verkkoviha
Itsetuntemus

Verkkohäirintä aiheuttaa samanlaisia oireita kuin väkivalta: pelon, ahdistuksen tai häpeän kanssa ei pidä jäädä yksin

Verkkohäirintä ja verkkoviha kapeuttavat kohteeksi joutuneen naisen elintilaa. Häirintä voi aiheuttaa stressireaktion ja pahimmillaan johtaa vaikenemiseen, itsesensuuriin ja omien ilmaisutapojen kapeutumiseen.
Teksti: Mervi Alatalo

Yhä useampi nainen kohtaa netissä verkkohäirintää.

Verkkohäirinnällä tarkoitetaan suoraa tai epäsuoraa fyysisellä tai seksuaalisella väkivallalla uhkailua. Se voi olla myös ilman suostumusta jaettujen tietojen kuten puhelinnumeron, kotiosoitteen tai työpaikan julkaisemista tarkoituksena aiheuttaa kohteelle haittaa. Myös naisia halventava, häpäisevä tai nöyryyttävä kieli on häirintää, etenkin jos siitä on luettavissa tavoite pelotella kohdetta.

Amnestyn teettämän kansainvälisen tutkimuksen perusteella voi sanoa, että 23 prosenttia naisista on kokenut verkkohäirintää

– Verkkohäirintää on jatkuva tai toistuva, ei-toivottu kommunikointia, jonka tavoitteena on aiheuttaa häirinnän kohteelle stressiä ja ahdistusta, sanoo Pia Puu Oksanen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Amnesty Internationalin Suomen osastosta.

Häirintä voi olla yhden ihmisen toiseen ihmiseen kohdistamaa, mutta se voi myös olla ryhmätyönä toteutettu lokakampanja.

– Lokakampanja voi olla koordinoitu, tietyn ajan puitteissa toteutettu, tai vellomaan lähtenyt aalto. Yksi pahansuopa twiitti voi moninkertaistua sadoiksi vain muutamassa minuutissa.

Keillä on suurin riski joutua verkkovihan kohteeksi?

Riski verkkovihan kohteeksi joutumisesta kasvaa, jos nainen on vaikkapa ruskea, muslimi tai ei-kristitty, transtaustainen tai alkuperäisväestön edustaja.

Myös kontrolloivasta parisuhteesta eroaminen saattaa altistaa naisen verkkohäirinnälle. Ex-miehellä voi esimerkiksi olla lukemattomia Facebook-profiileja, joiden kautta hän yrittää luikertaa takaisin naisen elämään.

– Riskiä kasvattaa myös sananvapauden käyttäminen verkkoympäristössä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nainen osallistuu keskusteluun esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä ja ilmaisee näkemyksensä poliittisesti ajankohtaisista aiheista, ottaa kantaa ihmisoikeuskysymyksiin – tai ottaa kantaa ihan mihin tahansa, Pia sanoo.

– Jos verkkokeskusteluissa tunnustautuu feministiksi, on hyvin todennäköistä, että joutuu vastaanottamaan loukkaavia ja ahdistavia kommentteja, kymmenittäin, jopa sadoittain.

Naisvihaan kietoutuu usein myös muiden identiteettiulottuvuuksia tahraava tapa puhua. Tämä osoittaa, että häirintä – kuten syrjintäkin – voi olla moniperusteista ja monikerroksista.

Häirinnännällä on monenlaisia vaikutuksia

Häirinnän kohteeksi joutuneet kokevat usein samoja asioita kuin väkivaltaisen trauman kokeneet.

– Häirintä ja väkivalta kapeuttavat kohteeksi joutuneen naisen tai tytön elintilaa. Häirintä voi aiheuttaa stressireaktion: muisti pätkii, päätöksiä on vaikea tehdä ja päätöksissä on vaikea pysyä, päättely vie normaalia enemmän aikaa. Stressissä kyse on useimmiten pelosta, Pia sanoo.

Verkko, joka on saattanut olla tärkeä työkalu, sanan- ja ilmaisunvapauden foorumi ja yhteydenpidon väline, muuttuu ahdistavaksi. Joillakin kirjautuminen johonkin sosiaaliseen mediaan voi laukaista paniikkikohtauksen. Toisilla verkkohäirintä voi aiheuttaa pakkomielteistä tarvetta seurata, mitä missäkin sanotaan.

– Ahdistus ja häirinnän kohteita usein seuraava häpeä eivät jää verkkoon, vaan seuraavat työpaikoille, kotiin, kadulle, baariin. Se voi johtaa vaikenemiseen, itsesensuuriin, omien ilmaisutapojen kapeutumiseen.

Verkkohäirintä kertoo vallankäytöstä ja valta-asemista yhteiskunnassa.

– Seksuaalisen häirinnän bensa on puuttumattomuuden kulttuuri yhdistettynä patriarkaaliseen hierarkiaan. Nainen vaietkoon seurakunnassa, sanottiin. Nykyään seurakunta on verkko, erilaisine sosiaalisen median mahdollisuuksineen. Verkossa naisviha, rasismi ja ihmisen alhaisimpia piirteitä ruokkivat elementit viihtyvät hyvin kimpassa, sanoo Pia Puu Oksanen.

X