Kunnon blogin Anna-Mari: Sykealue auttoi löytämään juoksun ilon

Juoksu onkin niin siistiä! Tiesittekö? Minä en tiennyt ennen sykealueoppia. Siis olen juossut aina liian kovaa ja tämän vuoksi juoksu on tuntunut aivan kamalalta. Melkein koko ajan. Kurkkua kuivaa, rintaa puristaa, kylkeen pistää, polviin koskee, alaselkää vihloo. Siksi en olekaan juossut säännöllisesti vuosiin. Tommin opeilla olen nyt kuitenkin oppinut juoksemaan tarpeeksi HI-TAAS-TI. Ja siis tällä hetkellä vauhti on oikeasti hidasta, mutta ne ovat juoksuaskelia!!

Peruskestävyysharjoittelu on ilmeisesti ollut minulle tuntematon käsite. Ennen olen juossut niin, että pahaa tekee ja juoksu ei maistu yhtään. Ja tästä syystä olenkin inhonnut juoksua lähes aina. Eikä ihme. Mutta nyt hiljaisen ja tasaisen lenkin juokseminen sopivalla sykealueella on nautinto. Todella.

Olen tehnyt kahdenlaisia aerobisia harjoituksia. Toisessa syke pidetään tasaisena alueella 116-135 koko 60 minuutin ajan ja toisessa aerobisessa harjoituksessa juostaan tasaisesti tuolla samalla sykealueella, mutta välissä on kaksi 5-10 minuutin kovempaa vetoa. Sykealue on noissa kovemmissa vedoissa tällä hetkellä 135-154. Yhteensä tuokin harjoitus on tunnin mittainen ja viimeinen vartti lasketaan sykkeitä.

Haastavinta minulle on ollut pitää sykettä tarpeeksi alhaalla. Tasaisessa tunnin lenkissä en meinaa muistaa pitää vauhtia tarpeeksi alhaisena. Tuossa intervallityyppisessä harjoituksessa on haasteellisinta tiputtaa syke ensimmäisen vedon jälkeen. Mutta yritän todella aina muistaa sen ja kävellä vaikka välissä, jos syke ei meinaa muuten laskea. Tommin mukaan harjoituksessa on tärkeää juuri se, että rauhallisemmat vaiheet tehdään oikeasti alhaisella sykkeellä ja vetojen tulee puolestaan olla oikeasti reippaita.

Tässä on jopa ehkä hieman nyt havaittavissa kehitystä. Vauhdikkaimmissa osuuksissa syke ei enää tärähdäkään niin nopeasti huippulukemiin kuin aiemmin. Epäilin jo että laitteissa on vikaa, vaikka kehitystä olikin tapahtunut laitteen toisessa päässä.

Kunto-ohjelmaa on siis taivallettu nyt reilu kuukauden päivät. Olen ehkä jopa hieman yllättynyt, että nyt jo voin huomata juoksussa jotain kehitystä. New Yorkin maratonille tosin en ole vielä hakemassa. Enkä ehkä haekaan. Puolimaratonille olen kyllä tosin jo saanut haasteenkin…Saa nähdä.

Mutta vaa’assa ei ole tapahtunut värähtelyjä. Olen aika kärsimätön. Millon voin odotella myös sitä juoksijan vartta?!

Mutta jos jotain, niin nyt jo tässä vaiheessa voin sanoa, että tämä kuntoprojekti on saavuttanut yhden tavoitteistaan: olen oppinut nauttimaan juoksusta!