Hyvinvointi

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito – Lääkkeistä apua

Teksti:
Anna.fi

Aiemmin skitsofrenian hoidossa käytetty lääke soveltuu myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon. Sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin monella muulla lääkkeellä.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito – Lääkkeistä apua?

Mistä kaksisuuntainen mielialahäiriö johtuu?

Sairauden syytä ei tunneta. Sen arvioidaan olevan monin psyykkisin oirein ilmenevä aivojen sairaus, jonka taustalla piilee hermokemiallisia muutoksia. Olennaista ovat mielialan voimakkaat vaihtelut. Maniajakson aikana tunnevire muuttuu kiihkeäksi. Potilas ei nuku juuri lainkaan. Hän puhuu paljon ja saa uusia, tavallisesti epärealistisia ideoita. Riskialtis käytös – myös seksuaalisesti – lisääntyy. Maniaan liittyy lisäksi usein alkoholin ja päihteiden käyttöä. Masennusoireet ovat samankaltaisia kuin muissakin masennuksissa; tämän takia sairautta voi olla vaikea tunnistaa. Mania- ja masennusjaksojen pituus vaihtelee yksilöittäin, mutta masennusjaksot ovat yleensä pitempiä kuin maniajaksot. Niiden välissä esiintyy yleensä oireettomia jaksoja.

Miten kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan?

Keskeisimmällä sijalla on lääkehoito. Vanhin käytössä oleva mielialaa tasaava, maanisia jaksoja ehkäisevä lääke on litium. Hoitona on käytetty myös joitakin epilepsialääkkeitä sekä niin sanottuja antipsykoottisia lääkkeitä. Kaikilla näillä on sivuvaikutuksia, kuten väsymystä ja painon nousua sekä veren sokeri- ja rasva-arvojen nousua. Viimeksi mainitut lisäävät todennäköisesti riskiä sairastua ja kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Sivuvaikutukset vähentävät myös halua käyttää säännöllistä lääkitystä.

Miten uusi lääke poikkeaa vanhoista?

Lupa Abilify-kauppanimellä tunnetun, aiemmin skitsofrenian hoidossa käytetyn lääkkeen käyttöön kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa saatiin vasta huhtikuussa 2008. Sen tiedetään kuitenkin olevan tehokas ja hyvin siedetty vaihtoehto. Sivuvaikutukset ovat vähäisemmät kuin monella muulla vastaavalla lääkkeellä: se ei esimerkiksi nosta painoa, verensokeria eikä kolesterolia. Se ei myöskään yleensä väsytä, vaan potilas kykenee ajattelemaan kirkkaasti ja toimimaan työelämässä vaativissakin tehtävissä.

Onko tarjolla muuta kuin lääkehoitoa?

Terveet ja säännölliset elämäntavat ovat osa hoitoa. Potilaan tulisi nukkua riittävästi, koska valvominen on maniajakson riskitekijä. Myös stressaavia työvaiheita ja päihteiden käyttöä tulisi välttää. Psykoterapiasta voi olla apua, mutta se ei paranna sairautta. Tarjolla on lisäksi psykoedukaatiota. Sen avulla potilas ja tämän läheiset opetetaan muun muassa tunnistamaan sairaus ja sen oireet.

Voiko kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä parantua?

Sairaus on parantumaton, mutta sairausjaksojen välillä potilas on useimmiten oireeton ja voi elää normaalia elämää.

Asiantuntijana psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Stephan Salenius

Teksti: Maarit Vuoristo

X