Hyvinvointi

Kuinka paljon liikuntaa?

Teksti:
Anna.fi

Kuinka paljon liikuntaa aikuisen tulisi harrastaa ylläpitääkseen terveyttään? Aihetta on tutkittu paljonkin ja uusien tutkimustulosten myötä on huomattu, että aiemmin suositun rasittavan kuntoliikunnan sijaan nykyisin kannustetaan myös vähemmän rasittavaan, mutta säännölliseen liikuntaan. Terveyden ylläpitoon ei siis tarvita rankkoja hikilenkkejä, vaan kuntoaan voi ylläpitää myös pehmeämmin keinoin.

Kuinka paljon liikuntaa?

Näistä lähtökohdista American College of Sports Medicine ja Yhdysvaltain ’kansanterveyslaitos’, Center of Disease Control and Prevention julkaisivat suosituksen terveysliikunnaksi. Seuraavaan on koottu laitosten julkaisemia ohjeita hyvän kunnon ylläpitoon.

Ei siis niin hirveän hurjia ohjeita meille liikuntaa harrastaville. Jokaisen meidän tuttavapiireistämme löytyy kuitenkin varmasti myös ystäviä ja sukulaisia, joiden päivittäinen liikunta-annos ei tule täyteen. Pieninä annoksina totuteltaessa 30 minuutin aktiivisuus ei varmasti ole kenellekään ylivoimainen saavutus. Mitä, jos jokainen meistä houkuttelisi edes yhden tuttavan liikunnan pariin toteuttamaan omaa puolituntistaan. Kuinkahan monta kevyempää ja terveempää askelta se saisi lopulta aikaan!

Lähde: Vuori, Taimela (1995) Liikuntalääketiede

Teksti: Sanna Mönkkönen

X