veden juominen
Hyvinvointi

Juotko tarpeeksi vettä? 5 helppoa keinoa lisätä veden juontia

Juotko tarpeeksi vettä päivän aikana? Ihmisen nesteen tarve on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat esimerkiksi liikunnan määrä ja ympäristön lämpötila. Kokosimme 5 vinkkiä, joiden avulla lisäät veden juontia ihan huomaamattasi.
Teksti: Anniina Nirhamo Kuvat: iStock

Riittävä vedenjuonti pitää kehon nestetasapainon kunnossa, piristää aineenvaihduntaa, poistaa kehosta myrkkyjä, ravitsee ihoa ja hiuksia sekä tukee elimistön puolustusjärjestelmän ja lymfakierron toimintaa.

Ravitsemussuositusten mukaan päivässä tulisi juoda 1–1,5 litraa nestettä, mutta esimerkiksi Jutta Gustafsberg kertoo juovansa 2–3 litraa vettä päivässä.

Näiden helppojen keinojen avulla saat juotua enemmän vettä, ja kehosi kiittää.

1. Syö tulista ruokaa

Ripottele ateriaasi hieman cayennepippuria, chiliä tai tulista kastiketta, niin alat janoita vettä. Tutkimusten mukaan tulisen ruoan syöminen myös kiihdyttää aineenvaihduntaa ja lisää kylläisyyden tunnetta, mitkä molemmat auttavat painonpudotuksessa.

2. Tee itse vitamiinivetesi

Purista veteen sitruunaa tai limeä tai lisää ne vesikannuun viipaleina tai lohkoina. Myös monet muut hedelmät, marjat ja esimerkiksi minttu tuovat veteen makua luonnonmukaisesti sekä kumoamatta vedenjuomisen terveyshyötyjä. Oletko kokeillut esimerkiksi kurkkua, appelsiinia, ananasta tai vesimelonia?
Hedelmät tai marjat voi lisätä veteen myös jäisinä, jolloin ne sekä viilentävät juoman että tuovat siihen sulaessaan makua. Inkivääristä tai mintusta voi tehdä teetä hauduttamalla niitä kuumassa vedessä kuten mitä tahansa teetä.

3. Haukkaa hedelmää

Vesimeloni ja mansikka koostuvat 92-prosenttisesti vedestä. Kesäkurpitsa, retiisi ja selleri ovat jopa 95 % vettä. Muita suureksi osaksi vedestä koostuvia hedelmiä ja vihanneksia ovat kurkku, greippi, tomaatti, ananas, appelsiini, karpalo, kukkakaali, munakoiso ja monet muut. Vettä ei siis tarvitse aina juoda, vaan nestettä voi tankata myös syömällä kasviksia.

4. Osta kiva pullo

Hanki juomapullo, jota on kiva katsella ja kantaa mukana päivän menoissa. Joku arvostaa kaunista ulkonäköä ja toinen käytännöllisyyttä. Esimerkiksi alumiininen juomapullo pitää juoman kylmänä pidempään. Välineurheilu voi kannustaa myös vedenjuontiin.

5. Lataa sovellus

Nykyään on saatavalla useita erilaisia sovelluksia, jotka muistuttavat veden juonnista. Esimerkiksi Plant Nanny -sovelluksessa ”kastellaan” söpöjä kasveja juomalla vettä säännöllisesti. Grafiikaltaan yksinkertaisempia sovelluksia ovat Daily Water ja Waterlogged.

Lähteet: Evira, Lifehack, Stylecaster

Lue myös:

Juo vettä aamulla tyhjään vatsaan – 5 konkreettista terveysvaikutusta

Kuinka paljon vettä pitää juoda päivässä, ja miten se onnistuu? Jutta Gustafsberg kertoo

Liika veden juonti voi johtaa vesimyrkytykseen – Nämä oireet paljastavat lipitätkö liikaa vettä

X