Hyvinvointi

Lempeä elämä: Monimutkainen rakkauskirje kahville

Teksti:
Anna.fi

Olen jo useaan otteeseen perustellut väitettäni, jonka mukaan pysyvä ruokavaliomuutos ei onnistu kieltämisperiaatteella. Jos luopuu kertaheitolla kaikesta rakkaasta, ”uusi terveellinen elämä” tyssää hetken kuluttua seinään. Elämän ei ole tarkoitus olla kieltäytymistä vaan jatkuvaa kyllä-vastausta kaikkeen ihanaan ja hyvään. Mutta mistä tietää, mikä on liikaa, liian vähän tai sopivasti? Tästä päästäänkin omakohtaiseen esimerkkiin, nimittäin rakkaaseen ystävääni nimeltä kahvi.

Rakastan kahvia. Olen kasvanut perheessä, jossa sitä on juotu aina suhteellisen paljon. Kahvikulttuuri on siis muodostunut elämääni erittäin positiiviseksi asiaksi. ”Keitetäänkö kahvit” –lausahdus on usein johtanut tilanteisiin, joiden äärellä on rentouduttu, oivallettu, irrotettu ajatukset arkisesta hössötyksestä, löydetty ratkaisu, yhteisymmärrys tai muuten vain jaettu jokin tärkeä hetki, juhlista nyt puhumattakaan. Kahvihetki edustaa minulle arjen luksusta, inhimillistä kohtaamista ja kokemuksien jakamista.

Ruokavaliomuutoksen ja –tietoisuuden lisääntyessä kahvinjuonti putosi pois elämäntyylistäni kolmisen vuotta sitten. Elin puoli vuotta kokonaan ilman kahvia ja join pelkkää yrttiteetä silloinkin, kun muut nautiskelivat kahvia. Silloin se ei tuntunut luopumiselta, koska olin niin motivoitunut parantamaan itseni uusilla ruokavaliotottumuksilla. Energiaa riitti, olinhan juuri jättänyt pois kaiken ylimääräisen (viljat, maitotuotteet, sokeri) ja alkanut panostaa superfoodeilla terästettyyn raakaravintoon. Jossain vaiheessa minulla tuli kuitenkin kahvin makua ja siihen liittyvää fiilistä ikävä. Pari-kolme cappuccinoa palasivat kuitenkin jossain vaiheessa työviikkooni. Kirjoittelin tuolloin graduani kahvilaolosuhteissa ja kahvin tuoksu houkutteli minut välillä pois pääasialliselta yrttiteelinjaltani. Nautiskelu pysyi pienissä määrissä, kunnes viime kesänä Pariisissa mieheni kanssa koimme järisyttävän uudelleenrakastumisen kahvi- ja kahvilakultturiin. Sen jälkeen olemme viettäneet useampia kahvihetkiä viikossa ja käyneet aina aika-ajoin pohdintoja siitä, tuntuvatko ne aina hyviltä vai pitäisikö hiukan vähentää. Toistaiseksi olemme toteuttaneet sallivuuden periaatetta, mutta keho on kyllä välillä huomauttanut hienovaraisesti, että vähempikin ehkä riittäisi. Ehkä.

En tiedä montakaan ruokakulttuuriin liittyvää, yhtä kaunista hetkeä kuin sen, kun viileähkössä, mutta aurinkoisessa syysaamussa voi nostaa kaksin käsin nenänsä eteen höyryävän bol de café au laitin, toisin sanoen kulhollisen maitokahvia. (Ranskan tapauksessa tämä tarkoittaa laadukkaalta maistuvaa kahvia, olipa kuppila millainen tahansa – suomalaiset peruskahvit baareissa ovat sitten aivan asia erikseen.) Kenties tämä kahviaihe kutkuttaakin mieltäni siksi, että reilun parin viikon kuluttua olen jälleen matkustamassa kahvilakulttuurin ytimeen, tällä kertaa yhtiökumppanini kanssa, joka arvostaa laadukkaita kahvihetkiä yhtä paljon kuin minäkin. Tiedossa on vääjäämättä paljon Montmartrea ja kahvinhuuruisia hetkiä!

Kirjoitin jo aiemmin happo-emästasapainon yhteydessä kehon puhdistusoperaatiosta ja mainitsin kahvin kuuluvan elimistöä happamoittaviin tekijöihin. Se lienee jo yksi aika merkittävä syy kahvinkulutuksen kyseenalaistamiseen. Jos panostaa aamuisin vihersmoothien väsäämiseen ja pyrkii alkalisoimaan kehoaan, kuinka tarkoituksenmukaista on samaan aikaan pitää kiinni kahvikupista – pahimmillaan kulhosta? Se on kahvia rakastavalle ihmiselle, rakkaudella esitettynäkin, hiukan ärsyttävä mutta erittäin aiheellinen kysymys!

Kun nautimme kofeiinia, se vaikuttaa kehoomme kokonaisvaltaisesti ja pääsee ”sekaantumaan” moniin elimistön toimintoihin. Eniten kuormittavaa kahvi on maksalle, joka käsittelee kehoomme saapuvia häiriötekijöitä ja toimii siten elimistömme jätehuoltona. Jos maksa joutuu käyttämään paljon aikaa juomamme kahvin käsittelyyn, se ei ehdi hoitaa muita töitään, joita ovat muun muassa rasvan polttaminen ja kehon puhdistaminen kaikista siihen joutuvista toksiineista ylipäätään. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää myös kahvin vaikutukset painonhallintaan. Kahvilla on lisäksi  kohottava vaikutus stressihormonitasoihin (kortisoli) ja tämä ilmiö on puolestaan myös linkitettävissä ylimääräisen rasvan varastoitumiseen etenkin vatsan alueelle. Oma lukunsa on sitten vielä maito, joka myöskin lukeutuu kehoa happamoittaviin tekijöihin. Kahvilat, jotka valmistavat maitoa sisältävät kahvinsa luomumaitoon, kuuluvat vielä harvinaisuuksiin, joten ulkona nautittu kahvi on melkein poikkeuksetta teolliseen maitoon tehtyä.

Peli on tietoiskun tässä vaiheessa kahvin häviöksi selkeästi 6-0, mutta asia ei ole aivan näin yksiselitteinen. Olen viime aikoina pohtinut paljonkin optimaalisen hyvinvoinnin tavoittelemista ja miettinyt, missä menee suorittamisen ja terveellisen mielihyvän raja. Sekään ei ole luonnollisesti pidemmän päälle hyväksi, että kieltäytyy kaikesta siitä, mitä rakastaa ja rakentaa itselleen häkin, jossa voi syödä ja juoda vain niitä asioita, jotka on faktisesti osoitettavissa terveydelle ainoastaan edullisiksi. Liian radikaali terveyden tavoittelu kun voi pahimmillaan muodostua pakonomaiseksi terveyssyömishäiriöksi.

Kiinalainen lääketiede korostaa sitä, ettei ole olemassa sellaista ruoka-ainetta, joka olisi yksiselitteisesti hyväksi tai pahaksi. On olemassa vain liian suuria ja liian pieniä määriä ja nekin ovat jokaiselle erikokoisia. Tuntuu siltä, että vaikka kaivautuisi faktojen juuriin kuinka syvälle tahansa ja tietäisi jokaisen pienenkin yksityiskohdan, miltei kaikki palaa kuitenkin aina oman kehon rehelliseen kuunteluun. Luotettava tieto on johonkin pisteeseen tietysti tärkeää, mutta kirjaviisauttakin tärkeämpää on se, miten tietoa osaa soveltaa oman kehonsa kanssa. Paljonko ei-niin-terveyttä-edistävää ruoka-ainetta – tässä tapauksessa kahvia – tuntuu juuri minulle sopivalta määrältä? Entä miltä liiallinen määrä tuntuu kehossa? Haluanko tuntea sitä tunnetta päivittäin, kerran viikossa vai en koskaan? Jos poistan arjestani sellaisia nautintoja, joita rakastan, lisääkö se lopulta hyvinvointia vai pahoinvointia?

Kas näin, heitän pallon edelleen itselleni. Ainoa, joka tietää ratkaisun kahvidilemmaani, olen minä itse. Koska minusta tuntuu, että minulla on kahviin liittyvä asia ratkaistavana, tämänhetkisissä tottumuksissani lienee pientä epärehellisyyttä kehoani kohtaan. En ihan selvästikään vielä tiedä tarkalleen, missä balanssi piilee, joten jatkan kuunteluharjoituksia. Ainoa minulle oikea vastaus löytyy vain yhdestä ilmansuunnasta, nimittäin sisältäpäin, minusta itsestäni.

Mikä on sinun suhteesi kahviin?

(Lisää kahvin faktisista vaikutuksista ja happo-emäs-tasapainosta voi lukea mm. Kimberly Snyderin kansantajuisesta, mutta erittäin hyvästä perusteoksesta The Beauty Detox Diet.)

Kuvat ja kahviseura: Timo Utterström  

Jutta

X