Isäsuhde
Itsetuntemus

Vaikea isäsuhde voi heijastua parisuhteeseen – Marianna Stolbow: ”Kaikilla on mahdollisuus korjaavaan kokemukseen”

Ilman isänrakkautta jäänyt tytär ei välttämättä ymmärrä ansaitsevansa hyvää kohtelua. Marianna Stolbow kertoo, miten tilanteen voi korjata aikuisena.
Teksti: Rosanna Marila Kuvat: Tinka Lindroth

Nelikymppisellä Liisalla on ollut vaikea isäsuhde läpi elämän. Liisa kokee, ettei hän tule isänsä kanssa kuulluksi omana itsenään. Isä ei ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt Liisan herkkyyttä, eikä ole osannut kannustaa ja kehua tytärtään.

Liisan lapsuudessa hänen äitinsä sairastui vakavasti. Liisa ei täysin ymmärtänyt äitinsä tilannetta ja pelkäsi, että äiti kuolee. Sen sijaan, että isä olisi lohduttanut ja tukenut Liisaa, isä saattoi sättiä häntä vaikkapa tekemättömistä kotitöistä. Liisan myös oletettiin pitävän huolta muusta perheestä, kun äiti ei voinut.

Ennen kaikkea Liisa olisi kaivannut, että isä olisi edes joskus kysynyt häneltä, mitä hänelle kuuluu. Sen sijaan isä jyräsi keskusteluja puhumalla itsestään. Liisa tunsi olevansa näkymätön.

Marianna Stolbow: Oleellista on merkityksellisyyden kokeminen

Arvottomuuden kokemus lapsuudessa voi näyttäytyä aikuisena huonona itsetuntona ja takertumisena parisuhteessa – tai päinvastoin vaikeutena sitoutua. Näin sanoo kirjailija, eroseminaarikouluttaja ja kolumnisti Marianna Stolbow, jonka mielestä oleellisinta isäsuhteessa ja myöhemmin parisuhteessa on juuri merkityksellisyyden kokeminen.

– Merkityksellisyyden kokemusta vaille jäänyt ihminen kulkee maailmassa janoisena ja nälkäisenä, jotta tulisi nähdyksi ja halutuksi. Ihminen voi hakea ja kaivata turvaa, mutta samaan aikaan hänellä voi olla vaikeuksia luottaa hyväänkin kumppaniin.

Huono itsetunto puolestaan voi johtaa uskottomuuteen, kuten Liisan kohdalla on käynyt. Hänen on aikuisena ollut vaikea luottaa miehiin. Hän on sekä pettänyt että tullut petetyksi.

Omat arat alueet olisi tärkeää oppia sanallistamaan

Stolbowin mukaan Liisan kokemus näkymättömyydestä on todennäköisesti saanut hänet tuntemaan arvottomuutta. Yksinkertaistaen sanottuna ilman isänrakkautta jäänyt tytär ei välttämättä ymmärrä aikuisenakaan ansaitsevansa hyvää kohtelua ja olevansa rakastamisen arvoinen.

Stolbow muistuttaa, että kaikilla meistä on omat arat alueemme, murtumat, joihin helposti sattuu ja jotka saavat meidät nopeasti suunniltamme. Tässä kohtaa olisi tärkeää sanoittaa noita asioita ensin itselleen, sen jälkeen kumppanille.

Voi sanoa esimerkiksi: Hei, suutun tietyissä tilanteissa, koska tuntuu, ettei minua kuulla. Tai: Menen hiljaiseksi, koska tilanne muistuttaa minua aiemmasta vaikeasta kokemuksestani.

– Kun kertoo toiselle murtumistaan, haavoistaan ja epävarmuuksistaan, tekee parisuhteesta parisuhteen arvoisen ja erottaa sen muista ihmissuhteista. Parisuhteessa olennaista on tehdä itsensä helppolukuiseksi toiselle. Se onnistuu kertomalla toiselle eri tilanteissa, mikä minua itseäni pelottaa tai nolottaa, mistä pidän ja mistä suutun.

Milloin kannattaa luovuttaa isän suhteen?

Vaikeaa isäsuhdetta on mahdollista korjata vielä aikuisena. Aina ei ole kuitenkaan pakko. Jos isän kanssa ei esimerkiksi pysty muodostamaan kunnioittavaa puhe­yhteyttä, ei sitä tarvitse loputtomiin yrittää.

– En näe puhumisessa vaaroja, mutta siinä vaiheessa, kun vanhempi toistuvasti satuttaa, ei ole myöskään mitään syytä etsiä ymmärrystä ja yhteyttä.

Liisakin pitää isäänsä tätä nykyä tervettä etäisyyttä. He ovat kyllä yhteyksissä, mutta puhuvat keskenään vain tietyistä aihepiireistä. Liisa on oppinut, että hänellä on oikeus vetää rajat niiden asioiden ympärille, jotka häntä satuttavat.

Ilman isän hyväksyntääkin voi siis päästä elämässä eteenpäin. Stolbowin mukaan se kuitenkin vaatii sen, että ottaa selvää, millaisesta taustasta on itse tullut. Oman kasvuympäristön ymmärtäminen ei tarkoita, että hyväksyy vanhemmalta huonon kohtelun.

– Aikuisen tehtävänä olisi tiedostaa, mistä on itse jäänyt lapsena paitsi. Ja ymmärtää, että oman vanhemman psyyke ja mieli ovat nekin kolhiintuneita, säröillä ja elämän muokkaamia. Kun tiedostaa oman vanhempansa taustan, tajuaa, ettei ole itse syyllinen hänen käytökseensä. Lapsi ei ole rikkonainen ja huono, vaan toivottavasti ymmärtää, että vanhempi ei vain pystynyt parempaan.

Liisakin on oppinut tämän. Hän uskoo, että isän käytös johtuu tämän omista, käsittelemättömistä traumoista. Aikuisena Liisa on käynyt terapiassa ja oivaltanut, että isä on projisoinut omia ratkaisemattomia ongelmiaan häneen. Se on auttanut häntä ymmärtämään, että hänelläkin on oikeus puolustaa itseään. Nykyään Liisa saattaa esimerkiksi sanoa isälleen: et voi puhua minulle noin, minä en ole tehnyt mitään väärää.

Marianna Stolbow: ”Me kehumme lapsiamme aivan liian vähän ja usein vääristä asioista”

Jos lapsi on joutunut olemaan perheen huolehtija, kuten Liisa, hän ei välttämättä aikuisenakaan opi pyytämään apua. Näin lapsesta kehittyy helposti yksin pärjäävä suorittaja, mikä on meille suomalaisille hyvin tuttua. Se taas voi heijastua myöhemmin elämässä parisuhteisiin.

– Suomalaista kasvatusta vaivaa eräänlainen kehu-ummetus. Me kehumme lapsia aivan liian vähän ja usein vääristä asioista, kuten suorituksista ja itsenäisyydestä eli siitä, ettei hän tarvitse keneltäkään apua. Se on myrkyllistä. Oikeasti jokaisen pitäisi saada tuntea olevansa arvokas sellaisenaan ja voida kertoa tarpeistaan ja tunteistaan, mutta myös kuulla toistuvasti: vau, ihanaa, että olet olemassa, Stolbow sanoo.

Hän muistuttaa, että kaikilla on mahdollisuus elää korjaavia kokemuksia – joko terapiassa tai muissa läheisissä ihmissuhteissa. Liisakin on nykyään naimisissa miehen kanssa, joka on kasvanut tasapainoisemmassa perheessä kuin hän itse.

Positiivisen esimerkin näkeminen oman aviomiehen ja tämän vanhempien välisessä suhteessa on tuntunut Liisasta helpottavalta: on perheitä, joissa lapset hoidetaan hyvin. Kaikilla ei tarvitse olla yhtä vaikeaa kuin hänellä aikanaan.

Stolbow muistuttaa, että moni isä osaa ottaa lapsensa nykyään entistä paremmin huomioon, koska he ovat aiempaa tiedostavampia sekä lapsen tarpeista että omista haavoistaan.

– Täytyy tietenkin muistaa, että näemme koko ajan yhä enemmän lämpimiä, läsnä olevia ja kannustavia isiä. Heitä on myös aina ollut.

Liisan nimi on muutettu.

X