Ihmissuhteet 8.1.2017

Saako lihomisesta sanoa? Näin kumppanin painonnousuun pitäisi reagoida

Teksti: Johanna Jantunen Kuvat: iStock
Jos aiemmin hyvässä kunnossa olleelle puolisolle on alkanut kertyä liikakiloja, voiko tilanteeseen puuttua ja miten se kannattaa tehdä? Kysyimme asiaa hyvinvointivalmentaja Jenni Levävaaralta.

Kumppanin painonnousu voi olla arka aihe, mutta hyvinvointivalmentaja Jenni Levävaara on sitä mieltä, että siltä ei kuitenkaan kannata ummistaa silmiään. Jos ennen hyvässä kunnossa olleen puolison elintavat ovat muuttuneet epäterveellisiksi ja paino on noussut, asiaa kannattaa lähteä selvittämään.

– Lihominen voi olla oire jostakin. Ihmisen stressitaso voi olla äärimmilleen viritetty, hän saattaa olla tyytymätön työhönsä tai parisuhteeseensa tai taustalla voi olla myös jokin sairaus, Levävaara sanoo.

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmasta tutun valmentajan mielestä huolehtiminen toisen hyvinvoinnista kuuluu parisuhteeseen.

– Parisuhde perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja siihen, että elämä jaetaan yhdessä. Se, että puoliso puuttuu painonnousuun ja huolehtii toisen hyvinvoinnista, on myös tapa osoittaa rakkautta.

Mutta miten lihomisen voisi nostaa esiin ilman, että toinen pahoittaa siitä mielensä?

Painonnousu esiin rakkauden ja välittämisen kautta

Jenni Levävaara on Rakas, sinusta on tullut pullukka –ohjelman myötä nähnyt läheltä pariskuntia, jotka ovat päättäneet yhdessä puuttua toisen osapuolen painonnousuun.

Miten Levävaaran kokemuksen mukaan se, että toinen on lihonut, kannattaa ottaa esiin?

– Kärjistäen on usein niin, että miehille voi puhua hyvinkin suoraan, mutta naisille asia kannattaa esittää hienovaraisemmin. Tietysti tässä on ihmistyyppieroja. Jokainen tuntee oman puolisonsa parhaiten ja tietää, millä tavalla asiat kannattaa hänelle esittää.

Yksi hyväksi osoittautunut keino on lähteä liikkeelle kysymysten kautta.

– Keskustelun voi avata esimerkiksi niin, että ”Rakas, oletko huomannut, että näin on tapahtunut? Mitä itse ajattelet asiasta? Mitä asialle voisi tehdä? Voinko minä olla avuksi tai tehdä jotain?” Harva tykkää siitä, että häntä tullaan neuvomaan. Kysymysten esittäminen ja se, että ihminen saa itse keksiä ratkaisun, voi toimia paremmin.

Rakkautensa ja välittämisensä ilmaiseminen on myös tärkeää.

– Toiselle voi sanoa olevansa hänestä huolissaan, ja haluavansa jakaa elämänsä hänen kanssaan niin pitkään kuin mahdollista. Koska fakta vain on, että ylipaino on terveysriski. Mitä pidemmälle ylipaino etenee, sitä suuremmaksi myös sairastumisen riski ja sairauksien määrä kasvaa. Ylipaino vaikuttaa myös energiatasoon ja sitä kautta elämänlaatuun.

Entä jos puoliso ei halua pudottaa painoaan ja sanoo olevansa tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on?

– Olen ollut lähes 20 vuotta alalla ja kokemukseni mukaan harva ihminen on aidosti tyytyväinen ylipainoonsa. ”Olen tyytyväinen” voi olla vain refleksi. Tai sitten ihminen ei uupumuksensa tai stressinsä takia jaksa tehdä muutosta. Muutos voi tuntua myös liian suurelta tai vaikelta.

Sysäys uusin elintapoihin

Kumppanin epäterveellisiä elintapoja voi sysätä uuteen suuntaan myös käytännön tasolla. Siitä, että kotiin aletaan ostaa terveellisempää ruokaa, hyötyvät kaikki.

– Terveellinen ruoka nostaa energiatasoja, lisää jaksamista ja tuottaa parempia hormoneja ja ajatuksia, mikä voi jo itsessään motivoida lähtemään ulos liikkumaan.

Jos taas kumppani luottaa tieteeseen ja faktaan, artikkelit, kirjat tai dokumentit lihavuuden haitoista ja painonpudotuksen hyödyistä voivat toimia. Esimerkiksi tieto siitä, että painon pudottaminen voi parantaa seksielämää, voi motivoida elämäntapamuutokseen.

– Miehillä suorituskyky ja testosteronitaso nousevat merkittävästi, kun painoa saa pudotettua.

Myös uusi yhteinen harrastus voi toimia kipinänä muutokselle.

– Tämä näkyi myös Rakkaissa pullukoissa. Moni pääsi kokeilemaan uusia lajeja ensimmäistä kertaa elämässään, sai elämyksiä sekä onnistumisen tunteita ja jäi koukkuun.

Liikuntaharrastuksen myötä myös muut elämäntavat usein paranevat. Liikunta muuttaa hormonitoimintaa ja aivotoimintaa. Urheilun jälkeen myös tehdään todennäköisemmin fiksumpia valintoja.

Millaiseen painonnousuun on sopivaa puuttua?

Muutaman lisäkilon kertyminen ei välttämättä ole vaarallista. Jos paino kuitenkin jatkaa tasaisesti nousuaan, tilanteeseen kannattaa reagoida.

– Mitä nopeammin asiaan puuttuu, sitä helpommin suuntaa on mahdollista muuttaa. Mitä enemmän ylipainoa nimittäin ehtii kertyä, sitä enemmän sen pudottaminen vaatii työtä.

Levävaara on kysellyt ihmisiltä, missä vaiheessa heidän miestään olisi sopivaa puuttua painonnousuun. Moni osaa määritellä itselleen sopivan painorajan.

– Ylärajana voi pitää 10 prosentin painonnousua, joka ei johdu lihaskasvusta.

Jos paino on noussut, ihminen tiedostaa sen usein itse. Hän saattaa kuitenkin kieltää asian tai ei näe tilannetta selvästi stressin, uupumuksen tai sairauden takia. Siksi kumppanin puuttuminen asiaan voi olla ratkaisevaa.

– Rakkaissa pullukoissakin tuli vastaan kommentteja, että ”miksei kukaan sanonut mitään tai puuttunut siihen, miltä näytin”.

Tukipilarina elämäntapamuutoksessa

Päätös muuttaa elintapojaan on lopulta jokaisen omissa käsissä. Kumppani voi kuitenkin olla tärkeänä tukena elämäntapamuutoksessa.

– Kannattaa kysyä, millaista apua toinen toivoisi. Haluaako hän tsempparin lenkille vai harrastaako hän mieluummin yksin tai ystävänsä kanssa? Vai auttaisiko se, että treenin jälkeen olisi kotona terveellinen ruoka valmiina?

Erityisen tärkeää on myös se, ettei toista houkuttele takaisin vanhoihin tapoihin.

– Kun toinen on tehnyt päätöksen muuttaa elämäntapoja, älä houkuttele häntä jäämään sohvalle tai osta ylimääräisiä herkkuja kotiin. Jos itsellä ei ole pudotettavaa painoa ja haluaa herkutella, se kannattaa tehdä mieluummin jossain muualla kuin toisen edessä. Ole tukena, kannusta, anna positiivista palautetta ja lähde mukaan positiiviseen muutokseen.

Lue myös:

Kehokuurilla eroon turvotuksesta ja makeanhimosta? Testasimme!

25 kiloa laihduttaneen Ringa Ropon vinkit painonpudottajille: ”Usko siihen, että voit muuttaa tapojasi”

Tunnesyömisen 7 syytä – Tämän takia sorrumme liialliseen herkutteluun

Etkö sinäkään syö riittävästi kasviksia? Näin muutat ruokavaliosi terveellisemmäksi

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi