Hyvinvointi

Juoksukoulu: Sunnuntailenkkeilystä elämäntavaksi

Teksti:
Anna.fi
juoksuinto kasvaa

Kun juoksemiseen on kerran jäänyt koukkuun, ei halua enää päästää irti. Hurahtanut himolenkkeilijä pinkoo samaa latua onnellisena elämänsä loppuun saakka. Motivaatio syntyy itsestään, ja saman lenkin jaksaa vetää viisi kertaa viikossa tästä ikuisuuteen. Kuulostaako realistiselta? Todennäköisesti ei.

Sekä elämäntilanteet että ihmiset muuttuvat. Perheitä syntyy ja hajoaa, työpaikat ja maisemat vaihtuvat, eikä oma kroppakaan säily ikuisesti parikymppisenä. Miten juoksuharrastuksesta sitten saisi pysyvän osan elämää? Kuinka into säilyisi muuttuvien olosuhteiden keskellä?

Olen päättänyt yrittää. Jos se itsestäni riippuu, juoksen vielä kuudenkymmenen vuoden kuluttuakin.

Olennaisinta juoksuhimon sytyttämisessä ja säilyttämisessä lienee rauhallinen alku, niin kuin jo aiemmin olen todennut. Niinan ohjeen mukaisesti on itselleen jätettävä aluksi jotain, mitä odottaa. Jos alusta asti ahnehtii viisi äärimmilleen venytettyä lenkkiä viikossa, harrastusta tuskin jaksaa paria viikkoa pitempään. Jos sen sijaan jaksaa lenkkeillä pari kertaa viikossa muutaman kuukauden ajan, haluaa juoksemista jatkaa loppuelämänsä. Pari lenkkiä viikossa on myös huomattavasti suhteellisuudentajuisempi tavoite kuin viisi. Jos lähtee tavoittelemaan viittä treenikertaa ja kerkeääkin ainoastaan kolme, lopahtaa into melko varmasti epäonnistumisen tunteen iskiessä. Jos taas tavoittelee kahta kertaa ja jaksaakin jollain viikolla kolme, antaa itsensä voittaminen ja innostumisen tunne rutkasti lisää motivaatiota. Yksinkertaista psykologiamatikkaa!

Hiljalleen aloittaneelle jää myös enemmän varaa treenikertojen lisäämisen ja matkojen pidentämiseen kuin alusta saakka täyttä höyryä painaneelle.

Intensiteettiä kannattaa kasvattaa pikkuhiljaa. On hyvä pitää mielessä, että kukaan vasta-alkaja ei ensimmäisellä lenkillään juokse puolta tuntia. Oman edistymisen tarkkailemiseen kannattaakin ottaa avuksi treenipäiväkirja. Päivyriin voi kirjata jokaisen lenkin keston, ajankohdan ja reitin. Myös omista fiiliksistä saa, ja pitääkin kirjoittaa. Merkintöjä myöhemmin tutkimalla voi helposti havaita toistuvia kuvioita, jotka hidastavat edistymistä. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mihin aikaan päivästä juoksu on sujunut parhaiten, millaisella ilmalla sekä minkälainen ruoka on parhaiten tukenut harjoittelua.

Kirjoita tavoitteesi toteen

Treenipäiväkirja helpottaa myös tavoitteiden asettamista. On helpompi tähdätä kohti tunnin lenkkiä tai viiden kilometrin matkaa, jos on kirjannut sen tavoitteekseen. Samalla voi myös laatia toimintasuunnitelman tavoitteen saavuttamiseksi, ja suunnitella etukäteen viikon harjoitukset, palautumispäivät sekä treeniä tukevat ruokaostokset. Suunnitelmassa pysyminen ja tavoitteiden saavuttaminen kannustaa varmasti jatkamaan!

Itselläni koko Juoksukoulu-blogi on toiminut eräänlaisena treenipäiväkirjana. Blogin julkisuus muuten tekee harjoitteluun sitoutumisesta huomattavasti helpompaa, sillä en ikinä haluaisi joutua julkisesti tunnustamaan keskeyttäneeni koko touhun. Jos ei koe olevansa vielä valmis raportoimaan lenkeistään koko Suomelle, voi aloittaa vaikka omasta perheestään ja luvata kotityörangaistuksen uhalla noudattaa suunnitelmaansa.

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, Niinan mukaan itsensä palkitseminen on yksi tehokkaimmista keinoista motivaation säilyttämiseen. Harjoittelin palkitsemista ensimmäistä kertaa luonnossa perjantaina, ja hankin itselleni vihdoin ja viimein kunnon juoksutakin.

Myönnän, että ostamani Nike+ -malliston takki oli naurettavan kallis, mutta uskottelen itselleni sen maksavan itsensä takaisin käytössä. Takki on valkoinen, superohut ja hengittävä. Innostuin ostoksestani heti niin paljon, että lähdin välittömästi kaupasta kotiin kerittyäni ylimääräiselle lenkille.

Uskomattomin osa (joka oikeastaan ratkaisi ostopäätökseni) on takin sisältä löytyvä, irrotettava iPod-hiha, jossa on lokero soittimelle ja olkapäähän asti ulottuva kuilu kuulokkeiden johdolle. Parantumattomana iPod-addiktina olin tietenkin aivan myyty. Kotiin päästyäni koin kuitenkin syvän järkytyksen, sillä antiikinaikainen (iPod Mini vuodelta 2005) soittimeni ei mahtunutkaan lokeroon! Takkia varten joudun siis ilmeisesti vaihtamaan rakkaan pinkin ystäväni uuteen iPod Nanoon. Palkinnolle alkaa salakavalasti kertyä hintaa.

Takkini ei kuitenkaan ole vielä mitään samaan mallistoon kuuluvien älylenkkareiden rinnalla (en kyllä ole varma, saako näitä vielä Suomesta). Kengissä on langaton sensori, joka lenkin aikana lähettää tietoja juoksijan iPod Nanoon vauhdista, matkasta ja kulutuksesta ynnä muusta tuiki tärkeästä. Personal trainer korvassa. Hmm. Itse hermostuisin ääneen viiden ensimmäisen minuutin jälkeen ja heittäisin koko vempeleen mäkeen. Mutta mikäs siinä, kukin tallaa (ja palkitsee) tyylillään.

Aurinkoisia lenkkejä kaikille Elleille,

Sofia

Muista lukea myös Anun, Pirjon ja Kirsin lenkeistä!

X