Itsetuntemus

Vuorikiipeilijä Janiina Kauppinen: ”Haluan antaa tytöilleni mallin, että he pystyvät mihin vain”

Kun elämä tuntui polkevan paikallaan, Janiina Kauppinen, 39, löysi intohimokseen vuorikiipeilyn. Henkistä kanttia vaativa laji on opettanut paljon omista voimavaroista ja rajoista. Vuoren rinteellä Janiina kohtasi myös sielunkumppaninsa.
12.1.2019 Teksti: Tyyne Pennanen Kuvat: Mirva Kakko/Otavamedia ja Janiina Kauppisen kotialbumi

”Minähän tuon sen kiven, vaikka mikä olisi”, Janiina Kauppinen ajatteli kiivetessään Monte Rosan rinnettä Alpeilla. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään yrittämässä vuoren huiputtamista eli kiipeämistä aina laelle asti. Ennen matkaansa hän oli luvannut tyttärelleen Emmille, että toisi tälle kiven huipulta.

Kengät hiersivät, jalat olivat turvoksissa ja verillä. Railot, joiden yli piti hyppiä, olivat kymmeniä metrejä syviä.

Ja sitten lopulta, kahdeksan tunnin kuluttua, Janiina oli oppaiden ja muiden kiipeilijöiden kanssa huipulla, 4 634 metrin korkeudessa. Alpit kylpivät auringonvalossa. Kiipeilijät taputtivat toisiaan selkään, oppaat onnittelivat.

Janiina poimi punertavan kiven ja laittoi sen reppuunsa.

Paluumatka oli nousua vaikeampi. Aurinko oli alkanut sulattaa jäätikköä. Railojen yli piti hyppiä nyt sohjossa. Oli liukasta, ja jalkaan sattui. Siitä huolimatta Janiina oli onnellinen.

”Parasta unelman toteutumisessa ei ole itse saavutus. Eikä edes koko matka, vaikka niin luulin. Vaan rauha, jonka se antaa”, hän kirjoitti myöhemmin Vuorenvalloitus-blogiinsa.

Janiina Kauppinen

Janiina Kauppinen inspiroitui vuorikiipeilystä tilanteessa, jossa elämästä tuntui puuttuvan jotain. Hän on kiivennyt kahdeksalle eri vuorelle ja huiputtanut kuusi.

”Vuorikiipeily on henkinen kokemus”

Vuotta aikaisemmin, syyskuussa 2014, markkinointialalla työskentelevä Janiina istui liikkeenjohdon seminaarissa. Hänestä oli tuntunut jo jonkin aikaa siltä, että elämä polki paikoillaan. Hän asui Tampereella, jakoi tyttärensä huoltajuuden vuoroviikoin tämän isän kanssa ja työskenteli pienessä firmassa. Arki rullasi, mutta jotakin puuttui.

– Tarvitsin jotakin, mikä saisi minut taas ylittämään itseni.

Erään seminaariesitelmän alussa jotakin naksahti Janiinan mielessä. Lavalla mies esitelmöi yrittäjyydestä ja johtamisesta mutta käytti analogiana omaa kiipeilykokemustaan Mount Everestilla.

Janiina ei saanut silmiään irti valokuvista, joita heijastettiin seinälle. Hän imi jokaisen sanan – vuorikiipeilystä.

Seminaarista hän meni suoraan kotiin ja ilmoitti ystävälleen: ”Aion kiivetä Mount Everestin huipulle.”

Viikkoa myöhemmin Janiina oli varannut paikan suomalaisesta kiipeilyporukasta. Ihan Mount Everestiltä hän ei sentään aloittaisi, vaan Alpeilta. Ja niin hän alkoi suunnitella ensimmäistä vuoren valloitustaan.

Sen jälkeen Janiina on kiivennyt kahdeksalle eri vuorelle, joista kuusi hän on huiputtanut. Reissut ovat vieneet hänet Euroopan ja Afrikan lisäksi Aasiaan.

Vaikka vuorikiipeily vaatii fyysistä voimaa, kestävyyttä ja tekniikkaa, siinä on silti kyse jostakin muusta, hän sanoo.

– Se on henkinen kokemus. Vuorikiipeilyssä tutustuu itseensä ja löytää itsestään uusia voimavaroja. Siinä saa todella antaa kaikkensa.

Janiina Kauppinen löysi vuorikiipeilyn parista myös puolison

Tämä on sitten minun ikioma juttuni, Janiina päätti Monte Rosalle nousun jälkeen. Hän ei halunnut jakaa vuorikiipeilyä kenenkään kanssa.

– Olen ollut suhteissani vaikea elämänkumppani. Pitkissäkin seurustelusuhteissa halusin aina pitää kiinni jostakin omasta jutusta, jota en halunnut jakaa kumppanin kanssa.

Syyskuussa 2016 Ranskan Alpeilla sattuma puuttui peliin. Samassa ryhmässä oli Heikki.

Kun Janiina pesi flunssaisena hampaitaan leirirakennuksen kylpyhuoneessa, Heikki tuli viereen pesemään omiaan.

– Koko reissun aikana en kertaakaan ajatellut, että meillä voisi olla jotain, mutta siinä kylppärissä kävi mielessä, että nyt täällä on jotenkin omituinen tunnelma.

Omituinen tunnelma johti reissun jälkeen viestittelyyn ja lopulta lounastapaamiseen Helsingissä. He juttelivat yhteisestä harrastuksestaan.

– Oli häkellyttävää kohdata ihminen, joka ymmärsi, miten koen vuoret ja kiipeilyn, ja joka jakoi saman intohimon.

Kun Heikki lähti kiipeilyreissulle, Janiina tekstasi Whatsapp-viestin: ”Askelissa mukana.”

Samat sanat on kaiverrettu heidän vihkisormuksiinsa. He menivät naimisiin viime lokakuussa.

– Minulla on ollut onni löytää kumppani, joka ajattelee elämästä samalla tavalla. Että ihminen voi olla ihan mitä haluaa. On vain uskallettava tehdä sellaisia elämänvalintoja, jotka tekevät onnelliseksi, vaikka muut niitä arvostelisivatkin.

Mount Meru Tansania

Heikki kosi Janiinaa Tansaniassa Mount Meru -vuoren huipulla joulukuussa 2017. Vas. opas Abraham.

”Hienot jutut elämässä ovat yleensä vaikeita”

Vastuuton! Holtiton! Näin anonyymit ilkkujat kommentoivat Janiinasta kirjoitettuja lehtijuttuja netissä. Häntä arvosteltiin siitä, että hän harrastaa niin vaarallista lajia, vaikka on äiti.

Janiina ajattelee asian toisin. Hän toimii aina vastuullisesti: vuorelle mennään hyvin valmistautuneena ja niin, että mukana ovat kunnolliset varusteet ja ammattioppaat. On myös tärkeää valita itselleen oikeantasoinen vuori. Toistaiseksi Mount Everest saa odottaa.

– Hyvä äiti voi kiivetä vuorelle. Sitä paitsi haluan antaa tytöilleni mallin, että he pystyvät mihin vain, jos ovat valmiita tekemään töitä sen eteen.

Silti välillä tulee epäilyksen hetkiä. Niin kuin silloin, kun tytär tuli yöpaidassaan Janiinan luokse: ”Äiti, en saa unta. Pelottaa ne vuoret. Mitä jos sinä kuolet?”

– Totta kai tuollaisina hetkinä miettii, että entä jos olenkin ihan väärässä. On ollut aika iso henkinen vuori pitää tästä harrastuksesta kiinni ja uskoa, että sillä on hyvät vaikutukset minun ja Heikin lapsiin.

Heikillä on kaksi tytärtä, jotka ovat Janiinalle kuin omia. Kolmesta tytöstä on tullut sisaruskatras, joka viettää yhdessä lomia.

Emmi asuu Tampereella. Siellä ovat tytön isä, kaverit ja koulu. Uusperheessä aikuiset joustavat, eivät lapset, Janiina sanoo, ja niinpä hän matkustaa joka toinen viikko Tampereelle. Hänellä on siellä oma asunto.

Janiina oppi jo pienenä, että on myös muunlaisia perheitä kuin perinteinen ydinperhe.

– Vartuin uusperheessä ja olen oppinut, että geenit eivät määrää perhettä, vaan rakkaus.

Nykyinen elämäntilanne on kaukana siitä hetkestä noin yhdeksän vuotta sitten, jolloin Janiina eron jälkeen istui yksin vuokrakaksionsa lattialla ja itki. Tytär oli ensimmäistä kertaa isällään. ”Tässäkö tämä minun upea äitiyteni nyt on?” hän mietti ja puristi tytön unilelua sylissään.

– Me kaikki kiipeämme elämässämme myös näitä henkisiä vuoria, Janiina sanoo nyt.

Sanoin kerran vuorioppaalle vaikeassa tilanteessa, että kiipeäminen on ihan kauheaa. Hän sanoi, että niin sen kuuluukin olla, muutenhan kaikki tekisivät sitä.

Ehkä yksi selitys sille, mistä Janiina löytää rohkeutta kiivetä niin konkreettisia kuin henkisiäkin vuoria on se, että hänellä on ollut elämässään Terttu-mummu. Tämä oli itsenäinen nainen, joka matkusteli ympäri maailmaa.

Aina kun Janiina pohti jotakin isoa elämänvalintaa, mummulla oli tapana kysyä: ”Oletko sinä onnellinen?” ja lisätä sitten: ”Tee itsestäsi onnellinen. Muu on haaskuuta!”

– Mitä muutosta sitä loppujen lopuksi katuu elämässään jälkikäteen? Esimerkiksi ero voi viedä väliaikaisesti johonkin synkkään paikkaan, mutta lopulta huomaa, että tarvitsi sen muutoksen ollakseen onnellinen.

Sama pätee vuorillakin.

– Sanoin kerran vuorioppaalle vaikeassa tilanteessa, että kiipeäminen on ihan kauheaa. Hän sanoi, että niin sen kuuluukin olla, muutenhan kaikki tekisivät sitä. Hienot jutut elämässä ovat yleensä vaikeita. Pitää vain valita vuorensa ja mennä.

”Opin, miltä vuoristotauti tuntuu”

Kevättalvella 2015 Janiina suoritti kestävyyskuntotestiä juoksumatolla Varalan urheiluopistossa. Loppua kohden hänen hengityksensä muuttui ulinaksi ja hän alkoi kompuroida. Sitten lähti taju.

”Harvoin näkee ihmistä, joka juoksee itsensä tajuttomaksi”, testauspäällikkö sanoi myöhemmin.

– Olen hirmu ylpeä tahdonvoimastani, mutta usein se ihmisen suurin vahvuus on myös suurin heikkous.

Kiipeilijänä Janiina sanoo olevansa vasta märkäkorva, jolle vaikeinta on oppia tuntemaan omat rajansa. Hän ei pidä epäonnistumisena sitä, jos ei pääse huipulle. Pahemmin kirvelee se, jos epäonnistuu omien voimien arvioimisessa.

Niin kävi heinäkuussa 2017 Elbrusilla (5 642 m), joka sijaitsee Kaukasuksella Venäjällä.

Asiat alkoivat mennä vikaan jo puolitoista vuorokautta ennen huiputukseen lähtöä. Janiina ja Heikki tekivät oppaan ja muun kiipeilyryhmän kanssa harjoitusnousua 4 600 metrissä. Harjoitusnousuissa kiivetään rinnettä ylös vähän matkaa mutta palataan sitten takaisin yöksi perusleiriin. Tätä kutsutaan akklimatisoimiseksi, eli kehoa totutetaan ohueen il- manalaan. Harjoitusnousussa Janiina paineli Heikin tahdissa eikä kuunnellut omaa kehoaan.

– Palasimme perusleiriin, mutta en palautunut ollenkaan. Seuraavana aamuna heräsin kovaan päänsärkyyn.

Janiina lähti muun ryhmän mukana tekemään tekniikkaharjoituksia rinteeseen.

– Olin niin huonovointinen, että kun odotin omaa vuoroani, painoin otsan hankeen ja yritin olla oksentamatta.

Lähtö oli seuraavana yönä yhdeltä. Huiputukseen lähdetään aina yöllä, jotta ehditään alas, ennen kuin aurinko alkaa sulattaa jäätiköitä.

Tunnin kuluttua Janiinan vauhti alkoi hidastua.

He nousivat jyrkkää rinnettä suoraan ylös, vaikka rinteen siksakkaaminen olisi ollut kevyempää. Euroopassa käytetään jyrkissä rinteissä köysistöä, mutta nyt mentiin ilman niitä.

Takana kiivennyt Heikki kyseli välillä Janiinan vointia. Jossain vaiheessa tämä ei pystynyt enää vastaamaan. Oksetti. Päätä särki kuin joku olisi hakannut teräasetta ohimosta läpi. Silmäkuopat olivat tulessa. Janiina lopetti syömisen ja juomisen, mikä oli iso virhe.

Näkökentän laitamilla läikehti pahanolon musta meri. Sitten pimeni. Janiina pyörtyi suorilta jaloilta hankeen. Hätäevakuointiin hän ei silti suostunut.

– Ylpeyskysymys. Vuorelta pitää aina tulla omin jaloin alas.

Hän lähti alas Heikin kanssa, sillä he ovat sopineet kiipeävänsä aina yhdessä. Leirissä oppaat totesivat, että Janiinalla oli mitä ilmeisimmin vuoristotauti. Se aiheutuu siitä, ettei keho ole sopeutunut riittävästi ylävuoriston olosuhteisiin. Pahimmillaan se voi kehittyä ödeemaksi, joka voi viedä hengen.

– En olisi koskaan saanut päästää itseäni niin huonoon kuntoon. Mutta kiipeämisen keskeyttäminen… Se on niin iso ja vaikea päätös.

– Jos jotain opin, niin sen, miltä vuoristotauti tuntuu. Ja että pitää itse pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Ja sen, että Venäjällä oppaat eivät tarkkaile kiipeilijöiden vointia samalla tavalla kuin oppaat Euroopassa.

Vuosi sitten Janiina arvioi voimansa väärin Kilimanjarolla. Hän kiipesi kuusi päivää vatsataudissa ja oli lopulta nestehukan, kuumeilun ja ravitsemusvajauksen takia huiputusyönä niin heikko, että opas joutui melkein kantamaan hänet alas.

– Silloin harmitti vielä enemmän kuin Elbrusilla. Minun olisi pitänyt jo tietää paremmin.

Janiina Kauppinen

Janiina haaveilee The Snow Leopard -statuksesta. Sen saa, kun on kiivennyt jokaisen entisen Neuvostoliiton alueella olevan yli 7 000 metriä korkean vuoren huipulle.

Haaveissa Seven Summits ja Mount Everest

Elokuussa on revanssin aika. Janiina ja Heikki kokeilevat Elbrusin huiputusta uudestaan. Sen jälkeen he lentävät Sveitsiin, missä he yrittävät huiputtaa Matterhornin.

Matterhorn on aiempia vuoria teknisesti vaikeampi. Sen takia he treenaavat entistäkin tiiviimmin ja uusilla harjoitustavoilla. He käyvät salilla, juoksevat, pyöräilevät ja harjoittelevat tekniikkaa kiipeilykeskuksessa. Treenikertoja on neljästä kuuteen viikossa.

Suurin haave olisi kiivetä Seven Summits eli korkeimmat huiput seitsemällä eri mantereella. Yksi niistä on Mount Everest (8 848 m).

– Maapallo on niin uskomattoman kaunis, että olisi hulluutta olla näkemättä näitä paikkoja.

Mummu menehtyi viime keväänä, mutta hänen sanansa ovat painuneet Janiinan sydämeen. Jonain päivänä hän ehkä sanoo ne tyttärelleen: Mene ja tee itsesi onnelliseksi. Kaikki muu on haaskuuta!

Janiina Kauppinen, 39

Työ: Viestintästrategi ja markkinointijohtaja.

Perhe: Puoliso Heikki Kauppinen ja tyttäret Emmi, 11, Saara, 11, ja Liisa, 10.

Harrastukset: Vuorikiipeily, sukeltaminen ja matkustaminen.

Seuraa: Vuorenvalloitus-blogi

Janiinan vuoret

• Vincent-Pyramid, Italia, 2015

• Monte Rosa (Dufourspitze), Sveitsi, 2015

• Gran Paradiso (3000 m, ei huiputusta), Italia, 2016

• Mont Blanc, Ranska, 2016

• Mount Elbrus (5350 m, ei huiputusta), Venäjä, 2017

• Mount Fuji, Japani, 2017

• Mount Meru, Tansania, 2017

• Mount Kilimanjaro (5350 m, ei huiputusta), Tansania, 2018

• Gran Paradiso, Italia, 2018

• Mont Blanc, Ranska, 2018