkea muuta kuin rehellinen.

– On rehellisempää itseä ja muita kohtaan sanoa suorat sanat kuin kerätä kiukkua vuosikaudet.

Jos oma tahto jää toistuvasti ilmaisematta ja oikeudet puolustamatta, kiukku purkautuu ennemmin tai myöhemmin hallitsemattomalla tavalla.

– Siitä purkauksesta tulee taatusti muille musta mieli.

”Jämäkkyyttä voi opetella”

Rohkeus seistä omien sanojen takana ja uskallus pitää puolensa on jämäkkyyttä. Jämäkkyys on suoraa, mutkatonta viestintää. Sen avulla ihminen voi pitää kiinni oikeuksistaan ja ilmaista tarpeensa ja toiveensa toista loukkaamatta.

– Jämäkkyyden puute kertoo voimakkaasta miellyttämisen tarpeesta. Syy siihen löytyy jokaisessa ihmisessä olevasta hylätyksi tulemisen pelosta. Haluamme kuulua joukkoon, emme joutua sen ulkopuolelle.

Jos tinkii toistuvasti omista tarpeistaan ja uhrautuu toisten vuoksi, tekee itselleen hallaa. Jämäkkyyden puute nakertaa itsetuntoa. Ihminen, joka pyrkii aina miellyttämään muita, hylkää itsensä ja voi päinvastoin joutua muiden hylkäämäksi.

– Ihmistä rakastetaan yleensä sitä enemmän, mitä aidompi hän on. Onneksi jämäkkyyttä voi opetella.

1. Laita asiat arvojärjestykseen

Jokaisen ihmisen oikeudet ja tarpeet ovat yhtä arvokkaita. Jatkuva uhrautuminen vie aikaa itselle tärkeiltä asioilta ja ihmisiltä. Jämäkkänä pysyminen on helpompaa silloin, kun oma arvomaailma on selkeä. Moni esimerkiksi listaa perheen elämässään ykköseksi, mutta päivät täyttyvät työjutuista.

Perheellisen kannattaa täyttää kalenteria samalla tavalla kuin ajanhallintataitoja opetteleva ihminen lasipurkkia. Kun purkkiin laittaa ensin isot kivet, niiden väliin mahtuu hiekkaa. Jos tekee toisinpäin, perhettä symboloivat isot kivet eivät enää mahdu purkkiin.

2. Pura höyryt ennakkoon

Kun omat oikeudet ja tarpeet jäävät pitkäksi aikaa täyttymättä, ihmiseen kertyy hurjasti vihaa. Viha on vahva tunne, ja liika tunteellisuus heikentää jämäkkyyttä. Rauhallisuus auttaa pitämään keskustelussa huomion asiassa ja johtaa toivottuun lopputulokseen helpommin.

Jotta pysyisit hankalana hetkenä jämäkkänä, pura kiukkusi yksin kotona. Vedä eteesi tyhjä tuoli, kuvittele siihen keskustelun toinen osapuoli ja anna palaa. Päristele niin, että kohtaamisen hetkellä olet itse tyyneys. Jos pokka h-hetkellä kuitenkin pettää, ota aikalisä: Minä en nyt pysty käsittelemään tätä asiaa. Sopiiko, että palaan siihen huomenna?

3. Muista minäpuhe

Minusta tuntuu. Minä koen asian näin. Minua kiinnostaisi tietää. Minäpuhe auttaa kuuntelijaa ymmärtämään, miten toinen kokee asian. Se ei syyttele, tuomitse eikä pakota ketään puolustusasemiin, sillä se ei arvostele toista.

Minäpuhe on rehellistä. Sen avulla hankalilta tuntuvat asiat on helpompi ottaa puheeksi. Minun on vaikea puhua raha-asioista. Olen sitä mieltä, että työstäni saama korvaus on liian pieni. Minusta tuntuu, että olen aina ylitöissä. Voisiko työtehtäviäni jakaa? Kun yksi aloittaa minäpuheen hankalista asioista, muut voivat seurata perässä.

Minäpuhe ei anna kenellekään syytä loukkaantua. Se on hyvä tapa pehmittää joskus tylyiltä tuntuvia toteamuksia. Minusta tuntuisi hyvältä, että menisimme suoraan asiaan.

4. Harjoittele ei-sanaa

Ei-sanan sanominen on sitä vaikeampaa, mitä harvemmin sitä käyttää. Se helpottuu, kun opettelee kieltäytymään joka päivä jostain asiasta, johon ennen vastasi myönteisesti. Ei kiitos, ei lisää löylyä. Minun on tukala olla täällä uimahallin saunassa, jos heitätte vielä lisää vettä kiukaalle.

Jämäkkä ihminen kysyy muilta eikä tee asioita oletusten perusteella. Luulemme usein, että muut odottavat meiltä enemmän kuin he oikeasti toivovat. Jämäkkä ei laskeudu lauteilta varmuuden vuoksi.

5. Treenaa vuorosanoja

Jos sanat jäävät kurkkuun aina samoissa tilanteissa, kirjoita niistä vuoropuhelu.

Oikea elämä ei kuitenkaan etene käsikirjoituksen mukaan, ja samaan repliikkiin tulee usein eri vastauksia. Vuorosanoja ja kykyä improvisoida kannattaa harjoitella kumppanin tai ystävien kanssa. Harjoituksissa jokainen voi ottaa roolit ja olla vuorollaan vaikka esimies, joka yrittää suostutella yhtä työntekijää jäämään ylitöihin.

6. Käytä avointa elekieltä

Toivotun lopputuloksen kannalta on monesti ratkaisevampaa se, miten asiat sanoo kuin mitä sanoo. Jos suu sanoo yhtä, mutta eleet toista, elekieli vie yleensä voiton.

Katseen välttely ja sulkeutunut asento viestittävät epävarmuutta. Jämäkkä ihminen katsoo silmiin. Hän antaa käsiensä levätä rauhallisesti sivuillaan tai sylissä ja suuntaa kehonsa kuulijaa kohti.

Omaa elekieltä kannattaa treenata peilin edessä ja pyytää siitä palautetta muilta.

7. Varaudu vastarintaan

Kun ympäristö on saanut tottua toisen joustamiseen ja uhrautumiseen, jämäkkyys voi alkuun herättää vastustusta. Muista voi tuntua, että uusi suhtautuminen loukkaa heidän tunteitaan. Jokainen ihminen on kuitenkin vastuussa omista tunteistaan. Kypsä, aikuinen ihminen ei kaada tunteitaan muiden päälle eikä kannettaviksi.

Omia sanomisia ei kannata vetää takaisin. Puolustelu johtaa vastaväitteisiin, ja kummallekin osapuolelle jää paha mieli. On parempi sanoa vaikka: Huomaan, että pahoitit mielesi. Kertoisitko miksi?

Viime kädessä jämäkkyys helpottaa kaikkien elämää. Muiden on helppo olla jämäkän ihmisen seurassa, koska heidän ei tarvitse arvuutella hänen kantaansa asioihin.

X