Suomalaisnaiset kertovat: Näin elämä muuttui, kun päätin lopettaa ikuisen laihduttamisen

Toistuvat laihdutuskuurit kuluttavat sekä kehoa että mieltä. Ikuiseen laihduttamiseen kyllästyneet Mariela Sarkima, Mari Rasimus ja Elsa Heiko päättivät rakastaa itseään sellaisina kuin ovat. – Aluksi tuntui radikaalilta ajatella, että lihavan velvollisuus ei ole laihduttaa, Elsa sanoo.

Mariela Sarkima, 38: ”Päätin vapauttaa itseni itsesyytöksistä”

”En omasta mielestäni kärsinyt koskaan varsinaisesta syömishäiriöstä, mutta jälkeenpäin ajateltuna nuoruuden käyttäytymisessäni oli huolestuttavia piirteitä. Tunsin itseni lihavaksi jo ala-asteella, vaikka olin normaalipainoinen.

Kaksikymppisenä en ollut yhtenäkään päivänä tyytyväinen kehooni. 30-vuotiaana aloin kirjoittaa Laihisraivarit-blogia, jossa kerroin avoimesti kipuilusta painoni kanssa. Toteutin elämäntaparemontteja maltillisesti ja terveellisesti. Silti painoni nousi ja laski.

Käännekohta jatkuvassa laihduttamisessani tapahtui viime talvena. Vietin rauhallista lauantaiaamua ja jammailin lempimusiikkini tahdissa. Menin kokovartalopeilin eteen katsomaan itseäni. Sillä hetkellä päätin, että vapautan itseni itsesyytöksistä ja paineista mahtua tiettyyn muottiin. Kuin sinetöidäkseni ajatuksen kokeilin ylleni mikroshortseja. Sanoin itselleni ääneen, että sinä olet hyvännäköinen nainen. Näin itseni kauniina, vaikka topin ja mikrosortsien väliin jäi mahamakkara.

Vaikka lauantaiaamun oivallus tuli yllättäen, kehopositiivisuuteen kasvaminen on ollut vuosien työ. Ennen kaikkea itseni hyväksyminen on vaatinut elämänkokemusta ja sen mukana tullutta viisastumista. Kaksikymppisenä en olisi pystynyt muuttamaan ajatusmaailmaani. Edelleen vanhat itseäni mitätöivät mietteet nostavat välillä päätään, mutta nykyään minun on helpompi päästää niistä irti.

Julkaisin Instagram-tililläni alastonkuvan itsestäni. Kuvatekstissä kerroin avoimesti taistelustani syömishäiriöistä käyttäytymistä vastaan. Kuvan julkaiseminen jännitti. Olin häkeltynyt positiivisen palautteen ja tsemppaavien viestien määrästä. Tajusin, että en ole yksin tunteideni ja kehoon liittyvän häpeän kanssa.”

Mari Rasimus, 36: ”Nykyään näen peilistä valoisan, herkän ja kauniin naisen”

”Olen ollut koko elämäni normaalipainoinen. Silti koin teini-ikäisestä kolmekymppiseksi asti toistuvasti tarvetta laihduttaa. Muistan katsoneeni 14-vuotiaana erästä lomakuvaani ja ajatelleeni, että olen liian iso. Nyt näen kuvassa hoikan tytön.

Sekä syöminen että sen tarkkailu ovat aina olleet minulle jonkinlaisia selviytymiskeinoja. Olen peittänyt niillä syvempiä tarpeitani ja tunteitani. Syömisen kontrollointi liittyy myös suorittajaluonteeseeni. Olen hakenut ylisuorittamisella hyväksyntää ja rakkautta.

Laihduttamisen tarve poistui itsekseen, kun aloin hyväksyä kehoni. Muutos tuskin olisi ollut mahdollinen ilman, että aloitin 31-vuotiaana matkan itsetutkiskelun polulla. Aloin kysellä itseltäni, kuka minä oikeasti olen. Kävin joogassa, opettelin meditoimaan ja luin paljon henkistä kasvua käsittelevää kirjallisuutta. Tajusin, että olen kaikki vuodet ylikuormittanut kehoani liiallisella treenillä ja suorittamisella. Aloin antaa keholleni sitä, mitä se eniten kaipasi – lepoa ja palautumista.

Samanaikaisesti kun kehoni ja mieleni palautuivat tasapainoon, viisi kiloa putosi kuin itsestään ja saavutin tavoittelemani painon laihduttamatta. Uskon, että keho peilaa sitä, miten mieli voi.

Itseni löytämisen ja hyväksymisen prosessi kesti monta vuotta, eikä se ollut helppo. Aiemmin tukahduttamani tunteet purkautuivat voimallisesti ulos. Yhden vuoden ajan itkin lähes päivittäin. Laihduttamistarpeesta irti pääseminen vaati kärsivällisyyttä ja rohkeutta katsoa sisäänpäin.

Elämäni on muuttunut paljon paremmaksi. Nykyään näen peilistä valoisan, herkän ja kauniin naisen, joka on alkanut elää enemmän itsensä näköistä elämää. Olen tehnyt itselleni sopivia ratkaisuja: ryhtynyt yrittäjäksi ja muuttanut yhteisöasuntoon. Mitä armollisempi olen itselleni, sitä empaattisemmin osaan suhtautua myös muihin.”

Elsa Heiko, 36: ”Aluksi tuntui radikaalilta ajatella, että lihavan velvollisuus ei ole laihduttaa”

”Aloin laihduttaa ensimmäisen kerran yläasteiässä. Takanani on kymmeniä laihdutuskuureja, jotka olivat säännöllinen elämäntapani. Olen noudattanut täsmällisesti lihaville annettavaa neuvoa, että pitää kuluttaa enemmän kuin syö. Olen laihtunut jokaisen dieettini aikana, ja joka kerta kilot ovat tulleet takaisin usein korkojen kera.

25-vuotiaana aloin miettiä laihdutushistoriaani. Ymmärsin, että olin laihduttanut siksi, että halusin tuntea kuuluvani porukkaan ja olla hyväksytty. Olin kyllästynyt siihen, että sain jatkuvasti kuulla painostani niin tutuilta kuin tuntemattomilta.

Aloin hiljalleen työstää kehopositiivisuuden ajatusta. Hoikan vartalon tavoittelu ei selkeästi sopinut keholleni. Vaikka en ollut lapsena lihava, painoin jo silloin luokkakavereitani enemmän.

Dieettini loppuivat kokonaan, kun sain esikoiseni 29-vuotiaana. En halunnut antaa lapselleni sellaista mallia, että äiti ei ole itseensä tyytyväinen. Tiedän omasta kokemuksesta, miten paljon vanhempien esimerkki ja kommentointi vaikuttavat lapsen kehonkuvaan.

Aluksi tuntui radikaalilta ajatella, että lihavan velvollisuus ei ole laihduttaa. Nykyään se tuntuu ihanalta ja vapauttavalta! Kun minun ei tarvitse keskittyä jatkuvaan painon murehtimiseen, energiaa jää valtavasti käytettäväksi muuhun. Olen oivaltanut, että ihminen voi myös elää terveellisesti, vaikka ei laihduta.

Nyt tunnen itseni kauniiksi, energiseksi ja hyvinvoivaksi naiseksi. Minulla on hyvä olo juuri tällaisena, enkä halua riskeerata fiilistäni laihduttamalla.

Olen kirjoittanut blogissani kehooni liittyvistä ajatuksista ja julkaissut itsestäni bikinikuvia, joilla haluan kannustaa kaiken kokoisia menemään rannalle. Olen saanut postauksistani runsaasti positiivista palautetta.”