Hyvinvointi

Lempeä elämä: Kesän suosikkivälipala – mantelimaito-tyrnismoothie

Teksti:
Anna.fi

Minun oli tarkoitus kirjoittaa tänään läsnäolosta, mutta tulinkin surauttaneeksi niin hyvän smoothien, että oli vaihdettava lennosta suunnitelmaa. Tämä resepti on jaettava heti (ja itse asiassa, spontaani suunnitelmien muuttaminenhan on läsnäoloa parhaimmillaan).

Tyrni on yksi ehdottomista suosikkimarjoistani ja sen kanssa tapahtuu aina sama juttu – onnistun syömään siitä itseni aivan totaalisesti ulos. Sitten pidän hetken taukoa ja samalla, kun sillä välin kyllästytän itseni johonkin muuhun hyvään raaka-aineeseen, alan taas kaivata noita oransseja suosikkejani.

Muutaman kuukauden tauon jälkeen palaan taas tyrnireseptien äärelle, tällä kertaa juotavaan muotoon. Tästä tulee takuuvarma kesähitti, tunnen sen jo ytimissäni. Mantelimaidon makeus sekä banaanit taittavat ihanasti tyrnin kirpeyttä. Olen sanonut tämän jo sata kertaa aiemminkin, mutta taidan sanoa vielä kerran – mihin enää tarvitaan prosessoitua teollisuuslehmänmaitoa, kun pähkinämaidoista saa näin herkullisia juomia? Suosittelen mitä lämpimimmin testaamaan, vaikka ajatus pähkinämaidosta olisikin vähän vieras.

Mantelimaito-tyrnismoothie

(isot annokset kahdelle)

1,5 dl manteleita liotettuna yön yli
1 l vettä
1 pussi tyrnimarjoja
2 banaania
1 tl vaniljaa

Kaada blenderiin mantelit ja litra vettä. Suristele, kunnes neste muuttuu valkoiseksi. Siivilöi mantelin kuidut pois, jotta saat tasaista maitoa. Kaada puhdas mantelimaito takaisin blenderiin ja lisää loput ainekset.

PS. Kurkista myös raakojen ja tyrnikreemillä höystettyjen mantelikeksiemme ohje täältä.

Jutta

X