Kalliolle, kukkulalle - Kiipeilyn kiemuroita

Kalliokiipeily tuntuu huimapäiden hommalta. Jotta kiipeilyseinällä tai kalliolla pääsee etenemään, niin tarvitaan varmasti ainakin voimaa, kestävyyttä sekä notkeutta. Korkean paikan kammo ei ole luultavasti myöskään kiipeilyharrastajan toiveominaisuus. Mustikanpoiminta tuntuu äkkiseltään turvallisemmalta luontoseikkailulta.  

Grippejä, muuveja ja köysiä

Kiipeilijöiden keskustelua on aina hauska kuunnella. Sanasto on rönsyilevää, eikä asiaan vihkiytymättömän ole helppoa pysyä menossa mukana edes tasaisella maalla: Kiiloja, grippejä, muuveja, poikkareita, fleikkejä. Käsiotteitakin on enemmän kuin baletissa perusasentoja. Ja sitten puheen seasta erottuu yks kaks tuttu sana: köysi! Köydet ovat kiipeilijälle, ainakin suurissa korkeuksissa, elämänlankoja. Kiipeilijät puhuvat ylä- ja alaköysistä. Selvennetäänpä asiaa.

Kiipeilyharrastus aloitetaan aina yläköysikiipeilyllä, jolloin köysi on sanamukaisesti varmistettu ylös. Yläköysikiipeilyssä käytettävä köysi on kireällä ja mahdollisen putoamisen sattuessa putous on vain muutamia senttejä. Alaköysikiipeilyyn siirrytään harrastuksen edetessä. Tällöin köysi on kiinnitetty omiin valjaisiin ja köydenpäätä kuljetetaan mukana. Edellä menijä on liidaaja, joka kiinnittää varmistukset tasaisin välimatkoin ja ilmoittaa perässätulijalle, milloin on turvallista lähteä ylöspäin. Perässätulija kerää varmistukset matkalla kivutessaan ylöspäin. Kun kiivetään alaköydellä, niin pudotessa matka on jopa useita metrejä pidempi kuin yläköydellä kavuttaessa. Tämän vuoksi alakiipeilyköydet ovat joustavampia: jos pudotaan, ei varmistus, eikä myöskään ihmiskeho, joudu niin koville.

Meno seinämillä on parhaimmillaan kuin tanssia. Kiipeilyreitit koostuvat lukuisista kokonaisvaltaisista liikesarjoista. Reitin eteneminen sulavasti yhteen nivoutuvina liikesarjoina tekee lajista paitsi haastavan, niin myös esteettisesti viehättävän. Kalliokiipeily ei ole kuulemma varsinainen voimalaji, vaan olennaisempaa lajissa on koordinaatiokyky, kehon liikkuvuus sekä painopisteen hallinta. Mitä taitavampi kiipeäjä, sitä taloudellisempaa on myös voimankäyttö.

Kiipeilypaikat meillä ja muualla Pohjoismaissa

Suomessa on noin 100 tunnettua kiipeilykalliota. Kotimaiset kalliot eivät ole kovin korkeita, yleisimmin noin 10 – 20 metrin korkuisia. Tämä on omiaan lisäämään boulderoinnin suosiota. Boulderointi on etenemistä matalilla reiteillä ilman köysivarmistuksia. Esimerkiksi Vaasan seudulla on paljon siirtolohkareita, joilla on loistavat mahdollisuudet tähän.

Suomen korkein kiipeilymekka sijaitsee Olhavalla Repoveden kansallispuistossa. Siellä pääsee kipuamaan jopa 50 metrin korkuista ja 500 metriä leveää kallioseinämää. Suurin osa Olhavan kalliojyrkänteen reiteistä lähtee suoraan vedestä. Alueella on jonkin verran pultattuja reittejä sporttikiipeilyyn, mutta uusia haasteita kaipaaville löytyy paljon trädejä. Trädimeiningissä varmistukset asennetaan itse. Ahvenanmaalla on kuuleman mukaan myös loistavat boulderointimahdollisuudet.

Ruotsissa taitojaan pääsee kokeilemaan esimerkiksi Blåbergetillä Keski-Ruotsissa tai Kirunan lähellä sijaitsevassa Dödlagsbergetissä, missä kiipeilykorkeudet lisääntyvät huikeasti kotimaahan verrattuna. Korkeimmillaan pääsee kipuamaan jopa 80 – 100 metriä.

Pohjoismaisessa skaalassa huikeimmat kiipeilymaastot, ainakin korkeuserojen puolesta, löytyvät Norjasta. Mielenkiintoinen kiipeilypaikka on Lofootit. Siellä pääsee ottamaan tuntumaa maankamaraan jopa 200 – 300 metrin etäisyydeltä. Huikeista korkeuseroistaan huolimatta Lofooteilla harrastetaan paljon myös boulderointia. Korkeus yksistään ei ole siis se juttu isolla j:llä.

Kuinka aloittaa?

Ensimmäiseksi kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen kiipeilyseuraan. Kallioille ei pidä koskaan lähteä omin päin hurjastelemaan. Kiipeilyseurat tarjoavat kursseja, retkiä, koulutusta ja usein myös kiipeilyseiniä, mistä on hyvä käynnistää harrastus. Kun liikutaan luonnossa, niin olennaista on myös luonnon kunnioittamisen periaatteet, joita kiipeilijät sitoutuvat noudattamaan. Useat kiipeilyalueet sijaitsevat kansallispuistojen alueella, joten urbaanituristin on oltava tarkkana, että käynnistä ei jätetä luontoon jälkiä.

Hyvä suomenkielinen opas asian tiimoilta on Suomen kiipeilyliiton kustantama Suomen kalliokiipeilyopas. Oppaasta löytyvät reitit, pultit, kalliot, ajo-ohjeet jne. Suomen kiipeilyliiton sivuilta, löytyvät linkit paikallisseurojen nettisivuille.

Lisätietoja:

Suomen Alppikerho
Suomen kiipeilyliitto