Juoksukoulu: Syke kertoo tehosta

Sykettä tarkkailemalla treenistä saa irti maksimaalisen hyödyn. Lukemia seuraamalla voi helposti rytmittää lenkkejä, haastaa itsensä spurteilla ja seurata kestävyyskunnon kehittymistä.

”Sykemittari on hyvä hankinta. Varsinkin aloittelevalle juoksijalle se on erinomainen opetusväline”, sanoo Niina. Mittari opettaa paljon oman kropan toiminnasta. Sykealueet ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä, eivätkä perinteiset laskukaavat suositussykkeistä päde läheskään kaikkiin. Paras tapa harjoitella onkin seurata omaa kehitystään ja jaksamistaan, ja unohtaa itsensä muihin vertaaminen.

”Joidenkin sykkeet ovat luonnostaan hyvin korkealla”, Niina sanoo. Luonnostaan korkea syketaso ei kieli huonosta kunnosta, vaan synnynnäisistä eroista ihmisten välillä. Joku pystyy pitämään helposti yllä keskustelua treenikaverin kanssa sykkeen lähennellessä 160:tä, kun taas toinen saattaa tuntea itsensä erittäin hengästyneeksi sykkeen ollessa 140. Oman ihanteellisen harjoitussykealueensa löytää kokeilemalla. Peruskestävyysalueella syke on kohonnut, mutta hengitys kulkee puuskuttamatta. Puhumaankin pitäisi pystyä. Juoksulenkkien rasitustaso olisi hyvä pitää tällä alueella.

Vauhtikestävyysalueella syke on jo huomattavasti koholla, eikä puhumista kannata edes yrittää. Edistyneempi juoksija voi lenkkien lomassa kiihdytellä ja kokeilla, miltä tuntuu juosta lyhyitä spurtteja vauhtikestävyysalueella. Sykkeen tulisi kuitenkin aina antaa tasoittua ennen uutta spurttia. Aloittelijan on hyvä pysyä peruskestävyyden treenaamisessa.

Itse tiedän kuuluvani niihin, joiden sykkeet liitelevät luonnostaan pilvissä. Sykemittaria en vielä omista, mutta seuraan rasitustasoani aina treenatessani kuntosalini crosstrainer-laitteilla, joiden kahvoissa on sisäänrakennetut, tehokkaat mittarit. Pystyn loistavasti puhumaan sykkeiden sahatessa 150 ja 160 välillä, 170:ssä alkaa sitten jo kunnolla hengästyttää. Tehdessäni rankempia spurtteja perustreenin lomassa sykkeeni nousee parhaimmillaan 190:een. Huh. Toisaalta olen niin nuori, ettei tuon 190 pitäisi vielä edes olla laskennallinen maksimisykkeeni.

Laskennallisen maksimisykkeensä voi laskea yksinkertaisella kaavalla, vähentämällä oman iän luvusta 220. Ja tämä on sitten ainoastaan teoreettista ja suuntaa-antavaa. Monissa edistyneemmissä treeniohjelmissa (ja myös Kirsin blogissa) kuitenkin puhutaan sykealueista juuri prosentteina maksimisykkeestä, joten siksi oman maksimisykkeen selvittäminen kannattaa.

Etene fiiliksen mukaan

Vaikka sykemittari onkin hyödyllinen väline juoksijalle tasosta riippumatta, selviää myös ilman sitä mainiosti. Omaa kehoa kannattaa opetella kuuntelemaan. Syke on kuitenkin ainoastaan numero mittarin näytöllä. Tervettä kaupunkilaisjärkeä saa käyttää, ja tunnustella mikä sopii itselle ja mikä taas ei. Mittaria, joka pystyisi kertomaan liikkujan kokonaisvaltaisesta voinnista ja fiiliksistä, ei valitettavasti ole vielä keksitty. Jalkojen polte, pisto vatsassa ja litroittain valuva hiki eivät näy mittarissa, joten jos olo tuntuu tukalalta sykkeen ollessa vielä kohtuulukemissa, hidasta ihmeessä tahtia.

Mittarin ostoa suunnittelevan kannattaa tutustua valikoimaan huolellisesti ennen hankintaa, sillä valikoimaa riittää. Kehittyneimmät mittarit muistuttavat ominaisuuksiltaan jo tietokoneita. Polarilla onkin varta vasten lenkkeilijöille suunniteltu juoksutietokone-mallisto. Ja minä kun kuvittelin juoksemisen olevan mukava, ilmainen harrastus ilman kalliita vempeleitä.

Oma lenkkini ei tänään sujunut odotusten mukaisesti. Olo tuntui alusta asti todella raskaalta. Jonkin matkaa hölkkäiltyäni tajusin unohtaneeni ottaa astmalääkettä ennen lenkkiä, ja unohdus todella hankaloitti keuhkojeni toimintaa. En käytä lääkettä säännöllisesti tai muun liikunnan yhteydessä, mutta ulkona juostessa siitä on paljon apua, varsinkin näin katu- ja siitepölykaudella. Juoksulenkkini siis typistyi vajaaseen kymmeneen minuuttiin, jota seurasi parinkymmenen minuutin reipas kävely. Olo oli huono vielä kotona suihkussakin. Ensi kerralla muistan lääkkeen varmasti.

Vaikka lenkkeillä olenkin jaksanut kaksi kertaa viikossa, suunnittelemassani liikunta-aikataulussani en ole vielä pystynyt pysymään. Syytän salakavalasti kokoaikaiseksi muuntautunutta osa-aikatyötäni, jonka ohella pitäisi vielä ehtiä opiskella. Ja tehdä toista työtä. Kaikesta kyllä nautin, joten valittamista ei ole. Tällä hetkellä realistinen liikuntatavoite taitaa kuitenkin itselleni olla kolmesta neljään kertaan viikossa. Kunnioitan syvästi niitä Juoksukoululaisia, jotka onnistuvat työn, perhe-elämän ja muiden kiireiden ohella löytämään aikaa liikunnalle. Huh. Itselläni riittää tasapainoilemista jo tämänhetkisessä yhtälössä.

Sofia

Lue myös Pirjon ja Kirsin uudet blogit!