Kerran heppahullu, aina heppahullu

Yksi hurahtaa lapsena viulunsoittoon eikä luovu harrastuksesta vanhainkodissakaan. Toinen kulkee päivittäin kiikarit kaulassa ja aina valppaana bongailtavien lintujen varalta. Monen pikkutytön ykkösjuttu on nuorena ratsastus. Aikuisiällä harrastus usein jää, kun aikaa ja rahaa vievän puuhan edelle menevät opinnot ja poikaystävät. Moni kaipailee silti talleille koko loppuelämänsä. Yhä useampi aloittaakin ratsastuksen uudelleen aikuisiällä.
Helsinkiläinen Paula on heistä yksi. Hevoset eivät ole vain pikkutyttöjen harrastus.

Kuva: Ratsastuksessa on oltava haastavuutta. Jos hevonen on kuin kone, ei se ole hyvä asia. Siksi pitkään samantyylisillä tunneilla käyneillä hevosilla ei Paulan mielestä ole edes mukava ratsastaa, hepat kun tietävät jo ratsastuksenopettajan käskystä mitä milloinkin tehdään.

Paula hurahti hevosiin lopullisesti 11-vuotiaana, kun perhe muutti vain kivenheiton päähän tuttavien omistamasta tallista. Ala-asteikäisen tytön arki-illat ja viikonloput alkoivat kulua hevosia hoitaessa ja ratsastustunneilla.

– Ratsastus oli rakkain harrastukseni. Talliporukasta tuli tärkeitä ystäviäni, mikä teki harrastuksesta vieläkin mukavamman, Paula kertoo.

Vanhempana Paula myös piti nuoremmille teoriaopintotunteja ja oli tallityttönä ratsastusleireillä. Hän pääsi harjoittelemaan maastoesteradalle ja kokeilemaan hiihtoratsastusta. Iso osa viikosta meni tallilla. Harrastus seurasi Paulaa lukioikäiseksi saakka.

Kivulias päätös harrastukselle

Kuuden vuoden tiiviin heppahulluuden jälkeen Paula joutui lopettamaan rakkaaksi muodostuneen harrastuksen. Allergia paheni niin, ettei talleille enää ollut asiaa. Ratsastusharrastukseen kuului vahvasti hevosten laittaminen kuntoon tunneille ja tallissa työskenteleminen, joten ilman niitä ei hevosia voinut harrastaa. Heinänuha kävi sietämättömäksi.

– Se oli todella ikävää. En vain yksinkertaisesti pystynyt enää olemaan heinäpölyssä. Sen jälkeen kävin tallilla vain silloin tällöin kesäisin.

Lukiossa opiskelu vei paljon aikaa ja energiaa ja kuvioihin tuli myös poikaystävä, joten ratsastukselle ei edes olisi edes jäänyt kovin paljoa resursseja. Lukion jälkeen Paula lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle.
Hän olisi joka tapauksessa joutunut lopettamaan harrastuksen viimeistään silloin.

– Monet lopettavat opiskelujen vuoksi, joillakin poikaystävästä tulee tärkeämpi.
Ratsastusharrastus vie todella paljon aikaa, kertoo paikallisiin kisoihinkin useita kertoja osallistunut Paula.

Kuva: Kesä on parhainta aikaa hevosharrastukselle. Tässä ratsastetaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevalla ratsastuskentällä.

Takaisin kavioiden kopinaan

Paulalle tuli mahdollisuus päästä uudelleen ratsastuksen makuun tänä kesänä.
Allergia vaivaa edelleen, mutta se ei enää haittaa niin paljoa. Pääkaupunkiseudulla hevosta ei ole pakko laittaa kuntoon itse, joten ulkokentällä järjestettävIlle tunnEille pääsee suoraan. Tallin heinäpölyissä ei edes tarvitse käydä. Ja vielä kun Paula sai houkuteltua mukaan samalla lailla nuorempana hevosia harrastaneen opiskelukaverinsa, oli se tytöillä menoa.

– Oli ihanaa palata hevosen selkään! Toki näin pitkän ajan jälkeen tuntuu hieman hankalalta. Ratsastus on kuitenkin kuin pyörällä ajo; kun sen on kerran oppinut, se kyllä palautuu mieleen pitkänkin ajan jälkeen.

Paula uskoo, että jokainen heppatyttö haaveilee joskus omistavansa oman hevosen.
Hevosharrastus on vain kovin kallista ja aikaa vievää, joten toistaiseksi Paula tyytyy ratsastamaan tunneilla. Muut vaihtoehdot olisivat hevosen vuokraaminen esimerkiksi pariksi päiväksi viikossa tai kimppahevosen omistaminen porukalla.

Ratsastus on yksi kalleimmista harrastuksista. Yksi ratsastustunti pääkaupunkiseudulla sijaitsevilla tallilla maksaa noin 30 euroa. Jo sadan kilometrin päässä Helsingistä hinta on kymmenisen euroa edullisempi. Paula on syksyllä siirtymässä monen vuoden opiskelujen jälkeen työelämään, joten hän pystyy jo taloudellisestikin palaamaan harrastuksen pariin.

Vastuuta, haastavuutta ja yhteisöllisyyttä

Paulan mielestä ratsastus on loistava harrastus nuorelle ja vanhemmallekin.

– Se opettaa vastuun ottamista, sillä hoitohevosista on pidettävä hyvää huolta.
Harrastukseen liittyy vahvasti myös yhteisöllisyys – tallilla oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi se kohottaa kuntoa kokonaisvaltaisesti; kädet, jalat ja keskikroppa saavat hyvää treeniä..

Paulaa harrastuksessa kiehtoo myös sen haastavuus. Jokainen hevonen on omanlaisensa persoona. Hieman itsepäinen hevonen tuo sopivasti tekemistä tunneille. Aikuisiän heppahullun mielestä ei ole edes kivaa, mikäli hevonen on kuin kone ja tottelee jokaista käskyä kerrasta.

– Ratsastuksessa ei koskaan voi olla tarpeeksi hyvä. Siinä on aina mahdollista kehittyä, Paula tietää.

Paulaa hieman harmittaa, ettei hän allergisansa vuoksi pääse enää koskaan puuhastelemaan useiden tuntien ajan hevosten parissa muuten kuin ratsastustunneilla. Hän kuitenkin toivoo löytävänsä Helsingistä vielä sopivan tallin, joiden tunnit ovat haasteellisia ja monipuolisia. Ratsastuksenopettajan täytyy Paulan mukaan olla tunneilla äänessä ja antaa ohjeita.

Ratsastamisen lisäksi Paula on käynyt jumppatunneilla, juoksemassa ja harrastanut kuvataiteita. Yksikään harrastus ei ole silti koskaan mennyt ratsastuksen edelle.

– En usko, että minulle tulee koskaan mitään yhtä tärkeää harrastusta.

Kuva: Aktiiviharrastajana nuorempana Paula kisasi välillä pienissä paikalliskisoissa. Hän pääsi muutamia kertoja myös voiton makuun.

Kuvat ja teksti: Sanna Ala-Seppälä