Hyvinvointi

Kunnon blogi: Testissä Changen urheiluliivit

Teksti:
Anna.fi
Change Sport Bra

Kunnolliset urheiluliivit ovat ensisijaisen tärkeä asia naisten urheiluvaatetuksessa. Vanhoja liivejä ei tule siirtää urheilukäyttöön, vaan liikuntaan on hankittava erityiset urheiluliivit. Hyvä urheiluliivi ehkäisee rintojen ihovaurioita sekä lisää liikunnan iloa.

Brittiläisen Portsmouthin yliopiston tutkimuksen mukaan rinnat liikkuvat urheillessa kahdeksikon muotoista rataa – jopa 21 senttimetriä ylös ja alas, eteen ja takaisin sekä sivulta toiselle. Portsmouthin yliopiston tutkimusten mukaan riittämätön tuki voi heikentää rinnan sidekudosmuodostumia.

Erityisen tärkeää rintojen tukeminen urheillessa on isopovisille. Myös pienipovinen tarvitsee kuitenkin urheiluliivejä, sillä esimerkiksi A-kuppikoon rinta liikkuu urheillessa noin neljä senttimetriä. Hyvä urheiluliivi myös lisää liikunnan iloa, sillä urheillessa pomppivat rinnat tai olkapäiltä valuvat olkaimet voivat myös tuntua ikäviltä ja haitata liikkumista.

Urheiluliivien tulee olla hengittävät  

Urheiluliivien materiaalin täytyy olla erityisen hengittävä. Monet naiset hikoilevat urheillessa juuri rintojen välistä. Urheiluliivin tulisikin siirtää kosteutta iholta kohti päällyskerroksia. Huonoin vaihtoehto on puuvilla, joka sitoo itseensä kosteutta. Märkä, puuvillainen liivi tuntuu kylmältä ihoa vasten, on kuivaa liiviä painavampi ja saattaa hiertää ihoa. Parhaat urheiluliivit ovat helposti kuivuvasta ja kosteutta haihduttavasta tekokuidusta valmistettuja.

Oikea koko ja hoito ovat tärkeitä

Urheiluliivien pääasiallinen tuki tulee liivin materiaalista, ei pelkästään olkaimia kiristämällä. Siksi on tärkeää ensinnäkin valita oikean kokoiset liivit ja toiseksi vaihtaa liiviä tarpeeksi usein. Urheiluliivit ja -housut on syytä pestä jokaisen käytön jälkeen. Niitä ei pitäisi seisottaa likaisina kovin pitkään, sillä lika lähtee kuiduista paremmin, kun tuotteet pestään mahdollisimman nopeasti.

Hiki ja iholta erittynyt tali myös kuluttavat alusasuja ja lyhentävät niiden käyttöikää. Alusasujen pesussa tulee noudattaa tuotteessa annettuja pesuohjeita. Alusasuihin ei käytetä huuhteluainetta.

Change Sport Bra
Change Sport Hipster

Changen urheiluliivi on tukeva ja hengittävä

Useimmat rintaliivit auttavat vain pystysuoran liikkeen tukemisessa. Portsmouthin yliopiston tutkijat varoittavat, että toppimaiset urheiluliivit eivät välttämättä aina tue tarpeeksi. Tutkija Wendy Hedgerin mukaan monet takaa kiinnitettävät urheiluliivit tukevat toppia paremmin. Toppimainen liivi sopiikin parhaiten rauhallisempaan liikuntaan, kuten joogaan ja pumpiin. Hyppelyitä sisältävään liikuntaan, kuten juoksuun tai stepiin, kannattaa valita säädettävä ja takaa kiinnitettävä urheiluliivi.

Kunnon blogilaiset testasivat Changen High Performance -urheiluliivejä, joiden luvattiin vähentävän rintojen liikkuvuutta urheillessa merkittävästi. Testissä olivat myös saman sarjan alushousut. Erityisesti suuririntaisille naisille suunnitellun Changen urheiluliivin kokovalikoima on markkinoiden laajimpia. Liiveistä on saatavana koot 1–4 B–H. Liivit ovat takaa kiinnitettävät ja niissä on säädettävät olkaimet. Changen High Performance -urheiluliivin hinta on 59,95 €.

Change

Mikä fiilis?

 

allekirjoitus

”Olen varustautunut aina urheiluliivein liikkumaan lähtiessäni ja pitänyt omistamiani liivejä ihan kelvollisina. Toisia vähän parempina kuin toiset mutta käypäsinä kaikkia. Kun ylleni sovitettiin Changen liivejä, niin huomasin, että oikeankokoisten liivien löytäminen menee melkein jo tieteen puolelle ja vähintäänkin siiihen tarvitaan asiantunteva myyjä. Aikaisemmat liivini olen hankkinut omin nokkineni urheiluliikkeistä.

Ensin liivi tuntui lähes panssarilta. Myyjä kuitenkin kannusti valitsemaan napakan mallin, että rinnat pysyvät paikoillaan juuri niinkuin niiden pitääkin. C-kupin rinnoistani tuli hetkessä A:t mutta rinnat pysyivät paikoillaan vaikka hypin ylös ja alas. Omatoimisesti en olisi kuunaan valinnut näin napakkaa kokoa.

Olen testannut liivejä juostessa, skikelenkillä ja trampoliinilla. Liivien panssarimaisuuteen on nyt tottunut ja näen vanhat urheiluliivini nyt aikamoisina vässyköinä. Ainakaan ne eivät tue läheskään niin hyvin kuin nämä uudet liivit.”

Alushousut tuntuivat myös mukavilta käytössä. Napakoilta mutta ei liian kiristäviltä. Pelkäsin hieman paksuhkoa vyötärönauhaa mutta sekin osoittautui ihan mukavaksi. Mitä pyöreämpi pakara pikkareiden alta löytyy, sitä paremmalta nämä housut näyttävät. Niinhän se on aina.

Ainoa miinus tulee käsipesusta. Äkkiähän alusvaatteet on pesty käsinkin mutta välillä tekisi mieli heittää koneeseen muiden joukkoon.”

Hanna

”Olen kyllä käyttänyt aiemminkin urheiluliivejä, mutta ne ovat olleet yleensä valikoiman halvemmasta päästä ja ihan omin päin kaupasta valittuja. Niinpä vierailu Changen liikkeessä Ateneumin kujalla tuli varmasti tarpeeseen ja asiantuntevan myyjän apu koon valinnassa tuntui suorastaan luksukselta.

Edestä tavallista korkeammalle nousevat liivit tuntuivat ensin oudoilta, mutta totuttautuminen kävi nopeasti. Kokoskaala poikkeaa ihan selkeästi totutusta, sillä S-kokoa en minä ole ostanut aikoihin missään vaatteissa, enkä olisi siihen nytkään tarttunut ilman asiantuntijan kehotusta. Merkittävin piirre Changen liiveissä on mielestäni se, että ne säilövät vähintään puolet rinnoistani, johonkin virtuaaliseen varastoon, josta ne urheilun jälkeen palautetaan paikoilleen. Näin hyviä liivejä en osannut kuvitella olevankaan. Liivejä olen käyttänyt niin venyttelytunnilla, kuntosalilla kuin lenkilläkin enkä olisi voinut olla tyytyväisempi.

Sain testiin hipster-malliset alushousut, joissa on pienet lahkeet. Käyttökokemukset ovat olleet miellyttäviä ja erityisesti olen pitänyt tavallista leveämmästä vyötärönauhasta, joka tukee sopivasti. Sekä liivien että housujen materiaali on tuntunut mukavan viileältä ja hengittävältä.”

Anna-Mari

”Olen käyttänyt aina urheillessa urheiluliivejä enkä siirtänyt vanhoja arkiliivejä tietyn ajan jälkeen urheilukäyttöön. Tämä nyt johtuu yksinkertaisesti siitä, että en missään tapauksessa voisi kuvitella liikkuvani ilman urheiluliivejä. Se olisi todella epämiellyttävää etenkin kun vauhti on yleensä urheillessa sen verran kova.

Urheiluliiveilläni on aina ollut tiukat kriteerit ja niiden on istuttava ja tuettava todella hyvin. Rehellisyyden nimissä ja laajalla kokemuksella voin sanoa, että en ole koskaan käyttänyt yhtä hyviä liivejä kuin nämä Changen urheiluliivit ovat.

Jo sovituskopissa liivit tuntuivat normaalia napakammilta ja istuvammilta. Ja kuten asiaan kuuluu, jopa hypin sovituskopissa ja testasin liivien tukea. Rinnoistani myös hävisi ilokseni noin puolet jonnekin pukiessani liivit ylleni, ja se jos mikä on ainoastaan erittäin positiivinen asia!

Pidin myös tarralla säädettävistä olkaimista, jotka pysyivät hyvin paikoillaan. Lähinnä sitä jäin miettimään, kuinka pitkään tarrapinta mahtaa liiveissä kestää… Myös tarpeeksi ylös nouseva etuosa oli mieleeni.

Testasin liivejä noin tunnin juoksulenkillä ja puolentoista tunnin tanssitunnilla. Juoksutreeniini sisältyi myös tiukempi noin 20 minuutin veto, jossa vauhti kiihtyi normaalista hölkkävauhdista kovemmaksi. Liivit pysyivät tässäkin menossa erittäin hyvin paikoillaan ja tukivat täydellisesti.

Tanssiminen ei aseta liiveille yhtä suuria vaateita kuin juoksu, mutta liivit toimivat moitteettomasti kevyemmässäkin menossa.

Alushousuista testasin hipster-mallia. Housut istuivat hyvin ja tuntuivat napakoilta. Vyötärön kuminauha oli melko leveä, joten se olisi omaan makuuni saanut olla hieman kapeampi, mutta se ei kuitenkaan aiheuttanut liian puristavaa tunnetta. Alushousuissa tapahtui hieman samaa efektiä kuin liiveissä: takapuoli litistyi kroppaan kiinni ja se tuntui olevan tiiviissä paketissa liikuntaa varten.”

Kirsi  

”Minä olen varsin isopovinen ja käytän jo luonnostaan hyvin rintoja tukevia liivejä. Kun en vuosiin ole liikuntaa erityisemmin harrastanut, ovat runsaahkosta liivivarastostani tukevimmat saaneet tähän asti välttää tämän projektin koitoksissa. Suurta tarvetta en erityisliiveille ollut aiemmin havainnut, kun en ole juossut tai tehnyt mitään hyppelyä vaativia harjoitteita.

Nyt kuitenkin olen mukana EA SPORTS Active -kuntopelin testiryhmässä ja joutunut selvästi monipuolistamaan harjoittelua mukaan lukien lyhyet juoksut ja erilaiset hyppyharjoitteet. Liivitesti tuli minun kannaltani todella oikeaan saumaan.

Olin jossain määrin hämmentynyt liivejä hakiessani. Tiedän kyllä oman liivikokoni, mutta Changen liivit eivät noudattaneet aiemmin tuntemaani kokoluokitusta. Myyjätär antoi minulle kahdet liivit kokeiltaviksi ja sanoi toisista, että ne ovat valikoiman suurimmat. Hämmästelin sovituskopissa liivejä, kun ne olivat jotenkin kovin suorat ja ilman erottuvia kuppeja. Rohkeasti ne silti vedin päälleni ja tunsin joutuneeni panssariin. Rinnat – jopa minun suureni – jotenkin katosivat tuon panssarin sisään muodostamatta erityisiä kumpuja. Päätin, että suurin koko oli minulle sopiva, enkä toisia edes kokeillut.

Testi on osoittanut liivit todella päteviksi. Hypyistä ja juoksusta huolimatta ovat rintani – mihin sitten lienevätkään levinneet – pysyneet täysin paikoillaan. Minua myös miellytti se, että liivi tulee riittävän ylös niin edestä kuin sivuiltakin, eivätkä isotkaan rinnat pääse ”pullahtamaan” ulos. Kaikki mahtuu liivien sisään. On selvää, että tulen käyttämään näitä liivejä vähintäänkin uusissa harjoitteissani mutta myös esimerkiksi squashissa, jossa rintojen liikkuminen haittaisi pelaamista.”

X