Kaksisuuntainen mielialahäiriö – Mieli vuoristoradalla

Välillä lamassa, välillä vauhti päällä. Mielialan heilahtelut – joskus hitaasti, joskus tiuhaan – ovat kaksisuuntaisen mielialahäiriön tyypillisiä oireita.

Bipolaarihäiriön eli kaksisuuntaisen mielialahäiriön kulku on yksilöllistä. Maniat eli ylivireystilat ja masennusvaiheet voivat aaltoilla nopeaan tahtiin, mutta niiden välillä voi olla myös vuosia tai vuosikymmeniä.

– Vaikka sairaus pysyy oireettomana pitkään, se ei katoa. Alttius siihen säilyy läpi elämän, huomauttaa psykiatrian professori Esa Leinonen Tampereen yliopistosta.

Bipolaarihäiriön katsotaan suurelta osin johtuvan geneettisestä alttiudesta. Toistaiseksi ei varmuudella tiedetä, mitkä geenit sairautta aiheuttavat, mutta kyseessä on monen geenin yhteisvaikutus.

– Elämäntavoilla ja -tapahtumilla, esimerkiksi päihteillä, menetyksillä ja stressillä, on merkitystä laukaisevina tekijöinä.

Masennus- ja maniajaksojen vaihtelut johtuvat hermoston välittäjäaineiden, kuten serotoniinin ja noradrenaliinin säätelyhäiriöstä: depressiossa on puutetta välittäjäaineista ja maniassa ylituotantoa. Kyse on aivojen hermovälittäjäainejärjestelmien toiminnallisesta poikkeavuudesta – ei niinkään rakenteellisista muutoksista.

Jäljille päästään joskus hitaasti

Bipolaarihäiriön tunnistamisessa voidaan olla hakoteillä, jos oirekuva alkaa masennuksella. Tila diagnosoidaan silloin yksisuuntaiseksi depressioksi ja lääkitään sen mukaisesti.

– Usein vasta seurannassa nähdään, että masennus- ja maniavaiheet vuorottelevat, jolloin diagnoosikin varmistuu. Tähän voi mennä vuosi, ja jotkut potilaat saavat kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin vasta keski-iässä.

Sairauden jäljille päästään tavallisesti niin, että potilas hakeutuu lääkäriin tai sairaalaan masennuksen vuoksi, tai läheiset toimittavat hänet sinne manian takia. Oireet puhkeavat useimmiten 15-30-vuotiaana.

Manialla alkava sairaus on helpompi tunnistaa bipolaarihäiriöksi. Ylikierroksilla oleva potilas ei välttämättä tunnista sairauttaan, mutta läheiset näkevät nopeasti vauhdikkaat tempaukset ja niiden tuhoisat seuraukset.

Entinen maanis-depressiivisyys

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä erotetaan kaksi muotoa: tyyppi I ja tyyppi II. Ykköstyypissä esiintyy sekä masennusjaksoja että manioita. Tätä kutsuttiin aiemmin maanis-depressiivisyydeksi.

Tyyppi II on luonteeltaan lievempi. Siinä on masennusjaksoja, mutta maniat ovat lievempiä, hypomaanisia vaiheita. Kakkostyypin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä osaa pidetään toistuvana yksisuuntaisena masennuksena, ja osa jää kokonaan diagnosoimatta.

Suomessa molemmat tautityypit ovat melko harvinaisia. Tyypin I kaksisuuntaista mielialahäiriötä esiintyy tuoreen tutkimuksen mukaan väestössä vain 0,24 prosenttia, kun useimmissa maissa molempien tyyppien yhteenlaskettu esiintyvyys on noin kahden prosentin kieppeillä.

– Vaikea sanoa, onko meillä tosiaan vähemmän tästä mielialahäiriöstä kärsiviä vai onko sairaus alidiagnosoitu? Leinonen pohtii.

Piirteitä muista häiriöistä

Joskus häiriön erottaminen muista psykiatrisista sairauksista on vaikeaa. Bipolaarihäiriöön liittyy osalla potilaista psykoosille tyypillisiä aistiharhoja ja harhaluuloja, joten se voidaan sekoittaa skitsofreniaan.

– Maniassa voi olla suuruusharhoja ja depressiossa kuvitelmia omasta huonoudesta tai kehoa riivaavasta sairaudesta, kuten maha-suolikanavan tuhoutumisesta. Masennukseen liittyy myös itsetuhoajatuksia.

Kakkostyyppiä voi puolestaan olla vaikea erottaa epävakaasta persoonallisuudesta, joten osalla potilaista on ehkä epätarkka diagnoosi.

Lääkkeet ovat hoidon perusta

Bipolaarihäiriö on useimmiten hyvin invalidisoiva sairaus. Valtaosa ykköstyyppiä sairastavista työikäisistä on työkyvyttömyyseläkkeellä.

– Sairauden hoitoon tarvitaan mielialaa tasaavia lääkkeitä, mutta sairauden vaiheesta riippuen muitakin lääkkeitä. Mielialan muutoksiin pitää reagoida nopeasti, ja lääkitystä joudutaan säätämään potilaan voinnin mukaan.

Jos kierroksia on liikaa, laitetaan jarruja päälle ja jos vauhti on hyytynyt, joudutaan käyttämään mielialaa kohottavia lääkkeitä. Masennuslääkkeiden vaarana on, että ne johtavat joskus manian puhkeamiseen.

– Masennuslääkkeitä kannattaa käyttää vain vaikeimmassa depressiovaiheessa, mutta ei tarpeettoman pitkään.

Leinosen mukaan potilaat hyötyvät eniten psykoedukaatiosta eli terapiamuodosta, jossa opetetaan tunnistamaan taudin oireet, ennakoimaan jaksojen kääntymistä ja tulemaan toimeen sairauden kanssa.

Vaikka bipolaarihäiriötä ei voida parantaa, sen kulkua pystytään melko hyvin säätelemään lääkehoidon, potilaan oman hoitomyöntyvyyden, potilasopastuksen ja omaisten tuen ansiosta.

Sairaalahoito on ajoittain tarpeen useimmilla ykköstyyppiä sairastavista. Näin on etenkin maanisissa vaiheissa, jotka aiheuttavat kärsimystä ja sotkua sekä potilaalle että lähipiirille.

Mielenterveyden keskusliitto

Asiantuntijana psykiatrian professori Esa Leinonen Tampereen yliopisto.

Teksti: Ritva-Liisa Sannemann