Hyvinvointi

Lempeä elämä: Punajuurikeitto, eli lautasellinen väriterapiaa

Teksti:
Anna.fi

Kaikessa siinä, mitä suuhuni laitan, tärkeintä on laatu. Se tarkoittaa minulle paitsi luomua ja puhtautta mutta myös houkuttelevaa väriä. Mitä intensiivisempi väri, sen ravintorikkaammasta ja kaikkia aisteja hivelevimmästä ruuasta on yleensä kyse.

Punajuuria

Oulun pohjoisten maisemien tilalla puhaltavat nyt pääkaupungin ja Punavuoren tuulet, joiden kylkiäisenä on viime päivinä tullut antoisalla kädellä räntää ja vettä. Sääolosuhteista huolimatta olemme kaivautuneet kotikolostamme, vetäneet kumpparit jalkaan ja tutkailleet uutta ympäristöä. Nyt, kun muuttohässäkkä ja kaikki siihen liittyvä säätäminen on ohi, voin sanoa, että olen kotiutunut jo aivan täysin.

Uusissa maisemissa on paljon sitä kaikkea ihanaa, mitä olen elämääni tilannut jo useamman kuukauden. Uusia ihmisiä, yllätyksiä, mahdollisuuksia, kokemuksia ja vaihtoehtoja. Tiesin, että kaikkea tätä alkaa ilmestyä eteeni heti kun muuttokuorma on purettu. Silti, ensimmäistä kertaa asia konkretisoitui minulle kuitenkin yllätyksenä – niinkin arkisessa paikassa kuin lähikauppamme vihannesosastolla. Luomua, luomua ja luomua, näinkö hyvin asiat tosiaan ovat?

En halua toki valittaa. Oulussakin luomuvaihtoehtojen määrä on kasvanut viime aikoina paljon. Bio-Välityksen luomutuotteet ja ruokapiirimahdollisuus pitivät meidän ruokataloudestamme enemmän kuin parempaa huolta. Jos olisimme olleet markettien hyllyjen armoilla, tilanne olisi ollut kuitenkin aika paljon toisenlainen. Vihanneshyllyt notkuvat vielä aika usein nahistuneita salaatteja, koska niitä ei uskalleta tilata reilummin, ”jos sitä kysyntää ei sitten vaikka olekaan”.

Parhaat päivänäsä nähneet luomusalaatit eivät kuitenkaan ole omiaan lisäämään innostusta, päinvastoin. Ostopäätös on äänestystä, mutta miten äänestää, jos ehdokasta ei ole saatavilla? Siksi onkin tärkeää, että me yksittäiset kuluttajat viestitämme lähikauppoihimme ja –marketteihimme, että haluaisimme myös luomuvaihtoehdon. Mitä useampi asiakas haikailee luomuvoipaketin perään, sitä todennäköisempää on, että se hyllylle ilmestyy. Mekin saimme Oulun lähikaupan valikoimaan puhutuksi luomuappelsiinimehun ja sille näytti olevan yllättävän paljon menekkiä. (Edellämainittua voipakettia jäimme vielä odottelemaan, toivottavasti sekin ilmestyy sinne pian.)

No mutta, sääolosuhteiden lämpötilaan siirtymä pohjoisesta etelään ei ole kuitenkaan juuri vaikuttanut. Kehon viestejä on toteltu ja keittokattila on pysynyt lämpimänä vihreiden smoothieiden ohella, jotka nekin joulun jälkeen tuntuvat tarpeellislita. Postasinkin jo aiemmin lämmittävästä porkkanakeitosta, mutta uusin suosikkini on astetta punaisempi versio.

Punajuuri on jo pitkään ollut lempparini niin väri- kuin makumaailmassa. Uudenvuoden aattona valmistin salaatin ohella ystäville vuohenjuusto-punajuurikeittoa, jonka reseptin haluan jakaa nyt teillekin. Mikään ei nostata harmaan talvipäivän tunnelmaa yhtä paljon kuin intensiivisen värinen ruoka!

Punajuurikeittoa

 

Vuohenjuusto-punajuurikeitto

  • kattilallinen luomupunajuuria
  • parin sentin paksuinen pala luomuvuohenjuustoa
  • 4 dl kookosmaitoa
  • tuoretta lempiyrttiä (kuvassa basilikaa ja hieman vuonankaalta)
  • saksanpähkinöitä
  • loraus seesaminsiemenöljyä

laatusuolaa

Kuori punajuuret ja keitä hiljalleen miedolla lämmöllä niin kauan, että ne pehmenevät. Kaada punajuuret keitinveden kanssa blenderiin. Lisää kookosmaito ja puolet vuohenjuustosta sekä suola. Blendaa sileäksi ja lorauta viime metreillä joukkoon vielä vähän seesaminsiemenöljyä, joka lämmittää kehoa tehokkaasti. Murustele koristeeksi juustoa, yrttejä ja saksanpäkinöitä.

Oletteko te, hyvät lukijat, siellä eri puolilla Suomea tyytyväisiä lähikauppojenne luomuvalikoimiin?

Jutta

X