Hyvinvointi

Kunnon blogi: Kuntotestit kertovat lahjomattoman totuuden

Teksti:
Anna.fi
Kuntotestaus

Saavuimme Myllypuron Liikuntamyllyyn pelonsekaisin tuntein. Kaikki olivat odottaneet kuntotestiä todella paljon ja nyt se hetki oli viimein käsillä. Nyt mitattaisiin, missä kunnossa sitä todella ollaan ja näissä testeissä ei personal traineriamme Tommia voinut huijata. Pulitimme kassalla kiltisti kahden euron pääsymaksun, joka tuntui varsin kohtuulliselta näin monipuolisista palveluista.

Pukutilat eivät ehkä olleet ihan tyylikkäimmästä päästä, tinneritussilla töherrettyine kirjoituksineen, mutta siistit ne kyllä olivat. Tila oli yllättävän iso ja jakaantui monenlaisiin toimintoihin.

Juoksuradalla oli jonkin verran porukkaa omien harjoitustensa parissa, mutta kahden jälkeen iltapäivällä sinne mahtui hyvin sekaan juoksemaan tai kävelemään. Kuntosalin puolelta kaikui kova kilke ja kalkutus ja siellä näytti olevan enemmän ihmisiä lihasmassaansa kasvattamassa.

Ennen testausta Tommi kertoi mitä tuleman pitää ja sen jälkeen meiltä kaikilta mitattiin leposyke, jonka perusteella Tommi sai kuntotasostamme jo jonkinlaisen käsityksen. Hän jopa sanoi, että ennen kuin kävelemme tai juoksemme metriäkään, hän tietää suunnilleen mikä tuloksemme tulee olemaan. On se ihme mies.

Leposykkeen mittaus
Leposykkeen mittaus

Leposykkeen mittauksen jälkeen astelimme kaikki vuorollamme kehonmittauslaitteelle, joka mittasi lähes kaiken kehossamme olevan sisällön hetkessä. Mittarin lukemat vain vilahtivat silmissämme ja Tommin ilmeestä ei kyllä pystynyt päättelemään, mitä tulokset todellisuudessa tarkoittivat. No, uskoimme sen selviävän palautetilanteessa.

Sitten olikin jo vuorossa se suurin koettelemus eli kävely- ja Cooperin-testi. Hanna ja Kristiina valitsivat kävelytestin ja Anna-Mari Cooperin-testin. Tommi huusi meille väliaikoja ja kannusti joka kierroksella. Me sitten yritimme laitta tossua toisen eteen parhaamme mukaan. Ja jaksaa, ja jaksaa…

Cooper
Cooper

Kestävyyskuntotestien jälkeen siirryttiin lihaskunnonmittauksen pariin. Vatsa-, jalka-, selkä- ja käsilihakset käytiin kaikki läpi puolen minuutin testien avulla. Vatsat tehtiin istumaannousten, jalkalihasten kunto mitattiin kyykkyyn-ylös -testillä, selkälihakset tehtiin yläselän ojennuksilla päinmakuulla ja käsilihakset perinteisillä punnerruksilla. Ja kaikki tempoivat itsestään sen minkä irti saivat.

Etenkin punnerrus tuntui teettävän meistä monelle hieman hankaluuksia. Päättelimme tästä, että käsilihaksia on todennäköisesti luvassa melkoisesti tulevassa kunto-ohjelmassamme. Saa nähdä päästäänkö niihin Madonna-käsivarsiin vielä ensi kesänä…Oikeastaan taidamme tietää, että ”madonnojen” saavuttaminen kesään mennessä on turhaa haihattelua, mutta Tommin mukaan paljon ehditään petrata kesään mennessä ja onhan meillä loppuelämä aikaa restauroida temppeliämme entistä ehompaan kuntoon.

Liikkuvuutta mitattiin eteen- ja sivutaivutuksilla. Hartianseudun liikkuvuus tarkastettiin yksinkertasella käsienojennustestillä. Alla Tommi näyttää liikkeiden oikeaoppiset suoritukset.

Liikkuvuus
Liikkuvuus

Viimeisimpänä mitattiin motorinen kunto staattisella tasapainotestillä. Seisomme siis yhdellä jalalla ja yritimme pysyä pystyssä kokonaisen minuutin. Tämä oli kaikille helppoa ja kuntotesti olikin mukava päättää kaikkien osalta upeaan suoritukseen.

Niin ja kaikille tiedoksi: Liikuntamyllyssä voi myös bongata suomalaisia huippu-urheilijoita. Kannattaa kuitenkin olla skarppina, ettei keskittyminen herpaantuisi Markus Pöyhösen verrytellessä ohitse :).

Cooperin-testin tulosten raja-arvot löydät täältä.

Kehonkoostumusmittauksesta selviävät seuraavat asiat:

– Painoindeksi
– Rasvaprosentti
– Sisäelimissä oleva rasvamäärä
– Luustolihasprosentti
– Lepoaineenvaihdunta
– Rasvamassa
– Luustolihasmassa
– Vyötärönympärysmitta

Kestävyyskunto:

– 2 km:n kävelytestillä tai Cooper-testillä

Mikä fiilis?

Anna-Mari

”Kuntotesti jännitti melkoisesti. Tai lähinnä Cooperin juokseminen, sillä varsinainen juoksukunto on jo pidemmän aikaa ollut kadoksissa.

Voi kuitenkin sanoa, että olin ihan tyytyväinen juoksuuni. Vaikka juoksu teki melko pahaa, niin pystyin juoksemaan melko lailla tasaista vauhtia koko 12 minuuttia ja viimeinen puolitiosta kierrosta taisi mennä nopeamminkin. En muista siitä enää juuri mitään. Mutta se veren maku – se tuli suuhun.

Lihaskuntotestit sujuivat aika lailla odotusten mukaisesti. Petrattavaa on, mutta mistään nollatasosta ei tarvitse lähteä lihaskuntoa rakentamaan. Liikkuvuustestien kelpo tulos yllätti hieman. Olen ollu aina melko jäykkä, mutta luulen aikuisiällä uudelleen alkaneen tanssiharjoittelun ja kehonhuoltolajeihin tutustumisen auttaneen asiaa paljon. Jalkapalloilija-aikoinani olin huomattavasti jäykempi. Eli toivoa siis on näin aikuisiälläkin vielä saada aikaan selkeää muutosta!

Oli oikeasti todella mielenkiintoista selvittää, millaisessa kunnossa on oman ikäisiin nähden. Tästä on hyvä lähteä kehittämään kunnon jokaista eri osa-aluetta. Motivaatiota tuli jälleen lisää! Pitää vaan muistaa tämä innostuksen tunne sitten parin kuukauden päästä, kun alkuhuuma on ohitse.”

Kristiina

”Huomasin ajatusteni hakeutuvat testitunnelmiin jo testausta edeltävänä iltana. En niinkään pelännyt itse testitilannetta vaan pelkäsin, että miten reagoisin, jos joutuisin vastaanottamaan viestin sisuskalujeni vellomisesta vaarallisissa rasvaraameissa. Kuvastin on minulle jo pitkään kertonut, että rasvakudosta esiintyy laajalti mutta uskoin myös vahvasti, että jonkinmoista lihaskudostakin on vielä jäljellä.

Olen aina pitänyt itseäni ripeänä kävelijänä enkä minään lahkeiden raahaajana mutta yllätyin, kun kävelytestissä tallustimet eivät edenneetkään odotetusti. Lihaskuntotesti meni suht ennakko-odotusten mukaan. Minulle jäi tunne, että lihaskunnon suhteen en rämmi pohjamudissa, jos en heti kohta pilviäkään koskettele.

Liikkuvuustestin tuloksen olisin voinut kirjata ilman venyttelyäkin: kassakaappi. Venyn suurin piirtein saman verran huolimatta venyttelenkö paljon vai unohdanko koko jutun puoleksi vuodeksi. Syytän laihanlaisesta liikkuvuudestani perimää. Sori vaan äiti. Voitte vain kuvitella kuinka paljon joudun odottamaan ylhäällä niitä jotka tulevat nikama nikamalta venyttelystä perusasentoon. Yleensä varaan jotain hyvää luettavaa. 😉

Todella hyvä fiilis jäi koko testauksesta. Omat harhaiset luulot ovat korjautuneet tiedolla. Jos ei nyt ihan absoluuttisella tiedolla, niin ainakin ihan riittävällä tällä kuntotasolla taaperrettaessa. Illalla testauksen jälkeen kotona mietin, että miten ihmeessä olen antanut rasvan pitää kortteeria näinkin pitkään kehossani. Pannahinen, nyt on kova kiire päästä nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Kotiin palasin hyvillä mielin ja kipein kintuin.”

Hanna

”Pelonsekaisella kauhulla odotin kuntotestausta. Oli selvää, että ainakin kestävyyskunto olisi surkea yli kymmenen vuoden löysäilyn jälkeen. Jatkuvista selkäkivuista puolestaan päättelin, että sen alueen lihakset olisivat kehnossa kunnossa. Vaikka Tommi oli kuvaillut testejä etukäteen, yllätti niiden monipuolisuus minut. Näillä tiedoilla on hyvä lähteä miettimään omaa kunto-ohjelmaa!”

Kirsi

”Kuntotestiin en valitettavasti päässyt mukaan, sillä samalla päivälle sattui pakollinen työreissu. Olen kuitenkin mukana yhdessä Kelan järjestämässä työkyky-ohjelmassa, jossa vastikään kuntotesti on tehty. Tosin kuka hyvänsä olisi voinut ilman testiäkin kertoa, että olen rapakunnossa ja senhän testikin osoitti. Tavoitteena onkin seuraavaksi saavuttaa tilanne, jossa tuon rapa-etuliitteen voisi jättää pois.”

Tommy Sport

 

X