Suvi jojolaihdutti 20 vuotta: Laihduin oikeasti vasta, kun tajusin olevani ruokariippuvainen

Jyväskyläläisellä perheenäidillä Suvi Björkqvistillä, 39, ei ole koskaan ollut syömishäiriötä. Hän ei ole anorektikko eikä bulimikko. Mutta 20 vuotta Suvi häpesi sitä, miten hän söi. Häpeästä vapautuminen alkoi siitä, kun hän ymmärsi olevansa ruokariippuvainen.

Kaksi vuotta sitten Suvi Björkqvistillä oli kyseenalainen juhlavuosi: hänen ensimmäisestä laihdutuskuuristaan oli kulunut 20 vuotta. Suvi oli taas aloittelemassa uutta kuuria, ties kuinka monetta.

– Tein niin kuin aina, kun päätin aloittaa uuden elämän: aloitin yhtä aikaa sekä laihdutuksen että liikunnan. Olin hyvin kaloritietoinen, sallin itselleni 1 200–1 400 kilokaloria päivässä. Kävin juoksulenkeillä ja crossfit-tunneilla.

Tällä kertaa Suvi alkoi pitää blogia elämäntapamuutoksestaan. Aluksi hän ajatteli, että kirjoittaminen saisi hänet pysymään tiukasti päätöksessään.

Kirjoittaessaan hän huomasi kuitenkin yhä useammin pohtivansa sitä, miksi hänen painonsa ylipäätään jojoili. Välillä Suvi oli ollut parikymmentä kiloa hoikempi kuin tuolloin, välillä 10 kiloa lihavampi. Miksi hän oli laihduttanut kaksikymmentä vuotta turhaan? Tällä kertaa jotain olisi tehtävä toisin.

Ensimmäinen tiukka laihdutuskuuri jo 17-vuotiaana

Jos joku on lihava, niin Suvi, totesi poika yläasteen pihalla sen jälkeen, kun yksi luokan tytöistä oli valitellut olevansa lihava.

– Ennen tuota lausetta en ollut koskaan ajatellut, että olisin ylipainoinen, Suvi kertoo.

– Mitä en ollutkaan.

Huono itsetunto vaikutti siihen, että lauseesta tuli Suville hyvin merkityksellinen.

– Jos itsetuntoni olisi ollut parempi, en olisi takertunut yksittäiseen lauseeseen niin voimakkaasti.

Suvi sai myös kehuja ulkonäöstään, etenkin kauniista silmistään. Hän ei niitä huomioinut vaan surkutteli painoaan ja vartaloaan. 17-vuotiaana alkoi ensimmäinen tiukka laihdutuskuuri: tuhat kilokaloria päivässä ja aerobicia melkein joka päivä.

– Koska ensimmäinen laihdutuskuuri oli niin tiukka, siitä ei voinut seurata muuta kuin hallitsematonta syömistä. Ihmiskeho ottaa jossain vaiheessa takaisin sen, mitä siltä viedään. Ja minulta katosi jo nuorena käsitys siitä, mitä on normaali syöminen.

Dieetit ja repsahdukset seurasivat toisiaan

Dieetit ja repsahdukset seurasivat toisiaan. Kun Suvi oli parikymppinen, Painonvartijat olivat suurinta huutoa. Pisteitä laskemalla Suvikin onnistui laihtumaan, monesti.

– Aina siinä vaiheessa, kun en enää jaksanut tiukkaa systeemiä, menetin syömisen hallinnan täysin. Lopetin tsemppaamisen myös salilla ja lenkkipolulla. Iskin hanskat tiskiin.

Sitten alkoi napostelu. Suvi söi jotakin pientä päivän mittaan aina silloin, kun hän istahti alas ja käsillä ei ollut muuta tekemistä.

– En napsinut ainoastaan sokeriherkkuja tai karkkeja vaan jotain helppoa, mitä oli käden ulottuvilla keittiössä. Kun tulin töistä kotiin ja tein nälkäisenä ruokaa, höyläsin viipaleita kilon juustokimpaleesta.

Illalla telkkarin ääressä hän mutusteli hapankorppuja tai jotain muuta, mitä oli sattunut löytämään, ja mietti, mitähän vielä söisi. Nälkä ei ollut, mutta jotain teki mieli.

Suvi on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja on työuransa aikana ohjannut muita syömään oikein. Itse hän ei toteuttanut antamiaan ohjeita. Hänellä oli oma logiikkansa.

– Ajattelin, että minun pitää joko olla tiukka tai sitten antaa mennä vaan. Ajattelin myös, että jos olisin syönyt tavallisesti ja tavallista ruokaa, olisin lihonut. Eihän se ollut totta, koska ongelmani oli napostelu tavallisten ruoka-aikojen ulkopuolella.

Joka vuosi Suvi oli useamman kerran tiukalla dieetillä, mutta paino ei pysynyt aisoissa, vaan ylipainoa kertyi. Jojoilu oli rankkaa paitsi kropalle myös itsetunnolle. Joka kerta kun repsahdus tuli, Suvi pettyi itseensä ja ajatteli, että on ihan sama, mitä suuhunsa pistää. Hän ei tule laihtumaan kuitenkaan.

Kaksi vuotta sitten Suvilla oli ylipainoa niin paljon, että hänen olonsa oli tukala.

– Vaatekauppaan meneminen ahdisti, enkä halunnut lähteä uimarannalle, koska olisin joutunut olemaan uimapuvussa. Uimahallissa en tykännyt käydä ollenkaan.

Suvi onnistui salaamaan napostelun jopa aviomieheltään

Jokin oli vialla Suvin syömisessä, mutta hän ei ymmärtänyt, mikä. Hän ei ahminut eikä riuduttanut itseään, silti hän häpesi syömistään ja painoaan.

Blogia kirjoittaessaan Suvi törmäsi netissä sanaan ruokariippuvuus. Se tarkoittaa syömistä, joka on ollut pitkään hallitsematonta. Siihen liittyy pakonomaisuus: ajatukset pyörivät siinä, olenko lihonut vai laihtunut, milloin pääsen syömään ja mitä syön.

Hän otti yhteyttä Myllyhoitoyhdistyksen Ruoka ja riippuvuus -projektin työntekijöihin ja haastatteli heitä blogiaan varten.

Perehtyessään ruokariippuvuuteen Suvi ymmärsi, että hänen kannattaisi keskittää voimansa laihdutusprojektin sijaan sopivan ruokailurytmin löytämiseen ja tavallisen syömisen opetteluun.

Tavalliseen syömiseen ei kuulu esimerkiksi salailu, mikä taas on tyypillistä ruokariippuvaiselle. Siksi ruokariippuvainen syö usein yksin.

Suvi oli onnistunut salaamaan napostelunsa jopa aviomieheltään.

– Mies yllättyi, kun puhuin hänelle ruokariippuvuudesta. Toki hän oli huomannut, että painoni nousi. Mutta hän on aina hyväksynyt minut, olin sitten ylipainoinen tai en.

Toisaalta muiden kanssa syöminen ei koskaan ollut Suville ongelma, päinvastoin. Hän kävi mielellään ystäviensä kanssa ravintoloissa tai perheen kanssa kahviloissa. Ongelmallista syöminen oli kotona.

Ruokariippuvuus aiheuttaa häpeää

Ruokariippuvuudessa ei ole kyse syömishäiriöstä vaan addiktiosta. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi jostain aineesta, kuten alkoholista tai nikotiinista, tai toiminnosta, kuten pelaamisesta, shoppailusta tai syömisestä. Yhdestä riippuvuudesta toipuminen altistaa toiselle, esimerkiksi ruoka voi korvata alkoholin.

Ruoka ei ole päihde, mutta ruokariippuvuudesta eroon pääseminen voi olla erityisen vaikeaa.

– Alkoholiriippuvuuden hoidossa hoitolinja on selvä, alkoholi jätetään kokonaan pois. Mutta ruokaa on syötävä joka tapauksessa. Silloin pitää löytää oma ruokailurytminsä ja ruokavalionsa. Syömiseen on rakennettava uudenlainen suhde.

Kaikkiin riippuvuussairauksiin liittyy voimakas häpeä. Usein käy niin, että vasta vertaistukiryhmässä kerrotaan ensimmäistä kertaa rehellisesti, millaista syöminen on ollut. Projektin kautta Suvi tutustui ihmisiin, jotka ymmärsivät häntä, koska olivat itse kokeneet saman.

– Toivon, että riippuvuudesta puhuminen helpottaa häpeää.

Suvi ei koe parantuneensa, vaikka tilanne onkin nyt hyvä.

– Ruokariippuvuudesta ei voi parantua, mutta sen kanssa voi elää. Se on osa minua, ja teen koko ajan töitä sen kanssa, Suvi sanoo.

Karkeilla ei ole enää roolia Suvin elämässä

Suvi opettelee eroon napostelusta uuden, säännöllisen ruokailurytmin avulla.

– Jos olen syönyt ruoan puoli viideltä, kuuden, puoli seitsemän maissa saattaa käydä mielessä, että ottaisinko pari hapankorppua. En ota. Syön seuraavaksi vasta iltapala-aikaan.

Suvi syö viidesti päivässä: aamiaisen, lounaan, iltapäivällä kahvin kanssa jotain pientä, puoli viideltä päivällisen ja puoli kahdeksalta iltapalan.

– Pyrin aina syömään lounaalla ja päivällisellä lämpimän ruoan. Pelkällä leivällä ei nälkä lähde. Leipälounas vain altistaa sille, että tekee mieli napostella jotain.

Haitallisia tapoja on vältettävä.

– Aikoinaan kannoin voileipiä olohuoneeseen television ääreen. Nykyään syön iltapalan keittiössä, Suvi kertoo.

Ruokapöydässä syömiseen keskittyy eri tavalla kuin sohvalla. Telkkarin katsominen tekee syömisestä oheistoimintaa, mikä taas altistaa napostelulle.Kiellettyjä ruoka-aineita Suvilla ei ole – tosin suklaan, karkit ja perunalastut hän on jättänyt pois ruokavaliostaan.

Juustosta hän kieltäytyi kokonaan elämänmuutosta aloittaessaan. Nykyään hän saattaa höylätä viipaleen leivän päälle. Kilonkokoiset juustomötikät joka tapauksessa ovat historiaa. Pienempi kimpale riittää, koska juustoa kuluu vähemmän.

– Voihan olla, että pystyisin syömään karkkejakin tänä päivänä kohtuullisesti. En vain halua, että niillä on elämässäni mitään roolia. Minulla ei ole syytä aloittaa niiden syömistä uudelleen, Suvi pohtii.

Vaikeita paikkoja ovat esimerkiksi lomamatkat ja hotelliaamiaiset noutopöytineen. Siellä Suvi saattaa edelleen syödä enemmän kuin oli ajatellut.

– Aiemmin jopa aivan mitättömät retkahdukset olivat tiukkoja paikkoja. Enää en jää rypemään itsesyytöksiin vaan jatkan vain eteenpäin.

Mielihyvä ei tule enää ruoasta vaan esimerkiksi saunomisesta ja gerbiileistä

Jos joku on lihava, niin Suvi. Vaatekaupan sovituskopissa tyytymättömyys omaan kroppaan saattaa nostaa päätään. Miksi sopivien farkkujen löytäminen onkin niin hankalaa! Jos ne istuvat lanteilta, ne ovat aivan liian pitkät lahkeista.

Useimmiten Suvi kuitenkin suhtautuu kroppaansa aiempaa armollisemmin. Hän käy jopa mielellään uimahallissa miehensä ja seitsenvuotiaan tyttärensä kanssa. Eikä hän enää stressaa juoksulenkeistä. Hän harrastaa pitkiä kävelylenkkejä ja satunnaisia kahvakuulatreenejä olohuoneessa. Liikkuminen ei ole suorituskeskeistä, tärkeämpää on sen vaikutus mielialaan ja terveyteen.

Paino on pysynyt samana puolitoista vuotta, mikä on poikkeuksellista Suvin elämässä. Mielihyvää hän hakee muusta kuin syömisestä tai juomisesta: esimerkiksi saunomisesta tai rakkaasta harrastuksestaan gerbiilien kasvattamisesta.

Nykyään Suvi työskentelee Ruoka ja riippuvuus -projektissa ja luennoi ruokariippuvuudesta terveydenalan ammattilaisille.

Joskus Suvi oli 10 kiloa hoikempi kuin nykyään – eli todella hoikka. Silloinkaan hän ei ollut tyytyväinen itseensä.

– Ongelmani oli se, että yritin täyttää kauneusihanteen, johon minun vartalonmalliani ei pysty sovittamaan. Olen leveälanteinen, ja minulla on naisellisia muotoja. Tavoitteeni oli aina utopistinen, Suvi sanoo.

– Olen vähitellen hyväksynyt sen, että olen ihan ok tämmöisenä. Minun ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä.

Lue lisää:

8 toimimatonta ”viisautta” laihduttamisesta ja painonhallinnasta – oletko uskonut näihin?

Liikaa laihduttanut Elina Kiikko: ”Myönnän, että meni överiksi”

25 kiloa laihduttaneen Ringa Ropon vinkit painonpudottajille: ”Usko siihen, että voit muuttaa tapojasi”

Yli 30 kiloa laihduttanut Lotta Backlund: ”Jälkkärit ja saunakaljat kuuluvat yhä elämääni”