Hyvinvointi

Kunnon blogin Kristiina: Kun mikään ei riitä

Teksti: Anna.fi

Lähtiessäni tähän projektiin ajattelin, että olen hyvin tyytyväinen pieniinkin muutoksiin. Olin lopen kyllästynyt jatkuvaan väsymykseen ja vetämättömään oloon sekä pikku flunssiin. Haaveilin samettisesta, ravitsevasta unesta ja säännöllisen liikunnan tuomasta energiasta ja ilosta. Kyllästyin haaveilemaan ja päätin, että nyt on aika kunnostautua ja katsoa, millaisia sävyjä elämällä on minulle tarjottavana.

Kuntoiluvälineet

Alku lähti yllättävän kivuttomasti ja innostus oli kova. Pian huomasin kuinka uni parantui ja kuinka nautinnollista oli käpertyä vällyjen väliin liikkuneena ja hyvällä tavalla väsyneenä. Urheilu tuntui hyvältä alusta asti, sillä liikunta on kuulunut elämääni jossain määrin myös viime vuosina. Tosin määrä on kuitenkin ollut huomattavasti vähäisempi kuin joskus aikaisemmin.

Viikko viikolta olen tullut kuitenkin vain kriittisemmäksi ja kriittisemmäksi itseni suhteen. Kun kuljen alusvaatteisillani eteisen peilin ohi makuuhuoneeseen, huomaan katsovani itseäni peilistä arvioivasti. En oikein malta odottaa, että peilikuvani olisi suopeampi.

BodausLiikunnan lisäyksen myötä tietoisuus oman kehon ulottuvuuksista ja rajoista ovat tulleet selkeämmäksi. Vielä viikko sitten astuin vaa’an päälle harva se päivä ja kun lukema ei näyttänyt laskusuhdannetta elämänmuutoksesta huolimatta, koin pientä turhautumista. Onneksi mainitsin asiasta valmentajallemme Tommille, joka kielsi vaakavierailut toistaiseksi kokonaan ja käski luottamaan peilin kertomaan. Peilini (varmaan viallinen) ei ole toistaiseksi näyttänyt minua tyydyttävää esitystä.

Olen saavuttanut jo monta tavoitetta:

  • Nukun paremmin
  • Olen energisempi
  • Olen täysin hullaantunut liikunnasta

Samalla on käynyt myös näin:

  • Suhtaudun vartalooni huomattavasti kriittisemmin
  • Pähkäilen alinomaa, mikä on oikeasti terveellistä ja samalla parasta polttoainetta keholleni
  • Huomaan tarvitsevani yhä uusia ja uusia urheiluvälineitä sekä jumppatamineita (Todellisuudessa en tarvitse uuden suksipaketin lisäksi juuri yhtään mitään.)

Olen löytänyt oman aktiivisen itseni ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Kun saavuttaa jotain, tavoitteet hyppäävät astetta korkeammalle. Olen keskellä suurta muutosta. En tiedä mihin muutos minut vie ja mitä kaikkea se tuo tullessaan mutta sen tiedän, että olen matkalla kohti jotain parempaa ja kauniimpaa. Kauniimmalla en tarkoita kiinteämpää pyrstöä vaan tasapainoisempaa elämää ja hyvää oloa.

kristiina3

X